lauantai 30. kesäkuuta 2012

Mämmilaakson tarinoita

Seuraava kertomus on hyvä esimerkki siitä miten vaikeuksien kautta päästiin autuaaseen voittoon. Tunnustettakoon, että omat suunnitelmani koko päivän puolesta kusivat osittain aika railakkaasti ja meinasin jo menettää toivoni vastoinkäymisten myötä, mutta surkeasta alusta huolimatta tuosta päivästä sikisi jotain ainutlaatuista ja mahtavaa. Tässä kertomuksessa puhun siis yleisurheilun EM-kisojen avajaiskarkeloista, joiden kunniaksi Makkoset heittivät ilmaiskeikan Stadissa keskiviikkona 27. kesäkuuta.

Tosiaan, päivä oli keskiviikko ja työvuorolistat ilmoittivat, että minun pitäisi raahata perseeni töihin tuona kyseisenä päivänä. Päätin kerrankin olla ajoissa liikkeellä ja kysyin lähes kaksi viikkoa etukäteen töistä josko voisin pitää yhden vielä käyttämättä olevista kesälomapäivistäni tuona kyseisenä keskiviikkona ja asia laitettiin harkintaan. Tuon jälkeen saatoin pitää huoletta yhden viikon loman ja olin vähän turhankin varma, että asia oli fine ennen kuin edellisenä iltana ennen töihin palaamista aloin stressaamaan josko minulle ei oltaisikaan myönnetty kyseistä päivää vapaaksi.

No, eihän sitä tietenkään oltu. Ja koska monet työkaverit olivat kesälomilla ei ketään saatu meikäläisen tilallekaan, joten jälkimarinasta ei ollut hyötyä. Näytin kuitenkin luultavasti sen verran säälittävältä, että sain luvan lähteä "jo" yhdeltä puoli neljän sijaan. Alunperin oli tosiaan tarkoitus kykkiä keikkapaikan läheisyydessä koko edeltävä yö, mutta se suunnitelma oli tässä vaiheessa heitettävä menemään ja oli pakko tyytyä edes tähän.

Se keskiviikkoinen työpäivä olikin sitten aivan karseeta stressaamista ja ahdistusta. En jaksa alkaa selittää duunistani sen enempää, mutta käytän jäätelö aiheista vertausta jonka kehittelin itsekseni tätä merkintää varten. Ajatelkaa olevanne töissä jätskikiskalla ja joku tilaa vaniljajäätelön. Ilman lisukkeita pallon pyöräyttää helposti, mutta sitten joku keksii tilata jäätelönsä aidolla vohvelilla, strösseleillä, päivänvarjolla ja kinuskikastikkeella. Se ei enää käykään niin helposti ja juuri tuona päivä joku asiakas keksi tilata jäätelönsä kaikilla herkuilla. Se siis tiesi työmäärään kasvamista ja siihen tarvittavan ajan venymistä. Olin koko päivän paskat housuissa kun stressasin, etten pääsisikään aikaisemmin pois. Varsinkaan kun kukaan ei sanonut asiasta meikäläiselle mitään koko päivänä.


Hieman jälkeen puoli yhden sitten oli pakko sanoa asiasta ja kappas keppanaa, sitä oltiin kokonaan unohdettu että olin mitään aikaisemmin pääsemistä koskaan pyytänytkään. Tuossa vaiheessa olin jo niin stressaantunut, että olisin ollut valmis yrjöämään kenen tahansa naamalle. Onneksi tässä kohtaa minut lopulta vapautettiin ja syöksyin niin nopeasti kuin kykenin autolle. Ensiksi piti körötellä Turkuun, jonne hylkäsin oman kaarani ja vaihdoin vanhempien autoon jotka niin ikään olivat suunnistamassa Stadia kohti. Tietenkin siinä työpaikan ja venhempien kämpän välillä olivat kaikki mahdolliset Penat ja Keijot jälleen liikenteessä ja eikä taivas osannut päättää sataisiko sitä happoa alas vai ei.

Kun olin suorittanut auton vaihdon ja suunta oli kohti Helsinkiä suoritin lahjakkaana tapauksena meikkaamisen liikkuvassa autossa. Töitä varten kun en tosiaan jaksa laittautua paskan vertaa, tietäisittekin miten kammottavalta apinan perseeltä siellä näytän. Kun lärvini oli edes suht siedettävässä kuosissa aloin ahdistelemaan etupenkkiläisiä muun muassa tällaisin kannustushuudoin "Kaasua perkele!" ja "Ohi vaan saatana!". Lisäksi saatoin dissata jokusen kanssa-autoilijan Helvetin syövereihin. Hätä ei lue lakia sillä olin satavarma, että eturivi olisi jo pullollaan lössiä ja hyvä jos kakkosriviin edes kykenisin.

Puolentoista tunnin ajelun jälkeen saavuin lopultakin Stadikan läheisyyteen ja loikkasin ulos autosta sulavasti kuin kauris yrittäen löytää tulevaa rikospaikkaa. Soitin Roxxille ilmoittaakseni läsnäolostani ja yritin löytää mokomaa turjaketta ihmetellen samalla, mistä hiton suunnasta lava mahtaisi löytyä. Ei se sitten loppujen lopuksi niin vaikeaa ollutkaan ja löysin kuin löysinkin oikealle paikalle. Sen sijaan, että lavan edusta olisi ollut lössiä pullollaan ei siellä ollut kuin jokunen hassu karvaturpa, joista kaikki taisivat siihen aikaan vielä olla tuttujakin. Levollisin mielin siis iskin tavarani maahan ja koko päivän kestänyt stressaus ja ahdistus hävisi kuin pieru Saharaan. Tiina ja Roxx esittelivät myös päivän aikana tuunailemansa kyltin, jonka toisella puolella luki "Perkele!" ja "Jumalauta" (jota sitten myöhemmin vielä täydennettiin sanoilla "Minä rakastan sinua") ja toisella "Dregen kom hit" viitaten seikkailuumme Kivenlahtirockissa. Oltiin yksimielisiä, että kylttiä tulisi suojella paremmin kuin omaa lastaan. Miettikää nyt, Roxxin tapauksessa se lapsi olisi ainakin hylättynä autoon Töölön sairaalan tienoille.

Sää oli alkujaan tosi nätti ja aurinkoinen, mutten ehtinyt varmaan varttiakaan siinä hengata kun taivas alkoi puskea vettä niskaan. Jossain kojulla jaettiin oransseja sadetakkeja, jotka kestivät paljon paremmin kuin ne perus läpinäkyvät kertishärpäkkeet. Hämmentävintä oli se, että sateella noita jaettiin ilmaiseksi kun taas sateen lakattua niistä rahastettiin vitosen verran. Mikä logiikka? Ihastuimme sadetakkeihimme ikihyviksi ja saatuamme ne jotenkuten päällemme suunnistimme johonkin Get On Water pisteelle ottamaan kuvan itsestämme sadetakit niskassa. Kuvaaja käski meidän huutaa jotain kuvanoton ohessa ja päädyimme hoilaamaan jo vähintäänkin eeppiseksi muodostunutta sloganiamme "Dregen kom hit!"

 
Lopputuloksen perusteella voisi luulla, että olimme kiskoneen vakallisen sieniä ennen kuvaussessiota. Itseni kohdalla tuossa tosin lienee totuuden siemen.


Siinä neljän pintaan porukkamme alkoi olla täysilukuinen ja pistimme ristiseiska -ringin pyörimään. Pihtailtiin, jauhettiin paskaa ja vittuiltiin toisillemme kuin viimistä päivää ja oli oikein mukavaa. Välillä pidettiin taukoa kortin lätkimisestä ja koska omistan pakonomaisen tarpeen turmella omaa ja toisten omaisuutta, etsin tussin kouraani ja aloin suttaamaan Roxxin sadetakkia. Pian koko lössi oli piirtelemässä toistensa kaapuihin jos minkälaisia typeryyksiä. Koska Tuuri on vielä niin pikkanen ei se osaa edes pukea itse ja onnistui solkkaamaan sadetakin nurinperin päälleen. Roxxin kanssa sitten suttasimme siihen huppuun jonkun pizzanaamaisen kasvokuvan, mutta eipä lopputulos oikeastaan paljonkaan Tuurin omasta naamasta eronnut. No ainakin yritys oli kova. Omaan viittaani valtuutin Roxxin koristamaan tissiparilla, josta tuli erittäin epäsymmetrinen. Mutta tykkäsin silti kovin paljon ja voisin pitää sitä kaapua niskassa kokoajan ihan vain niiden tisuleiden takia.


Keikan odotus oli kaikkiaan erittäin rento, hauska ja ehdottomasti parhaasta päästä koskaan. Otettiin valokuvia, pälistiin kaikkea paskaa, kiusattiin Tuuria, lätkittiin lisää korttia ja Roxx koristi Makkospaitani selkämyksen Mario -sienellä ja Antti Santeri -tekstillä. Kahvisieppoja kuin ollaan löysimme myös tiemme kahvikojulle jossa täytimme kuppimme jollain jonka piti olla kahvia, mutta osoittautuikin kuravelliksi joka oli seissyt termarissa liian kauan ja joka oli luultavasti alkujaankin jotain huonosti keitettyä Euroshopper -kahvia.


Siinä päivän aikana taisi siellä lavallakin aina toisinaan jotain tapahtua. Ainakin palkittiin jokin total random Mr. Puska ja suoritettiin palkintojen jako miesten 5000 metrin juoksun voittajille. Ne Mr. Puskat keräsi hädin tuskin minkään asteista huomiota meidän suunnalta, mutta palkintojen jaon yhteydessä yritettiin edes leikkiä kiinnostuneita vaikkei oikeastaan edes oltu. Palkintojen jako oli kuulemma tarkoitus televisioida, mutta Makkosen haastattelu sieltä toosasta huhujen mukaan kuitenkin vaan näytettiin. Että sillai.

Ennen Makkosia lavalle kipusi vielä Von Hertzen Brothers, jota on tullut kerran aikaisemminkin todistettua. Ei oikein jaksanut sillain kiinnostaa ja päästin jonkun täti-ihmisen jopa hetkeksi paikalleni eturiviin ottamaan jotain kuvia. Eihän se bändi kuitenkaan huono ole, kyllä sitä enemmin kuuntelee kuin useimpia muita niistä bändeistä joita ollaan Makkosten takia jouduttu kestämään ja jotkut niistä biiseistä kuulosti ihan kivoilta, vaikka tuskinpa tulen tähän bändiin koskaan ottamaan mitään lähempää kontaktia.

Hertzeneiden ja Makkosten välillä lavalla kävi pariin otteeseen hengaamassa tuore Mr. Puska (oliks se ees se?) sekä fake McCoy, joka oli kyllä ihan oikeasti hauska. Roxx taisi sanoa jotain, että oikea Andy olisi siinä vaiheessa jo sammunut ja täydensin ajatusta, että ehkä Andy oli tosiaan alunperin kutsuttu mestoille, mutta mennyt sitten sammumaan ja joku korvike oli pakko ollut jostain repäistä. Vaikka leikkiähän me vain laskimme, kaikkihan me tiedämme että Andy on nykyään raitistunut. Höm höm. Niin vissii.

Ja sitten....

Makkoset kuittasivat koko päivän odottelun ja nousivat lavalle. Sanat eivät enää riitä kertomaan, miten mahtava keikka oli huolimatta siitä, että se kesti jotain about 45 minuuttia ja taisi olla hippusen myöhässäkin. Tiukalle kiristyneiden aikataulujen myötä keikassa oli pieni kiireen vire mukana, mutta se ei ollut sitä mitenkään huonolla tavalla. Keikka puski raivokkaalla vauhdilla eteenpäin ja sydän jyskytti rinnassa niin, että tuntui kuin olisin juossut maratonin. Taivas oli tässä vaiheessa tyyni, mutta sillä ei olisi ollut väliä vaikka taivaalta olisi satanut verta. Tunnelma oli aivan uskomaton, koko sielu oli täynnä onnea ja keikan jokainen sekunti oli lottovoittoakin arvokkaampi. Kannatti käydä läpi kaikki sen päivän vastoinkäymiset vain siksi, että se kaikki palkittiin näin energisellä ja fantastisella keikalla. Kun seisoo siinä eturivissä katse lavalla voi hetken ajan tuntea kuuluvansa johonkin ja että elämällä on jokin tarkoitus, kun välillä taas välillä tuntee olevansa täysin hukassa sen kanssa. Tajusin taas miten uskomattoman suuri merkitys tällä bändillä mulle on ja vaikken koskaan elämälläni mitään saavuttaisikaan, tulevat tällaiset keikat antamaan sille edes jonkinlaista arvoa. Vaikka olisin tuomittu asumaan kylmässä, harmaassa ja syrjäisessä Suomessa koko lopun elämäni niin sitä kestää yhtä kauan kuin Makkoset jatkaa rundaamista.

Sami taisi olla ensimmäinen joka äkkäsi sen edellä mainitun kyltin joka jossain vaiheessa pääsi totta kai näytille. Sami vinkkaili Dregeniä katsomaan sinne päin ja voi jumallauta että oli pikkumiehellä hauskaa kun huomasin sen. Miesparka vaan repeili koko keikan aina kun sattui meihin päin vilkaisemaan ja oli kyllä helvetin hauskaa meilläkin. En muista millä keikalla olisi viimeksi tullut naurettua näin paljon! Myös Steve huomasi kyltin jossain vaiheessa ja hauskaa taisi silläkin ukolla olla, mutta osoitti sen vähän eri tavalla eli haistattamalla vittua pariinkin otteeseen ja näyttämällä kansainvälistä käsimerkkiä.

Bändillä oli hauskaa, yleisö oli totaalisen pähkinöinä ja ulkomaalaiset valokuvaajat jotka eivät olleet koskaan ennen tästä bändistä kuulleetkaan saivat varmasti kokea jotain ilmiömäistä jos suinkin älysivät keikkaa jäädä palkintojen jaon jälkeen seuraamaan. Keikan loputtua ei jääty turhia aikailemaan vaan pingottiin jälleen kerran älyvapaiden kamalien lailla pois alueelta sinne jonnekin aidalle josta näki lavan taakse.


Ekaksi ei nähty ketään, kunnes huomattiinkin Karl siellä joka joutui sitten hetken yksinään olemaan siinä fanijoukon armoilla. Pian alkoi muutkin ukot ilmaantua paikalle ja Steve uskalsi tulla ihan siihen aidalle asti, jonka raosta se sitten tiiraili meitä ja etualalla näytillä olevaa kylttiämme jota Steve sitten innostui alkaa tavaamaan. Tutut perkele ja jumalauta sujuivat vielä ihan mallikkaasti, mutta "minä rakastan sinua" osion tavaamiseen meni hippasen kauemmin jonka jälkeen Steve sitten kyseli mitä se tarkoittaa. Vastaus "I love you" tuli kauniissa kuorossa vissiin muutamankin ihmisen suusta.

Lopulta joku armahti aitojen luona kärvisteleviä faneja ja avasi aidan, jolloin bändi pääsi jakamaan nimmareita sekä halailemaan ja pälisemään fanien kanssa. Olin ihan onnesta pähkinänä eikä jaksanut kiinnostaa vaikka Turun bussit huristelivat siitä ohi ilman minua. Oli siinä vähän tärkeämpiä asioita mietittävänä.

Ängettiin siinä sitten Dregenin luo ja heti ensimmäiseksi Tiina kyseli oliko se huomannut viestiä joka oltiin jätetty sen facebook -seinälle Kivenlahtirockin jälkimainingeissa. Kyllä Dregen ainakin kovasti väitti huomanneensa sen. Pyydettiin nimmari kylttimme "Dregen kom hit" puoliskolle ja ikuistettiin kyseinen hetki kauniiksi ryhmäposeksi. Roxxia lainatakseni täytyy sanoa, että Dregen ihan oikeasti näyttää siltä kuin voisi revetä nauruun minä hetkenä tahansa. Oivoi.


Seuraavaksi mentiin ahdistelemaan Steveä jonka kanssa otettiin myös ryhmäpose. Steve signeerasi kylttimme toiselta puolelta ja innostui myös kirjoittamaan siihen lisää suomalaisia kirosanoja. Ensimmäiseksi Steve oli kirjoittamassa siihen vittua, mutta pysähtyi sitten miettimään uudelleen ja kyseli "Is this a bad word? Has it something to.. do with females?" johon Roxx totesi "Yeah... kind of..." Steve näytti jokseenkin säikähtäneeltä ja suttasi vittu sanan pois ennen kuin ehdittiin sanoa, ettei se meitä haittaa. Tilalle saatiin "I <3 Saatana" joka oli vähintään yhtä hauskaa. Steve muuten myös kehui ja ylisti mun nahkatakin hihassa olevaa Makkosmerkkiä kuin ei olisi koskaan nähnyt mitään vastaavaa ja olin siinä sitten onnesta pehmopäisenä ihan hämilläni. Eihän siinä mitään... se on vaan leikattu jostain Makkosten ihan ensimmäisimpänä ilmestyneistä fanipaidoista. Voi Steveä.

Sen sijaan että oltaisiin nimmari/kuvaus -session jälkeen jätetty Steve rauhaan jumituttiin siihen pälisemään ja ainakin Roxxin kanssa katsottiin Steveä katseilla jotka viestittävät ajatuksiamme jotka kulkivat rataa "i do what ever you want, i can even lick your shoes if you ask, can i take you home with me?" Sitten leijuttiin henkisesti jossain vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa kun Steve seisoi siinä meidän välissä ja loi meihin lähietäisyydeltä niitä jo useasti mainittuja teddy bear -katseitaan. Jdklhehghlg4rg2. I may kill myself.


Jossain välissä siihen ilmestyi enemmänkin porukkaa ja jutskattiin kaikesta mahdollisesta aina plekuista tuleviin keikkoihin. Mainitsin että ollaan menossa seuraavaksi Ruisrockiin jonka jälkeen Steve innostui selittämään, että Ruisissa tulee olemaan upea ja yllätyksellinen show, mutta ei voinut kertoa sen enempää. Olin siinä sitten ei-niin-fiksuna-fanityttönä ihan täpinöissäni "ohmygodican'twait" lähes paikallani hyppien. Osaan antaa itsestäni aina yhtä valovoimaisen kuvan että jee vaan kaikille.

Steve rupesi selittämään jotain myös suomalaisesta ruuasta ja kyseli parasta suomalaista ruokaa. Kaikki olivat vähän huuli pyöreinä siinä, varsinkin minä joka en ole juurikaan isänmaallinen ruokamakuni suhteen. Joku kuitenkin keksi ehdottaa mämmiä ja Steve sitten kyseli onko se lihaa vai mitä. Kukaan ei oikein osannut kuvata sitä joten selitettiin vaan jotain "it looks like shit" ja "it's kind of like porridge" juttuja.  Selitin jotain maltaista, mutten kuollaksenikaan muistanut mikä se on englanniksi eikä tainnut kukaan mukaan. Heidi taisi sanoa osoittaen samalla Steven kaljapulloa, että kaljassa on mallasta josta mämmikin tehdään. Steve oli fiksu poika ja keksi, että sana jota haettiin on malt. Tiinan ja Roxxin kanssa päätettiin, että viedään Ruissiin Stevelle mämmiä ja luvattiinkin tätä herralle jo facebookin kautta. Meidät siis saattaa bongata Ruissalon suunnalta viikon päästä mämmipaketti kainalossa.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja pian paikalle kurvasi taxi hakemaan ukkoja pois luotamme. Steve suoritti meidän keskusteluringille jonkun ihmeen virallisen kättelykierroksen, jonka jälkeen kuitenkin vielä halasi koko jengin läpi. Jos sitä voi yhtään enempää pähkinäksi enää muuttua kuin mitä tuossa vaiheessa olin niin se on jo saavutus kerrakseen. Moikattiin vielä pikaisesti Makkea ennen kuin tämäkin katosi taxiin ja Roxx kyseli kuultaisiinko Ruisissa jo uusia biisejä. Kuulemma ei, mutta Steven tavoin myös Makke lupaili jotain suurta ja jännittävää tapahtuvaksi. Nyt en tiedä miten päin olisin koko tämän viimeisen viikon ennen Ruissia.

Vähitellen jengi alkoi kaikota siitä ja Roxx sai minut ylipuhuttua mukaansa etsimään autoaan, jonka tarkan sijainnin oli kokonaan unohtanut. Steven kuvat silmissä hortoiltiin pitkin Töölöä autoa metsästäen, joka sitten vielä löytyikin ja kaiken lisäksi ilman mitään ylimääräisiä lappusia. Pummin ukoltani kyydin Kamppiin bussiasemalle, jossa sain kykkiä vielä puoli tuntia ennen Turun bussin lähtöä. Onneksi ei tarvinnut yksin istuskella, sillä asemalta löytyi myös Sara ja... joku kaveri jonka nimeä en enää muista, saa ilmoittautua jos satut lukemaan tämän. Pälistiin kaikkea mahdollista kuluneesta päivästä ja vähän muustakin sekä houkuttelin Saran Ruissiin mukaan jonotusseuraksi.

Yhdeltä bussi sitten tosiaan lähti kohti Turkua, mutta ei niissä houruissa kyennyt harrastamaan sellaista touhua kuin nukkuminen. Koska autoni oli vanhempien Turun kämpällä menin sinne nukkumaan koska en jaksanut yöllä lähteä enää kotiin suunnistamaan kun aamulla pitäisi töihinkin mennä. Nukahdin kai joskus neljän jälkeen ja heräsin kymmentä yli kuusi, jolloin oli pakko alkaa valmistautua töihin lähtöön. Ei siitä kahden tunnin nukkumisesta ollut oikeastaan mitään hyötyä ja olin rättiväsynyt koko työpäivän kaikkien keikan jälkihuurujen ohella. Yritä siinä mielentilassa sitten opastaa kesätyöläistä talon tavoille, ei tullut muuten yhtään mitään. Meni koko sen päivän ja vielä seuraavankin kaikki hommat ja asiat täysin ohi kun olin niin sekaisin.

Yeah, great times kuten joku joskus jossain totesi. Ruissiin tosiaan seuraavaksi ja Roxx on järkkäämässä jotain kimppakyytiä Kouvola-Helsinki-Turku akselille. Koska Turusta ei pääse keikan jälkeen yöllä pois ja Roxx on jäämässä The Willu Houseen yöksi niin kai munkin on kannettava korteni kekoon ja tarjottava myös muille mukana olijoille kattoa pään päälle. Ainoat ehdot on ne, että tunnetaan ennestään ja ilmoittautuu etukäteen. Sohvalle mahtuu mukavasti kaksi, mutta kyllä sinne tunkemalla ehkä kolmaskin menee ja myös mun kainaloon voi joku rohkea tulla kun vähän tiivistetään. Lattiatilaa on myös rutkasti joten sinnekin kelpaa linnoittautua. Jee, kaikki kaverit lattialla vai miten se meni.

2 kommenttia: