Vaellan yksinäisyyteni polkua,
sisimpäni raskaana säilötyistä
unelmista.
Olen syrjäytynyt muotopuoli,
keskellä lasista rakennettua
valtakuntaa.
Tämä maailma on liian kaunis
minulle,
saastutan sen pelkällä
läsnäolollani.
Jätän jälkeeni sirpaleita,
sydämeni palasia, sieluni
riekaleita.
Onko täällä ketään joka ne korjaisi,
asettaisi ne takaisin paikoilleen?
Neuloisi umpeen vuotavat haavat,
etsisi yhteensopivat palat.
Olen unohtanut miten sydän avataan,
kuinka tunteet muutetaan sanoiksi.
Pelkään, ettei maailma halua kuulla
tarinaani,
ettei täällä ole ketään, joka
välittää.
En pyydä muuta kuin jonkun
opettamaan,
kuinka olla vapaa ja onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti