Vaikken ole kokonaan yksin, kaipaan toista puoliskoani. Tunnen itseni hölmöksi seistessäni yksin edessäsi, ilman sitä jonka kanssa minun pitäisi tämä matka kulkea. Sitä, joka huomaa jokaisen yksityiskohdan kuten minä. Haluaisin, että voisin jakaa tämän hetken maagisuuden hänen kanssaan. Koska hän olisi sen ansainnut.
Kehoni tärisee, siitä tuntuu olevan ikuisuus kun viimeksi seisoin näin lähellä räjähdyspistettä. Kaikki on selkeämpää, niin paljon lähempänä. Hapuilen, etsin tuttua kuviota. Kaikki mitä teen tuntuu loistavan valokeilassa. Yritän tulkita hymyjä ja katseita. Viestejä, joita niihin on ehkä kätketty.
Sydän heittää kärrynpyörää. Se kappale, joka kodissani soi muita useammin. Lyhyt, ainutlaatuinen hetki. Ehkei se merkitse muille paljon, mutta itse joudun kertaamaan hengittämisen alkeet uudelleen.
Tajuan jotain uudella tavalla, vaikka se on olemassa jo kauan. En vain ennen ymmärtänyt, miten tärkeää minulle on, että näet minun hymyilevän. Haluan vastata jokaiseen minulle ositettuun nauruun, kaikkiin niihin pieniin merkkeihin joita etsin epätoivoisen lapsen lailla.
Myyntikojun luona tuntuu tuttu tuoksu. Nostaessani katseeni näen samat kasvot kuin kädessäni olevassa paperinpalassa.
Yksi sanapari, se tuntuu vatsanpohjassa asti. Se niistä järkevistä ajatuksista. Sanat katoavat kielen päältä, saan aikaan vain sekavia vastauksia. Silmiini syttyvät tähdet, kosketus tuntuu jääneen iholle lepäämään.
Valojen välähdys ajaa meidät ulos sateeseen. Vain saadakemme vielä lyhyen hetken. Viimeiset sanat, viimeisen kosketuksen. Odotus palkitaan ja lähden kotiin hymyillen.
Tarina joka jatkuu aina samalla tavalla. Yritän antaa itselleni lupauksia, mutta joka kerta unohdan ne uudelleen. On liian myöhäistä kääntyä takaisin, kun sielu on jo myyty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti