Oodi Tavastialle

Author: Willy McCrow
A/N: Kyseessä on siis alunperin ennakkotehtävä Virroille käsikirjoittamisen ja kuvallisenilmaisun -linjalle, mutta päätin jakaa sen nyt kaikkien kanssa. Tykästyin tekstiin ja täällä joku muukin voi sen lukaista, tulee samalla annettua pieni näytekappale kirjoitustyylistäni.

Ilma on tuulinen ja kolea. Korvat ja poskipäät punoittavat, silmät ovat vetiset ja varpaista on ajat sitten kadonnut tunto. Kuin vahingonilosta ilkkuen aurinko kurkistelee rakennuksen kulman takaa, vaivautumatta kuitenkaan suomaan ainuttakaan lämmittävää sädettä varjoisalle kadulle. Yritän saada veren kiertämään muutamalla epätoivoisella hypyllä, mutten onnistu kuin näyttämään hölmöltä. Kauppakeskus Kampin luona näkyvän kellon viisarit tuntuvat jumittavan paikoillaan.

Seinät on verhoiltu julisteilla, joista toiset mainostavat tulevien päivien ohjelmistoa ja toiset sen nimenomaisen illan loppuunmyytyä konserttia. Puristan takkini taskussa vihreää, jo hyvissä ajoin etukäteen hankittua lippua ja lasken mielessäni pitkiä minuutteja siihen, että edessäni olevat ovet lopultakin aukenevat. Katseeni unohtuu hetkeksi ovien yläpuolella olevaan musta-valkoiseen kylttiin, josta voin lukea sanan ’Tavastia’.

Lopulta koittaa hetki, jota olen koko päivän odottanut. Ihmismassa alkaa valua sisälle, ilmassa on odotuksen ja jännityksen säväyttämä lataus. Maksaessani narikkaa ja vastaanottaessani narikkalapun käteni vapisevat, eivätkä luultavasti pelkästään kylmästä. Jatkan matkaa hämärän klubin poikki välioville, jotka erottavat vielä baariosan varsinaisesta konserttiosasta. Olen kuhisevan jonon kärjillä, mutta tuijotan silti herpaantumatta liu’utettavaa väliovea, valmiina jatkamaan eteenpäin heti kun se vain suinkin on mahdollista.

Odottaessa annan katseeni levätä myyntikojussa, jolle on levitetty löysät kukkaronnyörit omaavalle fanille oikea keidas. Tarjolla on kaikkea t-paidoista rintanappeihin ja cd-levyistä tupakansytyttimiin. Juuri tätä varten olen varannut taskuihini hieman ylimääräistä kahisevaa, joka nyt polttelee kuin rovio. Pysyn kuitenkin päätöksessäni nauttia ensin täysin rinnoin konsertista ja vasta sitten tuhlata nuo lappuset kaikkeen mitä niillä suinkin saa.

Edessäni oleva ovi alkaa liikkua. Hetkeä myöhemmin, lähes sokeana astuttujen askelten jälkeen, huomaan olevani juuri siellä missä toivoinkin. Eturivissä, puristamassa edessäni olevaa rauta-aitaa. Tuolla itselleni ehdottomalla paikalla, josta voin parhaiten haistaa, maistaa, kuulla ja nähdä kaiken sen mitä on tulossa. Sydämeni hakkaa odotuksesta, veri virtaa suonissani uskomattomalla nopeudella. Nuo tunteet kurottautuvat kohti pilviä, nousten uskomattomiin korkeuksiin näillä viimeisillä hetkillä ennen räjähdystä. Lämpö alkaa palata ruumiiseeni ja olen tietoinen jokaisesta minuutista, joka vie minut lähemmäs show’n alkua.

Salin valot himmenevät. Jännitys on muuttunut käsinkosketeltavaksi. Yleisö hakkaa käsiään yhteen ja ilma täyttyy huudoista. Voisin vaikka vannoa, että sekoan millä hetkellä tahansa. Nuo viimeiset hetket ennen esityksen alkua ihmisten keskellä ovat taikaa. Bändin astellessa lavalle ja aloittaessa tuon musiikillisen karkin tarjoilun koko sali repeää. Ihmiset hyppivät, huutavat, laulavat mukana ja kurottavat käsiään kohti idoleitaan, saadakseen edes pienen kosketuksen osakseen. Ensimmäiset kappaleet kuluvat uskomattoman onnen tunteen vallassa, adrenaliini lähtee virtaamaan ja tunnen olevani osa jotain järjettömän hienoa. Kasattuani itseäni hieman kaivan turtana kameran taskustani ja ikuistan osan tätä puolitoistatuntista valokuviksi.

Uusi kappale alkaa. Sanat ovat kaikille tutut ja nostan käteni ilmaan muiden mukana. On vain se hetki ja elämän tavalliset murheet tuntuvat olevan jossain kaukana, toisessa maailmassa. Rakastan sitä tunnetta. Voisin viettää elämäni jokaisen päivän tuolla klubilla, kuuntelemassa loistavaa musiikkia ja unohtaa hetkeksi kaiken muun.