Sivut

tiistai 25. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 25. luukku

Eilinen ei ollut itselleni mitenkään ihmeellinen. Katsoin pari leffaa, nöräilin, jumitin, kuuntelin musiikkia, herkuttelin, saunoin ja avasin ne pari joululahjaa jotka olin saanut. Oli myös kivaa tsekkailla ihmisten blogi- ja facebookpäivityksiä joista sai vähän vihiä siitä, millaista joulua missäkin vietetään.

Tietysti eiliseen kuului myös pakkaamista ja siihen liittyvää stressaamista, sillä siinä missä jouluaatto oli aika tavallinen jumipäivä, niin nyt joulupäivänä on meiksin vuoro tehdä jotain venkaa. Hieman ennen kahta lähden hilautumaan kohti lentokenttää ja aloitan matkan kohti Bangkokia. Matkaan suunnistan sen kaikista pahimman, eli perheen, kanssa. Kaikella rakkaudella totta kai.

Thaimaassa olen käynyt kerran aikaisemmin, tasan kymmenen vuotta sitten kun olin vielä pikkuinen Willu. Jo silloin rakastuin tuohon eksoottiseen maahan, joka länsimaiselle pullamössöpennulle oli kunnon mindfuck ja kulttuurishokki. Joka päivä nämä kymmenen vuotta olen kaivannut takaisin ja nyt olen vihdoin menossa. Toivottavasti makuni ei ole muuttunut niin paljon, että joudun pettymään... ja toivottavasti onnistun välttämään ne pahimmat turistirysät.

Muikeaa loppuvuotta kaikille ja palaillaan astialle vuoden 2013 puolella! Luv yah, bruddahs!


Synnyin kulkuriksi näille kaduille,
levottomaksi sieluksi joka ei kuulu minnekkään.
Vaellan sinne minne sydämeni kutsuu,
haluan nähdä maat luona turkoosin meren.
En jää kuuntelemaan mitä muut sanovat,
siitä millainen minun kuuluisi olla.
Määrään itse tuulelleni suunnan,
en kaipaa karttaan merkittyä reittiä.
Halun olla vapaa vaeltamaan
ja sydämmeltäni ikuisesti nuori.
Enkä milloinkaan halua jäädä vangiksi
 paikoilleen pysähtyneen elämän.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 24. luukku

Jaaa mee toivootam, jaa mee toivootam onneellliistaaa ja hyväää jouluaa!

Willulasta iltaa ja pitkästä aikaa ajoissa tämän merkinnän kanssa!
Ei mulla oikeastaan ole tänään muuta sanottavaa kuin, että viettäkää kaikki oikein muikea joulu kukin tavallanne! Itse aion löhötä koko päivän sohvalla itsekseni katsomassa leffoja sekä syödä mustikkapiirakka, että näin tänä vuonna.

Virtuaaliset joulupiparit ja -tortut sille, kuka tämän sitten ikinä väkersikin.

Koska Roxx niin tykkää mun jaarittelusta niin tässä vielä pieni joululahja:

Sydäntalvena vaellan luokse vuoren,
jonka lumi on kietonut valkoiseen huopaan.
Vaellan polkua jonka tunnen,
kuin olisin vasta eilen sitä kulkenut.
Mieleni täyttävät muistot nuoruudesta,
ensimmäisestä seikkailusta ja taisteluista.
Seison luona harmaan kiven,
joka irvistää minulle nimeäsi.
Lasken sen vartijaksi soihdun,
jossa tuoksuvat yrtit ja hunaja.
Toivon voivani tarjota jotain suurempaa,
kiitokseksi kaikesta mitä minulle annoit.
Lahjoista, jotka olivat kauneimpia maailmassa,
ystävästä, jonka veroista en enää koskaan löytänyt.

Willun joulukalenteri: 23. luukku

I

Puhtaat hiukset kuin kevätviljaa,
syyslehdet aamutakkiin ommeltuna.
Vihreän, läntisen maan kasvattama,
maailmasta jonne sota ei yllä.
Toivoin joukkooni täydennystä,
mutten löydä hänestä etsimääni.


 II

Hän astuu sisään varmoin askelin,
ja hetken maailma seisoo paikoillaan.
Katseensa synkkä ja surullinen,
täynnä menneisyyden haavoja.
Vaikken vielä silloin tiennyt,
olin saanut vieraakseni kuninkaan.

 


Jep, shaibani on jälleen myöhässä.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 22. luukku

Kova maa kasvatti heidät sotureiksi,
takoi kiivaan sydämen ja vahvan mielen.

Suonissaan muinaisten kuninkaiden veri,
niiden joita sankareiksikin kutsutaan.

Täynnä itsevarmuutta ja rohkeutta,
kuin mikään ei voisi heitä lannistaa.

Vain yhtä he katsoivat ylöspäin,
kunnioittaen, kuin isäänsä rakastaen.

He seuraavat häntä viimeiselle matkalleen,
taakseen katsomatta, pelkäämättä.

Rinnakkain he kohtaavat vihollisen,
sodassa valtakuntansa porteilla.
 
Aamunvalo kultaa nuolenkärjessä,
valuvaa hopeaa miekan terällä.

He nousevat muuriksi kuninkaansa,
taistellen kunnes pimeys heidät nielaisee.

Ilmassa soi kutsu horisontista,
maailmasta sumuverhon toiselta puolen.

Tuuli kuiskaa sen minkä sydän jo tietää,
tämä on heidän tarinansa viimeinen luku.

He lepäävät kuninkaansa vierellä,
kultaisilla vuoteilla vuoren sydämessä.

Haudoissa on kaatuneiden lasten nimet,
joista nykyisin sankareina puhutaan.



 Voi sun perkele... Taas myöhässä.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 21. luukku

Oven kolahdus jättää taaksen kaiken,
kodin lämmön ja kiireettömän aamiaisen.
Vaikka en tiedä mihin polku edessäni johtaa,
on sydämeni kevyempi kuin vuosiin.

Olen riippakivi ja turha matkatavara,
erämaan sylissä eksynyt ja avuton.
Pelkään kohdata hänen katsettaan,
joka soisi minulle vihaa ja kylmyyttä.

Miekan valo luo sineä kallioon,
piirtää pienen esineen ääriviivat.
Poimin sen ja suljen taskuni turvaan,
omaksi salaisuudekseni, aarteekseni.

En ole niitä sankareita joista tarut kirjoitetaan,
sydämeni on pelokas ja kaipaa kotiin.
Hetken kuitenkin uskon olevani jonkin arvoinen,
kuninkaan sanat korvissani ja kosketus ympärilläni.

Maa on raunioita ja tuhkaa,
vain häilyvä muisto kaukaisesta loistosta.
Hän nousee portille toivon symboliksi,
tarinaksi jossa kuningas palaa kotiinsa.

Edessäni nousevat kultaiset vuoret,
joiden keskellä peto sylkee tulta ja tuhkaa.
Sen nahka on verenpunaisia suomuja,
jalokivistä kudottua panssaria.

Hän kutsuu minut luokseen, katsoo surullisin silmin,
lausuu ylistäviä sanoja ja kiitoksia joita en ansaitse.
Kyyneleissäni on raudan ja suolan maku,
etsiessäni hänen rinnastaan sydämen kadonnutta tanssia.

Sen kylmä pinta tuntui rohkaisulta taskun pohjalla, 
varastin aikaa vain ihaillakseni sen kauneutta.
Sen kumahdus lattiaan tuo mieleeni sotatorvet,
nyt olen vapaa elämäni suurimmasta kahleesta.

Löydän paikkani alta kultaisen purjeen,
aaltojen laulu muistoja kaukaisista sodista.
Kuljen vasten laskevaa aurinkoa,
viimeiselle seikkailulleni.



Hups olin myöhässä.

torstai 20. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 20. luukku

Koska mä tykkään lukijoistani niin valtavan paljon... Päätin hauskuuttaa teitä "muutamalla" videolla ja giffillä. Jaaaa en sano mitään mihin ne liittyy... yllättykää.









LOOK WHAT SMALL MEN HAVE DONE TO ME!!!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 19. luukku

Hei kaikki kakkakorvat! Tänään on randomin paasauksen päivä. Ja ei, en ole vieläkään selvinnyt Hobitista. Milläs selviät kun piti käydä taas uudestaan kattomassa... oh-ho-ho-ho-ho.

Joskus viidennen luokan keväällä katsottiin koulussa Sormuksen ritarit. Rehellisesti sanottuna en ollut etukäteen järin kiinnostunut. Olin tuohon aikaan varustettu aika helvetinmoisilla ennakkoluuloilla, mutta päätin silti antaa leffalle mahdollisuuden. Hyvä, että annoin, sillä se mullisti elämäni perinpohjin. Tajusin katsovani yhtä vaikuttavimmista elokuvista ikinä ja ennakkoluuloinen pikku perseeni liittyi joukkoon, joka odotti seuraavaa osaa, Kahta Tornia, kuin kuuta nousevaa.

Siinä Sormuksen ritareiden ja Kahden tornin välissä tuntui asialliselta lukea myös se järkyttävältä tiiliskiveltä vaikuttava opus, johon elokuvat pohjautuvat. Kirjan hankkiminen ei sen suurempi kikka kolmonen ollut, sillä kirja lojui kotona isäukon tavaroiden seassa. Silloin yli kymmenen vuotta sitten sen sieltä otin, enkä ole sen koomin takaisin vienyt.

Myönnettäköön, että ensimmäinen lukukokemus oli haastava ja vei tuhottoman kauan. Silti kirja vaikutti johonkin syvällä sisälläni. Se oli eeppisintä ja kauneinta mitä olin siihen mennessä lukenut ja oikeastaan sille ei ole vieläkään löytynyt vertaistaan. Se oli hiottu niin pikkutarkaksi ja täydelliseksi, että maailmaan pystyi todella sulautumaan mukaan. Jokainen sana tuntui todelliselta, vaikka samalla se oli liian ihmeellistä ollakseen tästä maailmasta.

Kahlattuani Sormusten herran läpi, tuli aika tutustua myös Tolkienin muuhun tuotantoon ja pitkien odotusjaksojen jälkeen pääsi nauttimaan myös elokuvatrilogian seuraavista osista. Vielä tähänkään päivään mennessä niiden loisto ei ole haalistunut ja voisin sanoa rakkauden ennemminkin syventyneen. Voi sitä riemun päivää kun löysi trilogian extended editionit kaupan hyllyltä melkein laittoman halpaan hintaan ja sai haalittua ne omaan leffahyllyyn.

Tähän ikään mennessä on trilogian kirjaversio tullut luettua muutamaankin otteseen uudelleen läpi, eikä sen luoma lumous tunnu milloinkaan haihtuvan ja sen luomat tunteet ovat niin vahvoja, ettei uskoisi lukevansa sitä kaikkea uudelleen ties monennenko kerran. Itse olen aina pystynyt eläytymään kirjan maailmaan täydellisesti ja tuntuu kuin kulkisin Saattuen mukana pitkin kirjan sivuja ja kokisin sen kaiken itse. Kirjan loppupuolella tunnelma on niin haikea, että se on suorastaan ahdistavaa ja tuntuu kuin kantaisi sisällään jotain raskasta. Kun on päässyt viimeiseen sanaan ja sulkenut kirjan kannet, olo on epätodellinen, ahdistunut, surullinen ja onnellinen. Sitä ei oikein osaa ajatella, mitä tekisi seuraavaksi. Tavallinen elämä tuntuu tylsältä, harmaalta ja tyhjältä. Olen joka kerta huomannut jääväni janoamaan lisää eikä mikään muu kirja tunnu tarpeeksi houkuttelevalta. Tekisi vain mieli plarata takaisin kirjan alkuun ja aloittaa se kaikki alusta. Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että puheet kirjan paksuudesta ja sen tylsästä kielestä ovat silkkaa shaibaa. Kuten Tolkien itsekin totesi - kirja on liian lyhyt.

Olen paasannut tästä loputtomiin, mutta jo nassikasta asti olen halunnut kirjoittaa ja julkaista kirjan. Taru sormusten herrasta luultavasti kuitenkin löi sen lopullisen naulan arkuun, jättäen jälkeensä halun luoda jotain todella eeppistä ja ikimuistoista. Jotain, mistä ei selviäisi vain läpi selaamalla vaan joka herättäisi tunteita, pakottaisi lukijan välillä pysähtymään. En tosissani usko pystyväni luomaan mitään Sormusten herran tapaistakaan, mutta jos pääsen edes sadasosan matkaa siihen mitä se on, voin sanoa saavuttaneeni jotain merkittävää. Kirjoittajana Tolkien on minulle ehdottomasti suurin inspiraation ja motivaation lähde, joka on osoitus siitä, ettei tarvitse olla nuori ja nopea kirjoittaja luodakseen jotain suurenmoista. Tolkien on herättänyt minussa voiman paneutua kunnolla jokaiseen kirjoittamaani sanaan, halun käyttää runsaasti kuvailua ja kielikuvia ja maustaa teksti itsenilaiseksi.

Tällä hetkellä buumi tätä koko skenariota kohtaan on kovassa nosteessa, kiitos vastikään teattereihin ryysineen The Hobbit - An Unexpected Journey elokuvan. Tuntuu kuin sitä ei voisi katsoa tarpeeksi monta kertaa, eikä mikään leffa ole aikoihin herättänyt niin paljon tunnekuohua ja spekulointia kuin tämä pätkä. Ainoa keino jolla voin koeta selviäväni kokonaisen vuoden seuraavaa osaa odottaessa on se, että ramppaan mahdollisimman tiheään katsomassa tätä ensimmäistä osaa uudelleen ja uudelleen.

En välitä, vaikka muut pitäisivät minua tämän hypetyksen takia täysin aivottomana kampelana. Ehkä mä sitten olen sellainen. Kyseessä on kuitenkin itselleni tärkeä asia. Jotain, mikä on vaikuttanut valtavasti siihen millainen minusta on tullut, miten ajattelen ja millaisena näen maailman. Sen puolesta olen valmis uhraamaan aikaa ja rahaa, eikä se harmita meikäläistä pätkän... hobitin vertaa.

P.S. Mua ei kiinnosta sekään, ettei näillä postauksilla ole enää mitään tekemistä joulun kanssa.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 18. luukku

A/N: Tämä pieni veisun pätkä on osa pidempää kirjoitusprojektiani, joka tällä hetkellä jumittaa aika pahasti. Haveena olisi, että tämä päätyisi jonain päivänä osaksi kovien kansien väliin tallennettua kokonaisuutta, vaikka saattaakin siinä matkalla muuttua rakenteeltaan enemmän tai vähemmän.

Sulje silmäsi, unohda tämä maa,
joka hiljaa murenee meren hampaisiin.
Tule luokseni viimeiselle kedolle,
jota pimeys ei ylety koskettamaan.
Kulje poikki sateenkaarisillan,
tanssi hetki kaiken yläpuolella.
Polku kuroutuu umpeen askeltesi jäljessä,
on mahdotonta kääntyä takaisin.
Älä pysähdy katsomaan varjoja,
jotka opastavat harhapolulle.
Kulje sydän vakaana ja rauhallisena,
niin ne eivät voi sinua saavuttaa.
Juokse luo kultaisen aamunkajon,
usko, niin voit saavuttaa sen.
Nopeasti, ennen kuin valo kuolee
ja maailma sulkeutuu varjoihin.
Rakenna pesä tuulen syliin,
anna sen kantaa sinut eteenpäin.
Valmistaudu, lausu jäähyväisesi,
jaksa vielä hetki, olet melkein perillä.
Älä pelkää, minä olen sinua ovella vastassa,
suljen syliini ja pidän sinut turvassa.

maanantai 17. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 17. luukku.

A/N: Mjoo-o. Kyllästyin jauhamaan jouluista shaibaa, joten keskityn ennemmin kirjoittelemaan jotain kivaa. Eeeen käy näistä läpi mitään sen kummempia analyyseja, tulkitkaa miten tykkäätte.
En tosin ole oikein tyytyväinen keskimmäiseen kappaleeseen, mutmut... Ensi kerralla paremmin.


I
Hiukset takkuisia nauhoja,
vaatteet tuulessa liehuvia riekaleita.
Väsyneiden käsien jännittämä jousi,
verinauhat hymyjä kynsien alla.
Lupaus kulkea ikuisesti rinnalla,
aina viimeiseen sotaan.
Vain hetken näitä polkuja kulkenut,
astuu suojaksi kuninkaansa.
Viimeinen osoitus uskollisuudesta,
ennen kuin nuoruuden hymy kuolee.
 

II
Vuosia vaeltanut halki pimeän maan,
sydämessään kutsu vuoren yksinäisen.
Kohtaa vihollisen kunnian haarniskassa,
ennen kuin maailma sulkeutuu pimeään.
Pohjoistuuli kertoo menetyksestä,
valtakunta jää ilman kuningastaan.
Syttyvät kultaiset soihdut,
jotka valaisevat hänen tiensä kotiin.
Vuoren sydämeen louhittuun saliin,
jossa hän lepää isiensä rinnalla.


III
Uupunut katse kohti taivasta,
hengitys tuskin väreitä ilmassa.
Punaisia puroja kasvoilla,
kuiskaus muodostuu huulilla;
"Aamu vie mukanaan tulen ja savun,
sen valossa kansamme palaa kotiin.
Paranee murtunut maa,
unelmat muuttuvat todeksi. 
Vaikka täällä on oman tieni loppu,
on se pieni hinta kodista ja voitosta."

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 16. luukku


Pari viikkoa takaperin kehittelin uudet sanat erääseen varsin tuttuun joululauluun. Itselleni kun kahvi on oleellinen osa elämäni jokaista päivää ja ehdottomasti myös joulua, niin tämä versio on meikäläiselle sopivampi vaikka rytmitys hieman kusee. Julkaistu jo facebookissa, mutta ihan rehellinen ollakseni motivaatio on kalenterin kassa kussut jo muutaman päivän joten on pakko vähän kierrättää vanhoja juttuja... Oho.


Me käymme kahvin keittohon
taas puruin, keittimin.
Tumma paahdon pussiin ladomme
me mitoin, runsahin,
vaan muistammeko maidon sen,
joka kahviin tuo vaaleuden?

Me käymme kahvin keittohon

niin mielin uupunein,
tuo kofeiini täyttää aatokset,
ja mielen köyhänkin:
Aamun ruoka, juoma, kaikki muu.
Soker' kahviin hukkuu, sekoittuu.

Aamujen autuus kahvi on,
niin tärkeää juoma tää;
me kylmin käymme sydämin,
kahvi sivuun vain jos jää.
Me sumpit jaamme runsahat,
Kup' —täyteen juomal ihanal.

Oi ystävät, jos myöskin me
kuin addiktitkin nuo
laskisimme maidon, sokerin
tuon rakkaan kahvin luo,
niin meille kahvi maallinen
ois alku kahvin taivaisen.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 14. luukku

Väänsinpä tuossa aikani kuluksi pipareita. Rehellisesti sanottuna en oikein tiedä miksi, koska en pidä pipareita mitenkään erityisen ihmeellisenä ja tekeminenkin on kivaa vain aluksi, mutta rupeaa sitten ensimmäisen pellillisen jälkeen suoraansanottuna vituttamaan. No, yksi erä joulun kunniaksi. Ehkä noita voisi murskata ja sekoittaa vaikkapa suklaaseen...




torstai 13. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 13. luukku

Siskot ja veljet, niin se joulu vain lähenee ja kalenterien luukut ovat ropisseet yli puolenvälin!
Koulussa järjestettiin tänään taidelinjojen pikkujoulut johon kuului kaikenlaista mähryämistä, yhteislaulua ja esityksiä. Olo oli melkein kuin peruskoulun joulujuhlassa, vaikkakin rutkasti rennompaa ja hauskempaa. Nauttikaa tekin joululauluista, isken tuohon alle muutaman oman sekalaisen suosikkini tai sellaisia, joilla on muuten vain jokin erityinen merkitys meikäläiselle.

Päät irti jouluksi.

Mikä tahansa versio niin... ugh, sydäntä särkee.

Jouluklassikon Lumiukon tunnuskappale Nightwishin tulkintana.

En tiedä mikä tässä kappaleessa on, mutta... Se on ollut yksi suosikeistani jo kauan.

Mwahahaha.

Ja sokerina pohjalla kappale loistavasta jouluelokuvasta.

Monta jäi mainitsematta joko vahingossa tarkoituksella, mutta blogger räjähtää jos postaan liikaa biisejä. Jos siltä tuntuu, niin mainitkaa toki myös omia suosikkejanne/inhokkejanne tai sellaisia viisuja, joihin liittyy muistoja tai mitä vain.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 12. luukku

Jännitys kulkee vierelläni,
etanatauti riivaa kelloa.
Kengät liukastelevat jäällä,
irvistävät kärjet nielevät lunta.
Odotus muuttaa minuutit tunneiksi,
maailma on pysähtynyt,
vaikka olisin valmis jatkamaan eteenpäin.
Ohikulkijoille päivä on tavallinen,
minulle se on matkani käännekohta.
Parakkaat hahmot ymmärtävät,
lähden mukaan heidän juhlaansa.
Säntäilen valkoisessa puuterissa,
valtaan vuoren ja kerään katseita.
Jokainen kulunut tunti on voitto,
piparikorin luona omaksun roolini.
Pieni kolomme ei kerää montaa juhlijaa,
mutta tunnelma löytää silti paikkansa katosta.
Astun maailmaan johon olen kaivannut,
hetkeksi unohdan miten hengitetään.
Nauru kutittaa vatsanpohjaa,
sukellan lumouksen valtakuntaan.
Jännitys on mielen ilotulitusta,
kyyneleet etsivät vapautta.
Yksinäisen vuoren laulu päättää seikkailun
ja palaan horrokseen odottamaan seuraavan alkua.


tiistai 11. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 11. luukku

Tiimalasi sylkee hiekanmuruja,
odotukseni viimeisiä minuutteja.
Tänä iltana kuljen paljasjaloin,
tieni vie itään, seikkailuun.
Sieltä sydämeni löytää paikan,
johon pysähtyä lepämään.
Tänään otan ensimmäisen askeleen,
tiellä joka on vaarojen kuluttama.
Aamuaurinko piirtää peikon varjon,
pakenen maahan kuolemattomien.
Hiisien askeleet seuraavat omiani,
vastassani pimeyden sylkemiä arvoituksia.
Sudet ulvovat kuulle vierasta kieltä,
puissa hiipivät pitkäjalkaiset hirviöt.
Ja takaa sumuisten vuorten,
näen lieskat lohikäärmeen,
joka nukkuu kultapedillään,
vartioiden aarrettaan.

Gifistä kiitos sille, kuka sen sitten ikinä alunalkaen tekikin.


Ensi yönä on Hobitin kauan odotettu ensi-ilta!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 10. luukku

Hei rakkaat turjakkeet, on taas uuden Willu joulukalenterin luukun vuoro. Yhtä sun toista hommaa tässä ja pitäisi tehdä huominenkin luukku valmiiksi, joten päätin täyttää satunnaisesti netistä bongaamani jouluaiheisen gallupin. Haastaan muutkin täyttämään omissa blogeissaan!


1. Mitä haluat/toivot lahjaksi? 
Eipä taida olla mitään erikoisempia toiveita tälle vuodelle, sain jo yhden aivan ihanan lahjan ja vanhemmilta saan suuren joulu/synttärilahjan jota olen odottanut kymmenisen vuotta. Toki olisi ihan jees löytää Steve tuosta oven takaa jouluaamuna...

2. Lempijoululaulusi?
Nissepolkka! Ihanan sekopäinen rallatus ja päät irti kivasti.

3. Ketä muistat jouluna ja miten?
Niitä jotka on muistamisen arvoisia. Lahjojen osto jää tältä vuodelta enimmäkseen väliin, mutta... Voin ajatuksissani muistaa kaikki pupsukoitani. Saatan antaa rahaa mahdollisesti johonkin kai ehkä.

4. Pidätkö joulusta?
Joulu on ihanaa odotuksen ja rauhoittumisen aikaa, joka tuoksuu herkuilta ja jona on aikaa omistautua läheisilleen. Tykkään joulusta kyllä paljon, mutta se suunnaton riemu jonka siitä mukulana sai on jo karissut.

5. Onko sinulla jouluperinteitä?
Ei oikeastaan mitään ihmeempiä. Yleensä vuorovuosina ollaan joko jossaa reissussa perheen kanssa tai sitten mennään mammalle syömään ja sen jälkeen vanhempien luo availemaan joululahjoja.

6. Uskotko joulupukkiin?
Totta kai! Mä jopa tiedän miten joulupukki ehtii joka kotiin jakamaan lahjat, nännännää.

7. Oletko esittäny jouluna joulupukkia tai -muoria?
En ole, mutta voisi olla ihan nastaa joskus.

8. Missä vietät joulun?
 Jouluaaton hengaan todennäköisesti Pasilassa, mutta joulupäivänä hengaan lentokoneessa. Suck it, losers!

9. Mikä olisi paras joululahja?
 Hmm... Steve Conte?

10. Tykkäätkö jouluruo'ista? Lemppareita?
Jouluruoka on ihan jees kerran tai pari vuodessa, mutta sitten kun syö sitä saakutin monta kertaa ja ravaa oman perheen joulupöydän lisäksi myös pikkujouluissa sun muissa kissanristiäisissä syömässä sitä samaa sapuskaa niin sitten alkaa jo tursota korvista ulos. Joulutortut on parasta. Jos suolaisista pitää valita niin savustettu lohi ja perunalaatikko.
11. Parasta joulussa?
 Yleisesti se tunnelma.

12. Jos saisit tehdä jouluna YHDEN hyvän teon. Mikä se olisi?
Hankala kysymys. Kuinka mahdoton tämä saa olla? Se, että edes sen yhden päivän kaikilla olis ruokaa ja lämmin ja hyvä olla jne. Tuntuu jotenkin tekopyhältä puhua aina joulurauhasta ja muusta sellaisesta kun tietää, että jossain päin maailmaa jollakin on asiat retuperällä. Jos pitäisi olla jotain maanläheisempää niin antaisin varmaan mammuttisen ruokapaketin johonkin löytäeläinkotiin tai jotain. Hitto, en mä tiedä.

13. Joulun ehdoton herkku?
 Joulutortut ja konvehdit!

14. Miten valmistelet joulua?
 En mitenkään ihmeemmin, mietin mitä leffoja sitä kattelis jouluaattona ja kirjottelen tänne kaikkea shaibaa.

15. Voisitko viettää joulun esim. Hawaijilla, tietäen kuitenkin että Suomessa olisi lunta?
 Totta kai, ei mulla oo tän asian kanssa mitään ongelmaa. Aina kun mä olen itse lähtenyt etelään jouluksi, toivon silti Suomeen lunta. Se ei ole multa mitenkään pois ja Suomessa joulun kuuluu olla valkoinen, vaikka mä en olisikaan siitä nauttimassa.

16. Jos saisit päättää kenen kanssa viettäisit joulun niin kuka se olisi?
 Kuten eräässä aikaisemmassa luukussa jo mainitsin, niin haluaisin joskus viettää joulua kaveriporukalla perinteisen sukulaisten kanssa hengaamisen sijaan. En sitten vaan tiedä, moniko muu tästä innostuisi.

17. Stressaatko joulusta? Ostoksista ym..?
 Yleensä olen stressi perseessä jo marraskuussa, mutta tänä vuonna otan lunkisti. Tänä vuonna stressi ei kuulu kuvioon vaan rauhoitun, niin kuin jouluna kuuluu. Okei kyllä mua jotkut asiat nytkin stressaa, mutta niillä ei juurikaan ole tekemistä joulun kanssa.

18. Pitäisiko joulun olla useammin?
 Ei? Mikä hiton järki siinäkin olisi jos olisi toinen joulu tyyliin keskellä kesää? Pointti oli taas missä? Eli ehdoton ei.

19. Missä haluisit viettää joulun jos saisit päättää?
 Lapissa voisi olla aika kivaa viettää joulu. Tai sitten jossain isossa kaupungissa, vaikka New Yorkissa. Joo, New York olisi sika cool.

20. Leivotko jouluisin?
 Jepulis. Pipareita varsinkin, aika pitkälti sen naminam taikinan takia. Yritän oikeastaan keksiä jotain uusia reseptejä, joita voisi tänä vuonna kokeilla perinteisten pipareiden ja joulutorttujen lisäksi. Jos on ideoita, saa heitellä.

Idiootti - Leville ja takaisin

Meidän lennolla,
Meidän lennolla!
Lentää Willut alas koneesta
Ja ne putoaa,
ja ne putoaa!

Tämän rundin aikana tuli pariinkin otteeseen todettua, että tämän vuoden joulukuu on ehdottomasti paras ikinä. Vielä on paljon asioita tuloillaan, mutta vaikka ei olisikaan niin en voi sanoa kuin sen, että jo pelkästään tämä viikko on ollut silkkaa kultaa. Sen kuvailemiseen tuntuu mahdottomalta löytää tarpeeksi hyviä sanoja ja unohdan varmasti mainita jotain tärkeää, mutta yritän parhaani. Haluaisin vain jakaa jokaisen hetken näiltä päiviltä koko maailmalle, mutta en tosiaan tiedä kuinka montaa oikeasti kiinnostaa. Te, joita tosiaan kiinnostaa niin paljon, että jaksatte kahlata tienne tämän merkinnän loppuun asti: virtuaalinen joulutorttu teille.

Tämän seikkailun alku ulottuu keskiviikkoaamuun, jona viimein kymmenen aikaan jaksoin potkia itseni ylös sängystä tietoisena siitä, että rauhalliset ja pitkät yöunet olivat siltä osin vähäksi aikaa ohi. Koska aamun aikataulu oli tiukka, piti samantien alkaa vääntämään piirakoita viikonlopuksi, jotta minulla ja Roxxilla olisi jotain syötävää jos joskus selviäisimme takaisin Helsinkiin asti. Ketteränä tyttönä selvisin sapuskojen vääntämisestä nopeammin kuin mitä olin laskenut ja meiksille jäi hyvin aikaa pakata, siivota keittiö, tiskata ja panikoida. Sen jälkeen liikeni aikaa vielä lagaamisellekin ennen kuin piti lähteä juna-asemalle ja kohti Tamperetta.

No, VR ei yllättänyt yhtään olemalla yli kaksikymmentä minuuttia myöhässä. Kiva siellä oli sitten kököttää perse jäässä Pasilassa kun kaikki muut junat huristelee ohi siltä raiteelta, mille odottaa omaa junaansa saapuvaksi. Aika läppä oli myös se, että siitä meni yksi toinen Tampereelle matkalla oleva juna ohi ennen kuin omani suvaitsi saapua.


Saapuihan se juna sitten kuitenkin lopulta, mutta sen sijaan, että se olisi edes yrittänyt kiriä hukattuja minuutteja niitä kertyi muutama lisää. Sinä iltana ei vielä ollut kiire koska olin buukannut itseni hyvissä ajoin lähtevään junaan, mutta koska seuraavalle päivälle suunniteltu aikataulu tulisi olemaan todella tiukka, niin mielen täytti pelko, että jotain vastaavaa tapahtuisi silloinkin. Lisäksi kyseessä oli täyteen ahdattu lähijuna, eli istumapaikkoja ei oltu numeroitu lippuihin vaan niitä piti etsiä itse jos sellaisia edes olisi. Eikä muuten ollut. Niinpä seistä nökötin melkein koko junamatkan tsiigaillen, miten joku skidi pyöri äitinsä jaloissa vaikka sillä olisi ollut omakin paikka millä istua. Olisi antanut sen mulle perkele. Mut ei sit. Onneks joku vekaralauma ryysi jossain vaiheessa pihalle niin pääsin istumaan edes loppumatkaks. Oli kyl hauskaa kuunnella niitten pilttien keskusteluja kun ne oli jotain tätä luokkaa:
Poika edessään olevalle pojalle: "Älä koske pinkkiin! Jos sä kosket pinkkiin me kaikki kuollaan!"
Pojan takana oleva tyttö: "Sä kosket kokoajan pinkkiin, mun takki on pinkki!"
Ja sitä rataa... oli aika aawws.

Selvisin sitten joskus Tampereelle, jossa sain vielä odotella tovin pyllypariani. Aikani jammailtua uljas Nissanimme lopulta kurvasi rautsikan pihaan ja pääsin kömpimään kyytiin. Heti kättelyssä sain joululahjaksi jo kauan himoitsemani version Hobitista, jonka Tove Jansson on kuvittanut. Hauskinta oli se, että mulla oli jo valmiiksi messissä Tolkienin kuvituksella varustettu versio. Niinpä siis raahasin kahta Hobittia mukanani pitkin Suomea, jepa.

Joo kuis. Meillä ei ollut mitään kunnon "päät irti" -levyä mukana joten alkumatka kuunneltiin LotR -biisejä, mutta kaikella rakkaudella kyseistä musaa kohtaan se ei oikein sopinut siihen hetkeen. Niinpä kuunneltiin joululauluja, pääsääntöisesti Nissepolkkaa ja taas oli omaa kivaa. Hilpaistiin myös jonnekin huoltsikalle pissille ja jäätiin sen jälkeen vielä munkkikahveille mikä oli fine koska en ollut ehtinyt koko päivänä syömään juurikaan mitään koska olin keskittynyt friikkaamiseen.

Siitä reissu jatkui Jämsään näkymättömien laskettelurinteiden kupeeseen. Lisäksi hallussamme oleva osoite johdatti meidät jonnekin hornan perseeseen, jossa ei ollut muuta kuin suljettu reception ja kauppa, joka oli niinikkään kiinni. Mitäkä vittua? Istuttiin sit siellä pihalla istumassa ja vammaamassa, kunnes lopulta hoksattiin kyltti joka opasti Himos areenan suuntaan. Sinne siis! Päästiin oikeille mestoille ja heitettiin siinä pihalla rinksaa, mutta koska missään ei näkynyt vielä ketään jäätiin autoon lagaamaan koska ulkona oli kylmä.

Kun ovien avaamiseen oli enää pieni tovi, lyllersimme oville joiden luota löytyikin niin tuttua kuin tuntematonta naamaa. Se oli venkaa kun sai heti esittäytyä uusille ihmisille tyyliin "Me ollaa huomenna menossa Leville". Ajatuksen järkevyyttä kyseenalaistettiin, mutta myöhemmin saatte tekin partaperseet huomata, että kaikki oli sen arvoista. Pysytään toistaiseksi kuitenkin Jämsässä.

Näitten jälkeen syötiinkin puoltoistavuorokautta pelkkää kylmää pizzaa.

Päästin sitten kuitenkin kivasti sisälle ja rynnättiin varaamaan paikkamme lavan edestä. Vaihtelun vuoksi päätimme iskeytyä Samin ja Dregenin puolelle. Osittain syynä oli myös se, että oli taas korkea aika armahtaa Steveä, mikä siis ajatuksena oli ihan jees... Ja meiksi tietysti lahjakkaana tapauksena iskeytyi suoraan jonkun savukoneen kohdalle ja vähän väliä huomasin köhiseväni pilvipöllähdysten keskellä, että sillai. Jonkin aikaa istuttiin siinä jauhamassa paskaa, kunnes huomasin jonkun pienen nilviäisen hiippailevan meikäläistä kohti. Eka katoin, että hitto toihan on ihan Nancien näköinen, mutta ei se voi olla... Sitten sen pallero oli syöksynyt meiksin syliin ja olin, että juu onhan se. Mitä helvettiä? Anniina seurasi pian perässä ja joskus ihan viime minuuteilla ennen keikan alkua myös Ärppä kunnioitti meitä läsnäolollaan. Oli siis aika ryysä sillä puolella lavaa.

No keikka sitten alkoi ja ajatus Steven puolen hylkäämisestä kostautui, sillä aika nopeasti tuli ikävä ja tuntui hämmentävältä katsella Steveä yksin siellä lavan toisella laidalla. Niin yksin... ilman meitä. Nyyh. Ei sillä, että Samin ja Dregenin puolessa lavaa mitään vikaa olisi, me ollaan vaan kuin jotain kasvaimia tai takiaisia tai jotain eikä osata päästää irti urheasta hobitistamme. Ihan mieletön meininki keikalla joka tapauksessa ja meillä tosiaan oli kunnon lössi tuttuja ympärillä, siinä missä useinmiten  näillä random mestoissa olevilla K18 keikoilla saadaan hengata keskenämme Steven puolella.

Keikan jälkeen valuimme pihalle ja sieltä vielä takaoville tsekkailemaan josko Makkosia näkyisi. Noh, Dregen siinä vilahti karvahatun kanssa, mutta vetäytyi nopeasti takaisin sisälle. Odottelimme herraa vielä jonkin aikaa takaisin, mutta eipä tuota enää meiksin ja Roxxin aikana takaisin kuulunut. Vanhuus iski jälleen ja päätimme, että lähdetään vetämään koska oli kylmä ja nälkä ja pitäisi olla hereillä jo muutaman tunnin päästä ja valmiina suunnistamaan kohti Leviä. Siispä lähdimme Nissepolkan tahdissa kohti Tamperetta, jossa päivä päättyi pizzalla josta muodostui päivien kuluessä yksi rundimme pikku vitseistä. Iltapalan jälkeen käperryimme Roxxin sänkyyn pylly vasten pyllyä. Romanttista <3

Tai no olihan meillä nämä <3

No hyvä jos oltiin pyllyt saatu yhteen sovitettua kun herätyskello jo pakotti ylös. Tuntui siltä, etten olis minuuttiakaan nukkunut ja silmät seiso päässä aika mallikkaasti. Olo oli kuin jollaa... fileroidulla kampelalla. Mut ei siin mitään, rullasin itteni ylös ja maleksin ympäri kämppää pysähtyen aina välillä johonkin jumittamaan. Enimmät ehostautumiset säästettiin suosiolla myöhemmäksi, ei siinä tilassa mitään jaksanut. Olisin luultavasti onnistunut vain väkertämään itselleni hitler-viikset kajalilla. Btw, Roxx nappas siinä aamun melskeessä kolmannenkin Hobitin mukaan. Yhtään niistä ei luettu, mitä nyt huviksemme reisutettiin niitä pitkin Suomea. Oho.

Lähdössä oli omat sähläyksensä, mutta oltiin silti reippaasti ajoissa juna-asemalla. Oli muuten aika perseestä, että oltiin tokana odottamassa lipunmyynnin aukeamista, mutta kun ne ovet avattiin niin kaikki perheenäiskät ja -isät ja mummot ja vaarit vaan lähti ryysii meidän ohi koska heillä oli kiire junaan niinku kellään muulla ei olis. Tollasia ryysiä osaa odottaa jossain keikkajonossa, siellä se on ymmärrettävää, mut eiks tässä vaiheessa ihmiset osaa noudattaa mitään järjestystä? Piti oikeesti olla tosi nopea ja skarppi, että saatiin edes se neljäs vuoronumero. Ai niin, lisäks siellä juna-asemalla oli palloilemassa jotain isänmaan toivoja jotka oli hirveessä jurrissa jo aamulla puoli ysiltä. Hyvää itsenäisyyspäivää vaan ja sillai.

Valuttiin sitten pikku hiljaa oikeelle laiturille, jossa paskottiin housihimme koska edellinen juna oli jäänyt laiturille jumittamaan eikä ottanut lähteäkseen, mikä tietenkin tarkoitti sitä ettei meiksien juna päässyt tulemaan ajallaan laiturille. Ihan hyvin se kuitenkin meni eikä lähdetty matkaan kuin muutama minuutti myöhässä joka sekin - ylläri pylläri - onnistuttiin kirimään matkan aikana. Alkumatka syötiin aamiaista ja vammailtiin jotain kuten kirjattiin muistiin kaikkea eriskummallista paskaa, mitä mieleen vain tuli. Varottiin edelleen kaikkea pinkkiä, mikä osottautui turhaksi koska koko tuon ajan Roxxin perseessä roikkui pinkki dildo. Kuolemaa siis odotellessa, toistaiseksi kun se on mennyt vain läheltä.


Lyhyeksi jääneet yöunet kuitenkin pakotti meidät koisimaan hetken. Omalta osaltani se oli kyllä aika perseestä, meiksi kun on aika surkeilla unenlahjoilla siunattu joten se oli enimmäkseen sellaista koiran unta, että nukahtelin pieniksi hetkiksi ja hätkähdin takaisin hereille tai häilyin jossain unen ja valveen suttuisilla rajamailla. Oulussa vaihdettiin junaa, joka kaikeksi yllätykseksi lähti viereiseltä raiteelta joten ei tarvinnut sen kummemmin tsombailla missään. Matka jatkui kohti Rolloa ja fiilikset olivat korkealla! Yritettiin myös ehostaa persenaamojamme, mikä oli aika jännää koska juna paukkui ja tärisi aikalailla. Jotenkin hassusti kuitenkin selvisimme siitä.

Rovaniemelle päästyämme havaitsimme jotain todella eriskummallista. Juna oli nimittäin viisi minuuttia etuajassa. Wow, hyvä VR! Kerrankin näin päin ja meille jäi ruhtinaallisesti aikaa odotella bussia, joka oli aavistuksen myöhässä. Se ei kuitenkaan siinä vaiheessa enää haitannut, sillä olisimme laskujemme mukaan varttia vaille kahdeksan Levillä ja keikka alkaisi vasta puolilta öin. Pakko myös sanoa, että bussikuski oli aivan helvetin hilpeä kaveri! Miksei sellaisia tapaa ollenkaan paikallisliikenteen menopeleissä täällä päin Suomea? Not fair.

Bussissa alkoi hippasen ramasemaan ja harrastin taas nuokkumista osan matkasta. Joskus hieman ennen puoli seiskaa ei kuitenkaan enää kyetty mihinkään niin rauhalliseen puuhaan kuin nukkuminen ja harrastettiin paskan jauhamista niin kauan, että bussimme kruisasi Levihotellin pihaan ja heitti meidät kyydistä. Lahjakkaina suunnistajina aloimme etsiä rähjädyspaikkaa, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Meiksistä ei kokeneena Levin matkaajana ollut mitään hyötyä, edellisestä kerrasta oli jo pari vuotta aikaa ja siinä ajassa vähäinenkin suunnistuskykyni oli kuivunut rusinaksi. Onnistuimme kuitenkin löytämään oikean mestan ja hipsittiin sinne takakautta vain ohittaaksemme Makkosten kiertuebussin. Just kun hipsittiin siitä ohi kuului pauketta ja huomattiin joku tumma hahmo hiippailemassa ovesta pihalle ja bussille päin. Oltiin paskahalvauksen partaalla ja luikittiin siitä ohi niin nopeasti ja huomaamatta kuin suinkin kyettiin. Toiselle puolelle päästyämme havaitsimme ovien olevan vielä kiinni, joten päätettiin etsiä läheltä joku kahvila jossa lagata sen aikaa kunnes ovet Hulluun Poroon aukeaisivat.

Porvari irkku

No, kahvila löydettiin ihan siitä lähituntumasta. Heti lapattuamme ovesta sisään tuli kuitenkin aika eksynyt fiilis, sillä tajusimme paukahtaneemme johonkin suht hintavaan ja siistiin ruokaravintolaan jossa meille heti ensimmäikseksi oltiin tarjoamassa menua. Sönkkäsin hieman hämilläni jotain, että haluttiin vain juomista. Niinpä iskimme perseemme ikkunapöytään odottamaan lämpöisiä juomiamme. Muhun oli vain hetkeä aikaisemmin iskenyt tajuton mielihalu saada Irish Coffeeta ja koska hinnastoa ei ollut missään hollilla niin sellaisen tilasinkin, mikä oli sikäli virhe koska se osoittautui aikamoiseksi kukkaron tyhjentäjäksi. Yhdeksän euroa Irish Coffeesta? Hyvä etten tuoliltani pudonnut kun laskun näin, joka btw tuotiin ihan erikseen tilauksesta pöytään nenujemme eteen. Siinä kahvilassa istuskelumme ajan keskityimme olemaan mahdollisimman vompoja ja erottumaan massasta sekopäisillä kahviposeillamme. Oli aika venkaa.

Siinä ysin pintaan lyllerrettiin takaisin Hulluun Poroon vain ollaksemme siellä ainoat asiakkaat vähään aikaan. Mietittiin oltaisiinko menty moikkaamaan paitamyyjää jonka kanssa oltiin Jämsässä hierottu kauppoja, mutta ei sitten kehdattu. Sen sijaan lysähdettiin istumaan hetkeksi meiksin nauttiessa olusta, joka pienoiseksi pettymyksekseni ei ollut mitään spessua lappalaista vaan perus koffia. Sitte meille tuli nälkä ja käytiin ostamassa sellainen tautisen hyvä kanakori, jota sitten natustettiin puoliksi.

Aikaa oli vielä silloinkin reilusti jäljellä joten hipsimme jonnekin nurkkaan jauhamaan shaibaa. Jossain vaiheessa siihen paikalle tsuippaili joku random kaveri, joka halusi liittyä seuraan. Aluksi se oli ihan fine, mutta sälli osoittautui loppupeleissä aikamoiseksi riippakiveksi joka ei joko tiedä mitään naisten iskemisestä tai sitten Levillä tavat ovat toiset. Jossaa vaiheessa riitti sen Roxxille lurittelemat rakkausserenadit ja poistuin takavasemmalle helpottamaan rakkoni tilaa ja lepuuttamaan korviani. Virheellisesti toivoin, että se olisi kadonnut jonnekkin pissareissuni aikana, mutta vielä mitä. Sen sijaan se oli sillä aikaa keksinyt valua meiksin paikalle. Noooo, meikäläinen on aika omistushaluista sorttia ja siinä vaiheessa jätkä alkoi huojua heikoilla hangilla. Mies, me oltiin tultu kaukaa etelästä Leville asti vain Makkosten takia eikä millekään dating reissulle.


Aluksi yritettiin keskittyä lähinnä perusvammailuun eli alettiin hytkyä ja "laulaa" jonkun TikTakin biisin mukana. No, ei tullut mitään. Aika tsoukilla sitten jossaa vaiheessa tirvasin sitä sälliä kevyesti naamaan ja sanoin "Get off of my girl" ja... se autto. Äijä ei sanonu enää mitään vaan luikki aika liukkaasti vittuun siitä. Jäätiin aika hämmentyneinä tsiigailemaan sen perään ja miettimään, mitäpä vittua just tapahtui ennen kuin lahottiin. Miesparka ei selkeästikään ollut meidän huumorin tasolla, ei sillä, että mitenkään haittais. Päästiin turhasta riippakivestä.

Pikku hiljaa katsottiin parhaaksi luikkia lavan eteen varmistaaksemme eturivin, mikä tosin oli aika turhaa sillä jengi seisoskeli jossain kilsan päässä lavasta vielä keikan alkamisen jälkeenkin. Mutta ei siinä mitään, meillä oli ihan hauskaa joraillessamme niiden kaikkien mahdollisten iskelmäbiisiä kuten Daa-da daa-dan, Tinakenkätytön jne. tahdissa. Ihan kuin illan setti olis koostettu yksin meitä ajatellen. Miten herttaista. Se lava muuten oli aika vitun korkea eikä meiksi nähnyt sinne muuten kuin pää takakenossa varpailla seisten. Onneks mun kohdalla lavassa oli joku... no joku monttu josta sain jalansijan ja pystyin välillä kurkkimaan lavalle sen reunan yli.

Sitten se tunne kun intro pärähti ilmoille... Tuli pieni pakokauhu ja olisi ehkä hevättänytkin jos enää osaisi tuntea sellasta tunnetta, mutta nääh. Se unohtui aika vilkkaasti sen jälkeen kun jätkät hipsi lavalle ja Trick of the Wrist pärähti ilmoille. Mikään yllätys ei ollut, että Steve oli ensimmäinen joka meidät sieltä yleisön seasta bongas. Heti kun se kääntyi mikkiständiin päin... voi vitunperse en taida ikinä toipua siitä ilmeestä ja miten se osoitti meihin päin sillai "Holy shit, it's you two again!" Hahhha, surprise! Dregen tais olla toinen joka havahtui meidän läsnäoloon ollessaan siinä lavan reunalla jammailemassa ja tsekkaamassa eturiviin eksyneitä saamelaisia, turisteja ja... niitä kahta idioottia. Joutu kattomaan kahdesti, ennen kuin todella uskoi näkemäänsä. Samikin havahtui tähän villiin tosiasiaan hetkistä myöhemmin katsellen meitä ensin aika perusilmeellä ennen kuin alko nauraa. Jeejee, jo näiden takia kannatti istua koko päivä junissa ja bussissa ja matkustaa toiselle puolelle Suomea! Pricelss.


En tiedä missä vaiheessa Makke meidät ensimmäisen kerran huomasi, mutta kai sekin tapahtui viimeistään siinä vaiheessa kun se kumartui kohti eturiviä suoraan meidän lärvien kohdalle. Ihme, ettei aiheutettu sen pahempia traumoja ja shokkia. No, keikka jatkui hienoissa tunnelmissa ja jokunen muukin uskalsi tulla eturiviin meidän kanssa. Se jengi vaan oli totaallisen pihalla, koska yleisö ei mitenkään noteeraanut lavalta lenteleviä plekuja. Hyvä jos vähän ihmettelivät, mikä niihin iski.

Joku dorka oli keksinyt pystyttään jäätävän kokoisen joulukuusen suoraan siihen lavan eteen Dregenin ja Samin puolelle, kivat siinä sitten. Jossain vaiheessa keikkaa Dregen meni siihen lavan reunalle seisomaan ja haroi kädellään sitä typerää tekopuuta tyyliin "Samii! This fucking tree is on my way!" Niin söpöä ja samalla surullista. Olisi pitänyt vaan kaataa se, ketään ei ois haitannut. Paitsi ehkä sitä joka siivoo sotkun. Noo, yks immeinen, ei ois haitannut.

Ja mitäs... Sitten keikka loppui ja oltiin ihan fiiliksissä. Oltiin vaan molemmat "Ne ilmeet, ne ilmeet, voi jumalauta!" Sitten keksittiin alkaa haravoimaan maahan sataneita plekuja ja löytyihin sieltä Samin ja Dregenin plekut mukaan haalittavaksi. Yhtäkkiä mun luokse hilpasi joku sälli joka halus nähdä Dregenin plekun ja ottaa siitä välttämättä kuvan. Olin vähän että "Eh, okei... fine" samalla vitun huvittuneena kun niitä on kuitenkin jokunen jo valmiiksi kotona. Noo, mikäs siinä sitten jos joku saa ilonaihetta pelkästään yhdestä kuvasta. Tuli jännä mielikuva sitä esittelemässä kuvaa kavereilleen, kuinka joku sai Dregenin plekun keikalla ja woooooow.


Huvittuneina läksittiin hakemaan lasilliset vettä. Niitä lipittäessämme ihmiset kyyläili meitä kuin jotain turistinähtävyyttä ja joku äijä uskalsi tulla juttelemaankin. Sitten vähitellen selvisi miten pihalla se on. Sille esmes tuli täytenä yllätyksenä, että Sami Yaffa joka vaikutti aikoinaan Hanoi Rocksissa oli juuri äsken lavalla Makkosten riveissä... Yeah, righty. Sit lähettiin karkuun aika vilkkaasti. Taksin kanssa kävi mieletön mäihä, sillä oltiin varauduttu odottamaan sellaista joko puol vuotta Hullun Poron pihassa tai sitten talsimaan taksiasemalle jonnekin hornan perseeseen. Mut joo siis kuitenkin joku sälli oli tilannut sellaisen hetkeä aikaisemmin, mutta saikin kyydin muualta joten me saatiin mukavasti omittua se joten ei jäänyt käyttämättä. Päästiin siis ennätysnopeasti ja kivuttomasti mökille, jossa sekoilin aikani avainten kanssa. Sisällä söimme pizzaa, joka oli paistettu keskiviikko iltana, jonka jälkeen se oli matkannut kanssamme Rovaniemelle, jäätynyt siellä bussia odottaessa, sulanut uudestaan bussissa, jäätynyt uudestaan etsiessämme Hullua Poroa ja sulanut sen jälkeen uudelleen narikassa ja muhinut siellä mukavasti. Namnam. Hölistiin siinä vielä kaikkea paskaa ennen kuin käytiin nukkumaan paskaisten ja veristen peittojen ja tyynyjen sekaan. Oikeasti, yritä siinä valita kummin päin pidät tyynyä kun molemmilla puolilla on veriroiskeita. I don't wanna know.

Sitten tullaankin jo perjantaiaamuun, päivään jona karistimme Levin lumet jaloistamme ja palasimme vaikuttamaan Helsingin suunnalle. Repesin heti aamusta, koska Roxxin ensimmäinen reaktio herätyskelloon oli "Mitä helvettiä?"

Löytyhä sielt reissulta yks poro.

Möngittiin sitten ylös sieltä sontasesta sängystä ja yritettiin saada jotain aikaiseksi. Syötiin lisää niitä kuivia pizzanpaloja ja... juotiin batterya. Batterya aamiaiseksi, kyllä. Juuri näin kuuluu päivä aloittaa. Jossain vaiheessa tajuttiin, että taksi odottaakin jo pihalla ja päästiin lähtemään kohti lentokenttää.

Lentokentälle päästyämme oli hyvä, ettei laskettu allemme kun pelättiin, että Makkoset millä hetkellä tahansa pomppaa jostain. No, ei se sit kumminkaan mistään tullut mikä oli tavallaan pettymys kun jotain sellaista oltiin vähän odoteltu. Toisaalta ihan hyvä sikäli, ettei vielä siinä vaiheessa tarvinnut nolata itseään yhtään enempää. Tosin enhän mä sitä noloutta enää edes tunne, joten paskanko väliä sillä olis ollut. Mutta joka tapauksessa keskityttiin vammaamiseen ja jumittamaan turvacheckissä.

No lento oli loppujen lopuksi 45 minuuttia myöhässä, mutta ei se tässä vaiheessa enää haitannut, päästiin kuitenkin lopulta lähtemään. Päivä alkoi valjeta ja todettiin siinä, että koko se viitisentoista tuntia joka Levillä vietettiin oleiltiin pimeässä eikä nähty revontulia tai poroja ja tunturikin melkein missattiin. Näin ne Willut matkustaa. Lennon aikana harrastin taas nuokkumista ja yllättävän nopeasti aloimme jo valmistautua laskeutumaan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Menetin muuten sydämeni täysin Norwegian Airille, ne aksentit oli vaan sellaisia, ettei niitä voinut pokerina kuunnella.

MEIDÄN LENNOLLA, LENTÄÄ WILLUT ALAS KONEESTA!

Määränpäähän päästyämme hilpaisimme vessojen kautta pihalle ja etsimään oikeaa bussia, joka menisi mahdollisimman lähelle The Willu Housea. Aikamme sähläiltyä löysimmekin sen ja pääsimme aloittamaan Leviltä paluun viimeisen osuuden. Kun päästiin kämpille suihkuun ja syömään hyvää sapuskaa ja juomaan kahvia olo tuntui kuin olisi paratiisissa. Elämä voittaa ja kohti uutta nousua!

Lähdettiinkin siinä aika pian kohti keskustaa, mutta koska Tavastialla ei ollut jonosta tietoakaan menimme aikamme kuluksi Kamppiin tsillaamaan. Käytiin yhdessä kaupassa, mutta ei oikein jaksettu mitään muuta niin menimme sitten istuskelemaan niiden ovien edustalle joilta näki Tavastialle. Siinä istuskellessamme siihen tuli joku muidu joka etsi jotain kiinalaista ravintelia joka sijaitsi Tavastian vieressä ja kysyi sitten, missähän Tavastia mahtoi olla. Kohotimme kätösemme ja vastasimme perussävyyn "Tossa". Aika venkaa.

Tuttuja naamoja alkoi jälleen hilautua mestoille ja päätimme siirtyä Tavastian eteen hengaamaan ja selittämään Levin reissumme eriskummallisista vaiheista. Jossain vaiheessa Steve tuli ulos Tavastialta ja jäi ensin puhumaan Nancien ja Ärpän kanssa. Roxxin kanssa yritettiin olla kuin ei oltaisikaan, mutta kyllä Steve meidätkin huomas... meitä kun ei mitenkään kauhean helpolla piiloteta. Naureskeli siinä, että "These guys are nuts! They were in Levi last night!" ja tuli halaamaan, ihme et uskalsi.

NUTS

Vähän myöhemmin se joku Tavastian naapuriovi aukes ja katoin vaan, että sieltä tulee joku nainen ja käännyin takaisin keskustelurinkiin päin. No, se nainen meni ohi ja sitten tajusin, että joku taputtaa mua. Käännyin sitten kattoon kuka oli tullut ja huomasinkin Samin ilmestyneen jostain. Oho, moi. Perusmoikkausten lisäksi Sami kysyi, että miten me Kittilään päädyttiin johon se sai naurunsekaisen vastauksen junista. Ei siihen hätään mitään nokkelampaa keksitty.

No ovetkin aukeni lopulta ja vipellettiin minkä kintuistamme pääsimme siihen välioville. Siinä sitten paskoimme tunnin housuihimme, ennen kuin lopulta pääsimme ryysimään lavan eteen. Mulle tapahtui tässä vaiheessa jotain hämmentävää, kun tasapaino heitti ja joku mursu vielä lähes heitti mut sivuun. Hetki meni toipuessa, mutta pääsin kuitenkin enemmittä kivuitta rämmittyä Roxxin viereen lavan oikeaan kulmaan.

Okei, oli siinä vielä pientä kärsimystä luvassa koska Mikko Herranen oli lämppäämässä Makkosia niin kuin Turussa. Olen edellisen keikkamerkinnän ohessa maininnut jo kaiken oleellisen siitä kaverista, joten en sano siitä enää mitään. Terve vaan ja sillai.

Seuraavan päivän keikkojen takia muistini tökkii tässä kohdin, joten ei tule perjantain keikalta mitään erityistä mieleen. Mitä nyt oltiin hyviä ihmisiä ja lahjoiteltiin kaikki haalimamme kama edessämme olleille pyörätuoli-ihmisille. Mut siis joo, keikka oli ihan loistava, ei siinä sen ihmeempää. Sen jälkeen oli mukavaa möyriä kämpille syömään ja tutimaan, vaikka joku masokistinen puoli mussa olisikin halunut jäädä sinne Tavastian edustalle kökkimään. Loppujen lopuksi ne yöunet tuli kuitenkin enemmän kuin tarpeeseen, kun oli se kirottu Levin reissu takana ja kaivattiin tasoitusta sille.

Dregen ja Sami, Karl ja Makke, Steve ja... me?

Itseni osalta lauantai valkeni hyvissä fiiliksissä. Kirmasin heti herätyskellon soitua suihkuun ja kävin läpi pitkän ja hartaan vaatekriisin ja keittelin kahvia, kunnes tajusin Roxxin tekevän kuolemaa sohvan pohjalla. Kahvin tuoksu houkutteli öttiäisen lopulta ylös ja aloin kaivella kaapista kaikkia mahdollisia troppeja, jotta saisin otukseen jotain liikettä sillä itse olin alkanut käydä läpi pakollista stressiä, joka ikärajattomilla keikoilla iskee tuplavoimalla.

Hieman kymmenen jälkeen päästin lopultakin Tavastialle, jonka luona oli yllättävänkin paljon jengiä kasassa ja meiksi alkoi stressata vähän lisää siinä aikani kuluksi. Jossaan vaiheessa varpaat alkoi jäätyä, joten päätettiin mennä sisälle etsimään kahvia lipitettäväksi. Saatiinkin pikapuoliin cappucinot eteemme ja jonkin ajan päästä raahautui paikalle lisää tuttuja naamoja, joskin yksi helvetin Vesa Keskinen loisti poissaolollaan. Hetken öristyämme lähdettiin porukalla takaisin Tavastian eteen, jonne ryhmä oli kokoontunut sekavaksi kasaksi. Jossain vaiheessa yritettiin virittää yhteishenkeä ja luriteltiin Pumppulaulua ja Jos sun lysti on:ia, mutta ketään ei kiinnostanut. Lol, oltiin Roxxin kanssa vanhimmat sielä ja vedettiin ihan innolla samalla kun meitä nuoremmat vaan tsiigas meitä kun jotaa idiootteja, joita me toki ollaankin. Btw, mä näin kun muutaman suunpieli nyki! Ens kerral lähette mukaa, senkin ipanat.

Noo, ovet sit aukes ja porukka päästettiin sisälle. Lähdin vauhdilla ryysii mun ja Roxxin tavaroita narikkaan ja siitä sitten välioville odottamaan joko sydänhalvausta tai ovien avautumista, kumpi sitten ehtisikään iskemään ensin. No, ovet ehti. Onneks. Pian oltiin taas siellä lavan oikeella puolella, vaikkei ihan niin keskellä kuin oltaisiin haluttu, mutta hyvät paikat silti. Stressistä päästyämme pumppailimme vähän lisää ja nyt saatiin jokunen muukin lähteen messiin! Jeee, vanhukset tykkää!

Paine ja ryysis oli jotain sellaista, mitä ei oltu aikoihin nähny ja kaikki ne skidit kirku kuin jossain hengen hädässä ja oli ihan hysterian äärellä mikä oli aika hämmentävää. Hassua miten ne ekat hetket siellä Tavan limukeikoilla tuntee ittensä aina järjettömän vanhaksi, raihnaiseksi ja ylimääräseksi, mutta sitten itse keikalla se unohtuu aika nopiasti. Oltiin muuten aikaisemmin missattu jätkät ovilla koska oltiin Roxxin kanssa pissillä ja ne oli varmaan jo pienen hetken ehtineet toivoa, ettei ilmaannuttaiskaan enää. Mut hohho, kuis kävikään?


Joo tosiaan toi muksujen into on sika hämmentävää ja sitä huomas kerran jos toisenkin hukkuvansa niiden ja järkkäriaidan reunalle tulleen Makken väliin. Siinä sit yritti parhaansa mukaan suojautua ja pitää rilleistä kiinni. Dregen myös stage dives kitaroineen yleisön sekaan ja pysyi hienosti pinnalla, pumppaus siis auttoi! Jeee!

Limukeikka oli aika peruslimu, sellanen kiva pikku lasten mehuhetki. Päästyämme pihalle iskettiin perseemme uudestaan jonoon muutaman muun kanssa. Pian Tuurikin suvaitsi kunnioittaa meitä olemassa olollaan ja ilmestyi Pikku Myyn näköisenä paikalle, ihan vain hengatakseen siinä hetken ihanassa seurassamme. Jossain vaiheessa meiksiä alkoi kaljattaa ja totesin tarvitsevani sitä selvitäkseni Herrasesta, joten lähetin Tuurin asialle ja Roxx paineli mukana hiuslakan ostoon. Siinä sitten yksi jos toinenkin lähti etsimään ruokaa ja ties mitä eikä meitä sitten lopulta ollut siinä enää kuin pari tyyppiä paikkoja pitämässä. Pientä feidausta, tosin itse olin niin laiska etten olisi jaksanut siitä enää mihkää liikkua vaikka jääkausi olisi iskenyt. No, ei kyllä jääkautta tullut, mutta Dregen kyllä vilahti siitä ohi karvalakkeineen. Rakastan sitä miten se pikku mies aina kiireessäkin pysähtyy paijaamaan ja kyselemään kuulumisia. Öw. Pointti hävis.

Roxx ja Tuuri viipyi Kampissa niin kauan, että pelkäsin jo hetken niiden jääneen juomaan mun rahat. No, tulihan se sieltä sit onneks ja pääsin lipittämään mallasjuomaani. Omomom. Jossain vaiheessa kävi myös niin jännästi, että Johanna tarjosi Tuurille mukanaan olevaa ylimääräistä lippua. Niin Tuuri siis liittyi seuraamme ensimmäiselle K18 keikalleen. Noin sitä vaan Tuurin tuurilla posotetaan ilmaiseksi loppuunmyydylle keikalle. Juu-u.

Puol kasilta sitten ovet aukes ja vain hetkistä myöhemmin meiksit päästettiin jo ryysimään lavan eteen. Ja en nytkään edes aloita Herrasesta, se tuntui jo ekalla kerralla nähdyltä niin kelatkaa sit kolmas kerta.


Oltiin jostaa keksitty, että keikka alkaisi puol kympiltä. Oltiin varttia yli siinä ihan into persessä, että "Jee, enää vartti!", kun intro jo paukahtikin käyntiin. Oho. Hetki lagausta ja sit taas riehumaan päätä irti. Tosin jäätiin siinä keikan alussa hetkeksi jumittamaan kun Roxx kysyi, mikä Karlilla on päässään. Aloin itsekin tähyillä sinne suuntaan, mutta sitten muutkin jätkän tuli lavalle ja... Vittu niillä kaikilla oli parrat naamalla ja tonttulakit päässä. Kunnon mindfuck heti keikan alkuun ja sillai. Ja se koko keikka itsessään oli yksi helvetin mindfuck. Ihan kuin olis uni muuttunut todeksi, herra mun vereni. Toinen illan sana oli perseily. Perseitä siellä ja perseitä täällä. Steven perse kävi Roxxin naamallakin, että joo... Myönnän, olen kateellinen ja mustasukkainen. Nauttikaa nauruista. Tuntui että koko keikan ajan ne yritti hieroa sitä kaikkea häröä päin meidän pläsejä ja saada meidät vuorostamme hämillemme ja maksaa takaisin Leville ilmestymisemme aiheuttaneen hämmennyksen. No... tilit on nyt tasan. Ja Team Willu miettii jo vastaiskua.
Brace yourselves!

Aika pian Samin parta lensi kutakuinkin suoraan meikseille. Roxx sitten poimi sen eikä oikein tuntunut olevan tilanteen tasalla, joten avitin vähän pikkuista. Tempaisin parran siis itselleni ja kiskoin sen Roxxin naamalle. Sami ainakin repes aika lahjakkaasti, eikä edes ollut vika kerta sen illan aikana.

Sitten jossain vaiheessa Dregen kimpoili catwalkille ja sen jalka heilahti suoraan meidän nenien edestä. Oikeen tunsi sen ilmavirran hipomassa naamaa. Noo, ajateltiin, että joku virhearviointi ja puhdas vahinko, mutta vieläpä mitä kun sama tapahtuu vain hetkeä myöhemmin uudestaan. Dregen yrittää selvästi potkasta meidän päät irti. Voin vaan kuvitella ne kiitämässä Tavastian halki laulaen samalla pumppaamisesta. Potkujen välissä Dregen kävi jutskaamassa jotain Samin kanssa... Mitä lie juonivat.

Kuten päivällä myös tällä keikalla Dregen yritti stage divea, mutta yleisö feilas ja oli vähällä, ettei Dregen pudonnut lattiaan asti. Onneksi joku sai sen pelastettua, vilpitön kiitos sille vaikka Dregen nyt yrittääkin potkia meidän päitä menemään. Tän siitä saa kun ei pumpata tarpeeksi, pahoja asioita voi sattua.


Jossain vaiheessa, olisko ollu encoressa Makke jakoi lakuja eturiville. Roxxilla oli tällä keikalla joku ihme juttu, että kaikki sälä lensi sille ja sitten se perkele onnistui vielä ryysimään lakun, joka oli  puolet isompi kuin muilla! What the fuck?!

 Koko tällä rundilla on muuten tapahtunut joku älytön sekoaminen aina Get onin aikana, että sitä vaan hyppii ja pomppii ja vammaa ympäriinsä. Eikä mielen viereenkään ole tullut syytä, että miksi vitussa? En kuuntele Hurriganesia ja vaikka biisi onkin hyvä, niin ei mitenkään henkilökohtaisen sykähdyttävä. Yhtä jatkuvaa sekoilua ja randomeja tilanteita siis koko rundi täynnä.

Keikka oli ihan järjettömän loistava, ehdottomasti eteläisen Suomen keikoista paras ja jaetulla kultasijalla Hullun Poron keikan kanssa. Päässä vallitsi kaaos ja sekasorto ja olin täysin kykenemätön mihinkään järjelliseen toimintaan. Lisäksi jalat huusivat hoosianna ja ääni oli ottanut pikaloman Kanarialle. En ole vieläkään selvinnyt tosta fiiliksestä enkä tule varmaan koskaan selviämään. Miten mä kykenen vähään aikaan yhtään mihinkään?

Mä niin rakastan tätä, rundaaminen on parasta mitä mun elämässä on. Se tunne, mikä kaikalle lähtemisestä ja siellä olemisesta tulee on paras tunne maailmassa. Ihan sama vaikka joka paikkaan sattuu, tulee mustelmia, väsyttää ja viluttaa, niin tätä en vaihda. Muut pitäkööt mua hulluna, mulle riittää ne, jotka on mukana siellä jonossa kerjäämässä itselleen hypotermiaa ja riehumassa keikalla. Äh... Ei mulla ole edes sanoja tässä vaiheessa enää. Turhaan mä tätä maratonpostausta enempää pitkitän. Pumppaillaan taas jatkossa!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 9. luukku

En ole kykenevä mihinkään syvälliseen merkintään, joten palkitsen teidän jouluisella kuvalla, joka samalla tiivistä aika mukavasti tämän hetkiset fiilikseni.


Kämppikseni Anita toivottaa kaikille mukavaa joulun odotusta naamallaan Sami Yaffan parta ja päässään jonkun-random-roudarin-tai-kenen-lie-Virtasen tonttulakki!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 8. luukku

Sanotaan, että joulu on aikaa joka kuuluu viettää perheen ja sukulaisten kanssa. Useinmiten tällä tarkoitetaan verisukulaisia. Kaikki kuitenkaan eivät ole hyvissä väleissä sukunsa kanssa ja vaikka itse omaankin ihan kelvollisen suhteen sukuuni, en halua unohtaa toistaa perhettäni. Sitä perhettä, joka koostuu ystävistä. Itseäni ei haittaisi, jos joskus viettäisin joulun vain heidän kanssaan. He eivät ole pätkääkään huonompia tai vähemmän tärkeitä kuin verisukulaiseni.















Family don't end with blood.