Valkeakosken herättäjäjuhlilla

Jepulis, festarikesä on nyt jurnutettu loppuun asti ja kesän viimeisiin bileisiin suunnistin yhdessä come backin tehneet pyllyparini Roxxin kanssa. Tapasimme ensin Tampereella, josta sitten jatkoimme Valkeakoskelle käytyämme ensin juomassa sumpit Roxxin kämpillä. Mitään ultimaattisen pitkää aikaa emme tuolla kuitenkaan viitsineet viettää, sillä oli kiire varmistamaan paikkaa eturivissä yön keikkaa varten. Siispä lähdimme kohti festaria.

Niin siis mikä oli? Työväen musiikkitapahtuma oli niin kaukana perinteisestä festarista kuin olla voi. Ensimmäisenä siitä tuli mieleen jotkin markkinat kun oli jos mitä käsityömyyjää ja letunpaistajaa. Haahuiltuamme alueelle heti ensimmäiseksi joku naisimmeinen äkkäsi meidän ja tuli iskemään meille sellaiset minikokoiset ensi apu -pakkaukset kouraan. Mennessään täti sanoi, että saattaisimme vielä tarvita niitä illemmalla ja nauroi härösti vielä siihen päälle. Jäin tuijottamaan hieman typertyneenä käteeni iskettyä punaista pussukkaa ja kelasin, mitä ihmettä juuri tapahtui ja oliko koko mesta kenties päästään sekaisin.

Hipsiessämme syvemmälle tapahtuma-alueen uumeniin mielikuva simppelistä markkinahumusta alkoi vähitellen rapistua ja pian sainkin havaita, että koko sirkus muistutti enemmänkin jotain ihme herätysliikkeen kesäriehaa. Löydettyämme lavan jonka Makkoset valtaisivat keskiyön pimeinä hetkinä leukamme loksahtivat maahan asti, sillä pikkuisen lavan edustalle oli levitetty rivitolkulla penkkejä joilla istui lauma mammoja ja pappoja kuuntelemassa jotain kuorolaulantaa. Ei millään ilveellä kehdattu iskeä perseitämme sinne eturiviin vielä silloin kaikkien vanhusten kyyläiltäväksi (ei sillä, ne harrastivat sitä missä sitten satuimmekin viipottamaan) joten parkkeerasimme lavan sivuun varjoiseen kohtaan. Seurasimme alueen tapahtumia alkuun hieman kiusaantuneina, mutta annoimme asian pian olla ja annoimme sen sijaan idiotismin kukoistaa, ryyppäsimme mehua ja mussutimme mukaan raahaamiani Polly Rockseja. Pollyjen rakenne oli muuten päivän päätteeksi aika mömmöinen, kiitos hiostavan ilman ja paahtavan auringon.

Viiden hujakoilla kävimme vaihtamassa lippumme rannekkeisiin ja kun kerran liikkeellä oltiin päätettiin myös syödä jotain. En sitten koskaan opi, ettei rahaa pitäisi käyttää siihen festaripaskaan? Maksoin meinaan seitsemän euroa kanawokista joka oli kuivempaa kuin hiekka Saharassa ja jossa ei ollut kananpaloja (=kuivia, kovia klimppejä) edes nimeksi asti vaan setti koostui enimmäkseen riisistä joka ei siellä ruokakaupassa paljonkaan maksa.

No kuudelta saatiin lopulta jotain actionia kun Katri Helena aloitti keikkansa ja luojan kiitos järkkärit olivat roudanneet ne penkit helvettiin sieltä lavan edustalta. Tunsin olevani keikalla niin väärään paikkaan eksynyt kuin olla voi, mutta ei tuo kuitenkaan noussut lähellekään kamalimpien lämppärien kärkeä. Jäin tosin kaipaamaan Puhelinlankoja.

Afrocolan aikana yleisöä oli sen verran minimaalisesti, etten jaksanut ruveta seisoskelemaan vaan istuin suosiolla koko keikan perse kiinni maassa tsiigaillen niitä muutamia ihmisiä jotka olivat ilmestyneet ympärilleni joraamaan. En voi sanoa nauttineeni keikasta, hitto se tunti kului kyllä hitaasti.

Viimeisenä ennen Makkosia lavalla esiintyi australialainen The Crooked Fiddle Band. Ei nyt ihan ollut sellaista musiikkia jota kuunnella jaksais, mutta bändin jäsenet oli sen verran hilpeitä otuksia että kiinnostus pysyi yllä ihan hyvin. Lisäksi ne puhui jotain hobiteista mikä sai mut ja Roxxin sekoamaan. Sitten ne keksi ikuistaa yleisön ja nappas kuvan. Meidän kööriä ei ole kovinkaan vaikea erottaa sieltä eturivistä...

Kuva © The Crooked Fiddle Band

 Lopulta kellon viisarit raksuttivat kahdentoista kohdalle mikä tarkoitti sitä, että oli aika laskea Makkoset irti. Ja voi luoja mikä keikka... Oma suosikkini näistä kesän keikoista vaikka mesta oli mitä oli ja vaikka Ruissia hypetetään joka tuutista. Pää läksi lätkimään viimeistään Hammersmith Palaisin aikana kun biisi itsessään on jo niin älyttömän kova niin sen kruunasi kohdalle puksuttanut rankahko sadekuuro. Siinä sitten riehuin kuin viimistä päivää vettä valuvana ja pörrö sekaisin. Biisin jälkeen olo oli kuin suihkussa käyneellä, mutta enpä tuota jaksanut surra kun keikka jatkui yhtä loistavalla fiiliksellä. Vaikka osa yleisöstä oli jokseenkin jäässä eikä osannut edes niitä tunnetuimpia biisejä niin se ei omaa riehumistani haitannut. Myös ukoilla oli selvästi kivaa ja Steve sulatti nallekarhuilullaan parin eturivin idiootin sydämet jälleen kerran. Nimiä tuskin tarvitsee mainita eikä kukaan jaksa enää varmaankaan kuunnella yksityiskohtia.

Kuten oltiin ennen keikkaa ennustettu, kajareiden päälle asetetut kukkaruukut saivat kyytiä kun Makke innostui pomppimaan lavalta alas. Kukkaruukkuja lenteli pitkin järkkärialuetta ja Makke viskasi myös minulle ja Roxxille yhdet suoraan ojennettuihin kätösiimme. Emme tosin olleet varmoja, oliko meidän tarkoitus vastaanottaa puskat käsillämme vai naamoillamme. Jammailimme ruukkujen kanssa hetken, mutta sitten paha järkkäri tuli ja otti ne pois. Pöh, olisin halunnut viedä sen mukanani kotiin. Kukkaruukun menetyksestä huolimatta materialisoiduin pitkästä aikaa kun mukaan lähti keikan päätteeksi Karlin päreiksi paukutettu rumpukapula.

Keikan jälkeen jäätiin hetkeksi jumittamaan alueelle ja pälisemään viimeistään kuluneen kesän aikana tutuksi tulleiden örriäisten kanssa. Fiilis oli vähän haikea enkä oikein osaa vieläkään käsittää, että festarikesä on nyt tältä vuodelta ohi. Yritimme myös nähdä vielä vilauksen rakastamastamme bändistä, mutta aikaisempi sadekuuro sai pian jatkoa ja tuosta kehkeytyikin ihan kunnon rankkasade ja ukkosmyräkkä. Roxxin kanssa luovuimme sateen myötä toivosta nähdä vielä vilausta bändin ukoista, joten suunnistimme monsuunin läpi autolle ja kohti Tamperetta. Päästyämme Roxxin kämpille söimme vielä yöpalaa ja suoritimme keikkojen jälkeisen pakollisen rituaaliörinämme ennen kuin suunnistimme seikkailemaan unilaaksoihin.

Kiitokset kaikille, jotka olitte mukana riehumassa kesän festareilla. Takataskuun jäi monia ikimuistoisia hetkiä, valvottuja öitä ja upeita keikkoja. Ensi kesänä uudestaan isommalla keikkasaldolla ja sitä odotellessa katsellaan, mitä syksy, talvi ja kevät tuovat tullessaan.