Sivut

tiistai 22. tammikuuta 2013

Pieni muistokirjoitus

Viime yönä näin unen,

se oli kuin kaunein vesivärein maalattu kuva menneisyydestä.

Siitä ajasta, jolloin hymy piirsi kuopat kasvoillesi,

ja katseesi roihusi elämän tulta.

Unessani olit nuori, kevytsydäminen,

ilman huolen kasvoillesi laskemaa varjoa.

Pelkäsin koskettaa sinua.

kuin se voisi hajottaa kuvasi pirstaleiksi,

häviäväksi unelmaksi tuhkan sekaan.

Tässä maailmassa unet eivät kestä ikuisesti,

niiden elinkaari on lyhyt ja epävakaa,

pienikin harkitsematon liike voi tappaa ne.

Vain henkäys ja uneeni ilmaantuu säröjä,

värit valuvat pois kuin sadeveden pyyhkäiseminä.

Yksityiskohdat haalistuvat ja katoavat sumuun,

jonka toiselta puolelta elävä maailma kutsuu minua.

Jäljelle jää vain muistojen kuvanauha,

joka on ajan kuluttama, rakeinen ja epäselvä.

Se kuitenkin riittää pitämään osan sinusta elossa,

vaikka nukut ikiunta kauneimmalla niityllä.
 
 
A/N: Vaikka mä en enää paasaakaan Heath Ledgeristä ja herran tuotannosta niin paljon kuin joskus, en ole unohtanut sitä millaisen jäljen herra on muhun jättänyt. Esikuvana, suunnannäyttäjänä ja inspiraationa.
 
"It's like anything in life, visualizing the old man you're going to become: As long as you have a clear picture of that — the life you want to lead — eventually you'll probably get there."

lauantai 19. tammikuuta 2013

That's who I am


Olen kotoaan eksynyt lapsi,
paljasjaloin paikassa jonne en kuulu.
Vankina maailmassa jossa en voi hengittää,
paikassa jossa elämäni valuu hukkaan.

 
Karttaani on merkitty vain määränpää,
ei valmiita polkuja eikä oikoteitä.
Haluan nähdä kaiken polun varrelta, jonka itse rakennan,
matkallani tuntemattomaan.


Olen palapelin väärällä laidalla,
täällä kuu loistaa päivällä ja aurinko hallitsee yötä.
Katson tähtien muodostamaa hopeapolkua,
ja minä pyydän, vie minut pois.


Maailmani on rakennettu sanoista,
niiden varaan luoduista unelmista.
Ääneni on lepakon ulvontaa, kuolevaa luontoa,
 vain paperilla pystyn kertomaan kaiken.


Kerran löysin elämääni palasen,
joka avasi oven seikkailuun.
 Lähdin ihmeelliselle matkalle,
joka herätti minut eloon, opetti rakastamaan.


Käänsin selkäni polulta aikuisen,
säilytin nuoren sydämen, vapaan ja onnellisen.
Elämäni on vaaleanpunaisia purkkapalloja,
naurua tilanteissa joissa kuuluisi pysyä hiljaa.


Kerran joku toinen yritti kertoa tarinaani,
siitä muodostui valhe, rikkonaisia lauseita.
Vain minä tiedän totuuden ja vielä koittaa aika,
jolloin olen valmis jakamaan sen koko maailmalle.



Vielä kerran käännyn katsomaan taakseni,
nukkevaltakunnaksi kutistuvaa maailmaa.
Sen hajotessa pieniksi paloiksi pilvien sekaan,
tiedän olevani matkalla kotiin.


On sanoja jotka jäävät kertomatta,
yksityiskohtia jotka aikaa kadottaa.
Kerään muistojeni sirpaleita, solmin ne kultaisella nauhalla,
vien mukanani sinne minne unelmani johdattaa.

Unelmani hautautuivat hiljaisuuteen,
ne olivat iltasatuja joihin vain lapset uskoivat.
Tulevaisuuteni on kaukana taivaanrannassa,
lähtiessäni jätän maailmalle haalistuvat jalanjäljet.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Erään tarinan loppu

A/N: Oho, piti mennä nukkumaan, mutta sitten mun päässä tapahtu jotain jännää ja oli pakko nousta purkamaan se ulos. Jeee.



Sinä hymyilet niin kuin aina,
sanasi sotkeutuvat naurun säveleen,
ne sulautuvat yhteen, muodostavat kokonaisuuden,
joka niin kauan oli minulle rakkainta maailmassa.
Silmäsi tuikkivat hiusverhon takana,
niissä on lämpöä joka pitää minut turvassa pakkaselta,
suklaansävyjä, aamunkajon kultaisia renkaita.
Muistan kaikki ne kerrat kun yritin tavoittaa niiden katsetta,
se teki minusta onnellisen, kokonaisen,
sai tuntemaan, että kuulun jonnekin.
Elin siinä uskossa, että voisin jatkaa sitä ikuisesti,
siihen onnelliseen loppuun jota saduissa luvataan.
Kulkea perässäsi maailman ääriin,
tehdä kaikkeni saadakseni sinut hymyilemään,
että muistaisit minut edes hetken
ja antaisit minulle edes pienen roolin elämässäsi.
Sanat ovat valmiina kielelläni,
mutta en löydä sointua joka herättäisi ne eloon.
Ne pakenevat päivänvaloa, takertuvat paloiksi kurkkuuni.
Kyyneleeni ovat hopeista nauhaa kasvoillani,
niiden takana maailma leikkii surrealismia.
Hymysi muuttuu epävarmaksi, pää painuu sivulle,
esittää äänettömän kysymyksen.
Sanani vapisevat, kieltäytyvät asettumasta paikoilleen,
yrittävät peittää totuuden niin kauan kuin mahdollista.
Suljet minut halaukseen, annat sen kestää etkä kiirehdi pois,
se on enemmän kuin uskalsin toivoa.
Unohdun etsimään yksityiskohtia, tuoksuja ja tunteita,
pieniä asioita joita tallentaa sydämeeni,
jotain mihin turvautua, kun olet kaukana.
Ehkä mieleni kuiskailee toiveita korvaani,
mutta pystyn kuulemaan hiljaa lausutun kiitoksen.
Lähden pois särkyneenä, palasiksi hajonneena,
paloiksi, jotka varisevat taakseni jäävälle polulle,
niistä tulee muistoja, joita en enää koskaan saa takaisin
ja joita tulen kaipaamaan kauas ikuisuuteen.
Vaikka tiedän ottavani kurssin kohti parempaa,
kohti aikaa jolloin voi todella olla onnellinen,
en voi sulkea pois mieltäni nakertavaa pelkoa.
Pelkoa siitä, että vielä jonain päivänä sinä unohdat,
jätät minut yksin rakentamaan ikävästäni lauseita,
joita sinä et tule koskaan lukemaan.
Kun maailma on hiljaa, kerron tähdille haaveeni,
toiveen, että saisin vielä joskus tavata sinut,
katsoa silmiisi ja uskoa, että sinä sittenkin muistat.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Oodi ulosteelle

A/N: Blogin sisältö on ollut viime aikoina aika angstista, joten on aika keventää tunnelmaa ja keventää sitä annoksella pissakakka -huumoria. Koulussa pidettiin tänään leikkimielisiä väittelyitä ja kun oma vuoroni koitti menin möläyttämään "Voi paska" joka sitten poiki väittelyn kakka vs. pissa. Tuon jälkeen jokainen sai vielä tehtävän kirjoittaa oodin puoltamalleen asialle, joten... Tässä sitä ollaan. Lukekaa omalla vastuulla, meiksi ei ota minkäänlaista vastuuta traumoista tai äkillisistä pahoinvoinneista.


Jo lapsena löysin taidon,
laskea vaippaan kakan,
sinapinkeltaisen,
rakenteeltaan löysänlaisen.

Joskus hätä pääsi yllättämään,
ja vahinko tuli housuun.
Nyt tunnen pidättämisen taidon,
vaikka kakan kosketusta pakaralla vähän kaipaankin.

Kakka on joka aamun rituaali,
uhrilahjani posliinijumalalle.
Siinä kelpaa lukea päivän lehti,
perseeni pyyhin kasvoihin turhien julkkisten.

Krapulaisen olon helpotus,
antaumuksella laskettu kakkani on.
Jo oloa kummasti helpottaa,
kun suoleni tyhjäksi saan.

Paskalla se ystävyys mitataan,
ei kyläillessä ole kiva kakkaa pidättää.
Kyllä kelpaa kun on kaverin vessa tuttu,
ristipaskalla kelpaa jakaa joka juttu.

Koiranpaskat eivät minua haittaa,
kakkapussit mieluusti roviolla polttaisin.
En myöskään väistä taivaalta satavaa lokin paskaa,
vaan etsin paikan suoralta tulilinjalta.

Toisinaan on kakka niin kova,
että jumiin tuntuu suoleen jäävän.
Vastapainoksi sitä seuraa ripuli,
joka varpusparven lailla ulos lentää.

Äänetön ei kakkani milloinkaan ole,
ensin ukkosen lailla paukkuu ja rytisee,
sen jälkeen vesi loiskahtaa,
kun kakka pyttyyn sulkeltaa.

Pytyssä lilluva pökäle minua suuresti kiehtoo,
siitä ennusmerkkejä etsin ja tulkitsen.
Mutta toisinaan yllätyn suuresti,
kun kakka huuhtomatta viemäriin pujahtaa.

Nyt lähden syömään safkaa,
sen jälkeen syvennyn paskaan.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

We’ll fly to the edge, not as distant as it seems

A/N: Jeejee, tällainen päivä taas tänään, etten kykene mihinkään. Yritin puristaa itsestäni jotain ulos, mutta sanavarasto tuntuu syöpyneen, koko roska meni ihan hanurilleen eikä fiilis ole sen parempi. Ja ihan vaan jos joku sattuu luulemaan muuta, niin alla olevalla tekstillä ei ole mitään pohjaa omaan elämääni.
Arrrggghh. Mental breakdown.
Niin joo, tässä kappale jonka perinmäinen tarkoitus on mitä ilmeisimmin raiskata meikäläisen sieluparka:




Muistatko tarinan jota minulle kerroit, ukkosöinä jolloin salamat halkoivat taivaita. Painauduin kylkeesi, etsien sen lämmöstä turvaa. Yritin olla vahva, mutta silmäni kertoivat sinulle totuuden. Et itsekään tuntenut oloasi urhoolliseksi, mutta minun takiani olit valmis yrittämään. Vältit katsomasta minua silmiin, sillä pelkäsit minun löytävän niistä sen, minkä sinä näit minun katseestani. Kuiskit korvaani sanoja, punoit ne tarinaksi. Taivaallisista sotasankareista, jotka tällaisina öinä nousivat taisteluun vihollista vastaan. Sotureista, joiden sydän löi kiivaana ja joiden miekat löivät kipinöitä taivaankannella. Sade oli miljoonien kyynelten muodostama myrsky, joka laskettiin maahan kuolleiden tovereiden muistoksi. Se sota ei kuulunut meille, mutta jonain päivänä me matkaisimme omaan taisteluumme. Taisteluun, jossa miekkamme löisivät hopeaa ja jonka mukana jättäisimme jälkemme osaksi muinaisia tarinoita.

Lopussa kaikki kääntyy toisinpäin. On minun vuoroni etsiä rohkeutta, lohdullisia sanoja, pitää sinua käsivarsillani. Yrität muodostaa sanoja, tapailla niiden muotoja, siinä kuitenkaan onnistumatta. Rakas, älä sano mitään. Kerro kaikki katseellasi, sydämelläsi. Tavalla, jota vain minä voin ymmärtää. Olen tässä, enkä päästä irti ennen kuin laskeudut yötuulen kuljetettavaksi. Se johtaa sinut tähtien muodostamalle hopeapolulle, joka päättyy sinne, missä yö loppuu ja aamu sarastaa. Se polku on lyhyt, vain henkäys ja olet perillä. Sieltä löydät paikan, jossa unelmistasi tulee totta. Siellä sydämesi ei ole milloinkaan raskas, saat luvan unohtaa taaksesi jääneen maailman. Vaikka oma maailmani murtuisi, haluan sinulle onnen ja rauhan.

Nuku nyt, veljeni, päästä irti. Katkaise siteesi tähän maailmaan. Pyyhin kyynelverhon silmistäsi ja kuiskaan lupauksen. Olen kanssasi niin kauan kuin tahdot, enkä päästä irti ennen kuin tiedän sinun olevan turvassa. Lähde rauhassa, älä vuodata kyyneleitä minun takiani. Muista, että seuraan sinua minne tahansa. Ensin minun on vain oltava kaiken sen arvoinen, mitä minun puolestani annoit.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Bangkok Shocks

25. joulukuuta tuli aika aloittaa trippi, jonka toteutumista oli jo ehditty odottaa - matka kohti Bangkokia. Jästipää kun olen, ei se käynyt ihan niin juustiinsa. Feilasin bussin ja rämmin pitkin Pasilaa metrin korkuisessa lumihangessa vikisemässä itsekseni, kunnes lopulta löysin taksin joka armeliaasti vei minut lentokentälle. Ja kyllä, maksoin itseni kipeäksi, mutta onneksi lentokentällä pääsin purkamaan lievähköä vitustusta lonkeron äärelle. Elämä voittaa ja sillai.

Väsynyt idiootti

Lentomatka mennessä taisi olla... joku 9 tuntia? Aika puuduttavaa se oli loppumatkasta kun olin turvonnut ilmapalloksi, mutta alkumatka sujui ihan mukavasti tutustuessani lentokoneen tv- ja elokuvatarjontaan. Siitäkös riemu repesi, kun löysin vempeleen kätköistä jakson Anthony Bourdain maailmalla -sarjaa, jossa ukko vierailee Suomessa. Mikähän tarkoitti lisäksi Sami Yaffaa, joka herran oppaana reissulla toimi. Ei kun napit korville. Pakotin myös kivasti vierustoverinani olleen äiskän katsomaan ohjelman ja tungin tuon korvat täyteen Yaffaa. Oho. Täytettyäni samikiintiön (voiko se täyttyä?) tsekkasin myös leffat Madagascar 3: Europe's Most Wanted ja Ice Age 4: Continental Drift. Molemmat edustivat sarjaa viihdyttäviä, muttei mitään järin erikoista.

Ilmeestäni päätellen olueni on liian pieni

Liian vähäiseksi jääneiden unien jälkeen saavuimme Bangkokiin 26. joulukuuta kutakuinkin seitsemältä aamulla paikallista aikaa. Saatuamme matkaveskamme tungimme koko viiden hengen poppoomme tavaroineen kaikkineen yhteen taksiin kuin tetrispalikat konsanaan ja aloitimme matkan aamuruuhkassa kohti hotelliamme. Matkaväsymyksen takia ensimmäinen päivä kului aika lailla kyrpä otsassa eikä siitä taida mitään kovinkaan jännää kerrottavaa olla. Ei sillä, että muutenkaan oikein muistaisin mitä tuli minäkin päivänä tehtyä. Jokaisen päivän perusohjelma oli aika pitkälle tämä: sängystä ylös, aamiaista, muutama tunti uima-altaalla, pariksi tunniksi huoneeseen lepäämään ja sitten kartsalle, milloin minnekin päin kaupunkia.

Etsi juntti kuvasta

Ehkä pieni pettymys reissulla oli, että maa oli ottanut aikamoisen länsimaistumisharppauksen ja sen myötä myös hinnat olivat nousseet. Ostoskeskuksissa hinnat olivat samoja tai jossain paikoissa hieman halvempia mitä Suomessa ja ostosmotivaationa toimi enimmäkseen se, että ostetaan jotain kivaa mitä ei Suomenperseestä saa. Katukojuilla tavara oli toki halvempaa, mutta sopi myös muistaa, ettei paitojen saumojen kestävyydestä kannata persettään pantiksi laittaa ja ettei kalsarinreunuksiin painettu, hienoa merkkiä edustava logo ole aito.

Tiedätte mitä tapahtuu, jos koskee pinkkiin

 Näin muuten aika helkutisti rottia tuolla reissulla. Ensimmäinen kerta vielä yllätti, mutta kun niitä alkoi nähdä joka nurkalla juoksemassa niin rotista alkoi tulla lähinnä vitsi. Pitäisi ehkä huolestua siitä, mitä kaikkia tauteja noissa takkuturkeissa pesii, mutta itselleni jäi lähinnä mieleen yksi hurjan söpö yksilö, joka viiksikarvat vavahdellen tsiigaili meitä katukivetyksen takaa. Öwöö<3.

Monkeyface

Eläimistä mieleen... Eräässä basaarikojussa bongasin jonkun heebon, jolla oli hervoton läjä kaneja ja hamstereita myynnissä. Tajuttomassa helteessä, pienessä tilassa. Siitä tuli aika... paha olo. En ruvennut myyjälle mitään pasaamaan kun ei pokka ja kielitaito riittänyt, eikä se luultavasti olisi mitään edes hyödyttänyt, mutta ei se silti kivaa ollut kun elukat ei mitenkään erityisen hyvin voivilta vaikuttaneet. Yksikin kani oli niin pikkanen, etten ole milloinkaan missään nähnyt niin pientä pitkäkorvaa. Varmaan poloinen olisi mieluiten ollut vielä nassuttamassa äiskän tissimaitoa.

Lumiwillu ja kaveri

Nyt jos jotain positiivisempaa... puhutaan ruuasta, yhdestä lempiaiheestani. Ravintoloissa safkan taso oli aika vaihtelevaa. Myönnettäköön, etten maistanut mitään paikallisia erikoisuuksia vaan pysyin ruokalajeissa, mitkä soittivat entuudestaan edes jonkinlaisia kelloja. Osa ruuasta oli syntisen hyvää, osa ihan jees ja oli myös yksi annos, jonka olisi melkein mieluummin jättänyt syömättä. Alkoholitarjonta sen sijaan oli erinomaista. Siitä asti kun löysin uudelleen oluen juomisen jalon taidon, olen etsinyt sitä omaa merkkiäni ja nyt sen löysin. Paikallinen Singha vei meikäläisen kielen täysin mennessään. Myös drinkkilistaa tuli koluttua läpi ahkerasti ja mieleen jäivät erityisesti valtavat Mai Tait, joita "sohvabaari" tarjoili Happy Hourin aikaan 80 bathilla eli abouttirallaa 2,20 euroa Forexin valuuttamuuntimen mukaan. Not bad.


Meiksin perheen kanssa matkustelu on muuten aikalaista sirkusta. Jos olette koskaan miettineet, mistä meiksin persekäytös ja paskajutut ovat lähtöisin niin katse siihen suuntaan... ei tällaisessa kasvuympäritössä oikein muuhunkaan suuntaan ole voinut kehittyä. Vaikka arvomaailma ja haaveet ovatkin törmäyskurssilla, niin ollaan kaikki pohjimmiltamme samalla tavalla täysin sekaisin.

Singhaaaa

Rahaa meni reissulla ehkä vähän liikaa siihen nähden, että Suomessakin oli odottamassa erinäisiä rahareikiä. Mukaan lähti parit huivit, kolme paitaa, jälleen yhdet paskahousulökärit Thaimaan henkisellä painokuviolla, läjä koruja sekä taas yhdet Converset, joissa olla sellainen ihana "kudottu" pinta tai jotaa sellasta en osaa selittää. Iskältä tosin sain vähän sponssausta, että raaskin nuo ostaa. Kamalaa kun tulee porvaripentu olo tässä. Noo, olkoot. Paikallisiin tupakka-askeihin muuten oli painettuina tosi "houkuttelevia" kuvia ties mistä mädäntyneistä hampaista syöpyneisiin jalkoihin.

Lisää sitä itseään

Uusi vuosi ei meiksin osalta ollut mitenkään ihmeellinen... Muutama paukku tasaisesti pitkin päivää, mutta humalasta ei ollut tietoakaan. Puolenyön aikoihin raahasin perseeni terrasille tsekkailemaan ilotulituksia, mutta ei mitään sen kummempaa ja olin jo syvällä unilaaksoissa kun vuosi vaihtui Suomen puolella. Ei sitä jaksa väkisin vääntää mitään ihmeellistä ohjelmaa vain siksi, että mukamas pitäisi. Jos on jotain eriskummallisia suunnitelmia vuodenvaihteelle tai mille tahansa muulle vastaavalle juhlapäivälle niin se on ihan fine, mutta sekin on jos ei ole. Väkisin en rupea mitään vääntämään.

"Vittu me ollaan rumii ihmisii"

Kotimatka alkoi turmiolliseen aikaan, eli viideltä aamulla 2. tammikuuta piti roudata raato ylös sängystä ja aloittaa aamutoimet joiden jälkeen lähdettiin kohti lentokenttää. Tällä kertaa ei ollut ruuhkista tietoakaan, joten perille selvittiin huomattavasti kivuttomammin kuin tullessa. Lentokentällä lagattiin buukkaus, passintarkastus, tavaroiden chekkaus ja ties missä jonoissa, jonka jälkeen jumitus jatkui vielä kansainvälisenpuolen kahviloissa ja putiikeissa ennen koneeseen pääsyä. Olin toivonut voivani nukkua lennolla kun yöunet jäivät niin vähäisiksi, mutta ei siitä mitään tullut. Tsekkailin siis jälleen kolme leffaa ja yhden luontodokkarin. Ted oli pitänyt katsoa jo pitkään ja nyt sain sen lopultakin tsekattua. Oli aivan loistavan hauska pätkä ja loppupuolella taisin tirauttaa pari kyyneltäkin. Paras komedia pitkään aikaan! Katsoin myös Rion joka oli myös pitänyt katsoa jo tolkuttoman pitkään. Odotukseni leffaa kohtaan eivät olleet kovinkaan korkealla ja vaikkei leffa maailmaani mitenkään mullistanut, oli se silti odotuksiani parempi. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä oli Tim Burtonin uutuusanimaatio Frankenweenie joka on pidennetty versio liki 30 vuotta aikaisemmin ilmestyneestä lyhäristä. Menetin sydämeni, upea burtonmaisen outo, synkkä ja suloinen pätkä. Meiksi haluaa samanlaisen koiran kuin Sparky!

Suomessa vastassa oli kokkareista jäätä ja loskaa, jonka läpi oli kiva rymistellä ensin bussilla ja sitten vielä pysäkiltä kotiovelle. Oli aika voittajafiilis päästä kämpille, jossa minua olikin vastassa tyhjä jääkaappi. Suomi, miten ikävä minulla olikaan... not.

Fucking säihkysääri

Kuvat reissulta jäi aika suppeiksi kuten voitte tästä sadosta huomatakin... Enimmäkseen meikäläistä posettamassa erilaisten alkomahoolien kanssa. Oho.

torstai 3. tammikuuta 2013

Random shaiba vol. miljoona

Savu verhoaa mustan taivaan,
kirjoittaa sanoja usvakirjaimin.
Yritän tulkita niiden muodostamaa tarinaa,
löytää lupauksen toivosta, auringon noususta.
Ääriviivat katoavat, värit sotkeutuvat toisiinsa,
maailma sulaa kasaksi epäselviä kuvioita.
Tieni peittyy jauhetun luun tuhkaan,
murheen varjo koskettelee kantapäitä.
Sydämeni takoo heikkoa rytmiä,
sointuja jotka kertovat hiipuvasta elämästä.
Yö verhoutuu panssariin joka on tähdistä kudottu,
kuin miljoonittain kyyneleiden sumentamia silmiä.
Kylmyys kiertelee ympärilläni kuin vaaniva peto,
jonka katse repii elämääni palasiksi.
Löydän ajatuksistani kultahiekkaisen polun,
joka johtaa minut taivaanrannan taa.