Perus hengailuna meni sitten se ilta. Illalliseksi väsättiin tortilloja ja sain myös kunniatehtäväksi toimia viinivastaavana ja avata kuoharipullon. Onnistuinkin sitten suihkuttamaan juomat pitkin lattiaa, mutta minkäs teet. Rapatessa roiskuu.
Mussuteltuamme kylliksi siirryimme sulattelemaan leipärulliamme telkkarin ääreen ja aloitimme leffamaratonimme Legend of the Guardiansilla, joka oli tietysti yhtä eeppinen kuin aina ennenkin. Siihen perään katsastimme myös pätkät Taikamiekka - Seikkailujen Camelot ja Maa aikojen alussa, jonka jälkeen keskittymiskyky taisi yhdellä jos toisellakin vähän herpaantua ja siirryimme 'aivot narikkaan' -meiningillä Disneyn Viidakkokirjan spin-offin Viidakkokirjan viidakkoviikarit.
Leffojen vahtaamisen jälkeen valmistauduimmekin sitten yöpuulle ja arvon Roxx ojensi pumpun ja ilmalla täytettävän patjan kumisiin käsiini ja kehotti pumppaamaan. Työ oli raskasta, mutta sain kuin sainkin patjan lopulta täydentuntuiseksi. En ehtinyt kuitenkaan edes nukahtaa kun alkoi tuntua, ettei patja ollut enää likikään niin täysi kuin aikaisemmin. Ilmavaje tuntui kuitenkin niukalta, joten en jaksanut muuta kuin todeta asian. Jonkin aikaa siinä nukuin tyytyväisenä kunnes heräsin, vain huomatakseni olevani patjan paksuuden verran alempana kuin nukkumaan mennessäni. Makuualustani oli päättänyt, ettei pidä minusta ja oli päästänyt ilmat pihalle. En viitsinyt/jaksanut alkaa potkia Ninjiä ja Roxxiä hereille joten taitoin osan peitosta makuualustaksi. Uni oli loppuyön katkonaista, mutta ainakin pääsin kymmeneltä hyvin ylös kun ei tehnyt enää mieli maata lattialla.
Vähitellen myös loput seurueesta hilautui ylös punkistaan ja siitä lähdimme sitten hiljalleen suunnistamaan kohti Tampere-taloa. Pienoisen hakemisen jälkeen löysimme kuitenkin eksymättä tapahtumapaikalle. Joskin kaikennäköiset pukuilijat jotka siinä loppumatkasta vastaan tulivat olivat kuin leivänmurusia Hannulle ja Kertulle.
Heti ostettuamme liput kirmasimme toiseen kerrokseen, jossa tiesimme olevan jaossa kovasti hinkumamme liput Yoshihiro Takahashin signeeraustilaisuuteen. Kävi kuitenkin niin ikävästi, että liput jaettiin loppuun ennen kuin löysimme edes jonon päätä. Siinä vaiheessa saattoi ehkä hieman vituttaakin ja hieman lannistuneina päätimme lähteä jonottamaan Isossa salissa hieman myöhemmin alkavaan Takahashin haastatteluun, ettemme jäisi senkin ulkopuolelle. Loppujen lopuksi sali ei tainnut edes tulla ihan täyteen, mutta ei ainakaan tarvinnut stressata.
Haastattelussa käytiin aika paljon läpi näitä perusjuttuja inspiraation syttymisestä, Takahashin mangoista aina koirista urheiluun, herran omista eläinsuosikeista elokuvissa, mangoissa ja kirjallisuudessa sekä tämän omista koirista ja niiden vaikutuksesta. Mainitsipa Takahashi Benizakuran myös yhdeksi lempihahmokseen eikä tuohon voi kuin yhtyä. Haastattelija myös kysyi, olisiko joskus mahdollista saada tarinaa suomalaisesta karjalankarhukoirasta Sisusta. Takahashi taisi tykästyä ajatukseen ja 'uhkasi' laittaa moisen hahmon Orioniin. Kuulostaa loppujen lopuksi ihan hyvältä, joku karski puolierakko suomijuoppo mukana hengaamassa. Lisäksi Takahashi antoi isällisiä neuvoja piirtämiseen ja siinä kehittymiseen. Porukalla sitten päätimme, että nyt täytyy piirtää joka päivä kun Takahashi kerran niin sanoo. Olen tuossa toistaiseksi pysynyt, joskin lopputuloksena on ollut vain minikuvia enkä usko kovinkaan pitkään pysyväni aikataulussa koska olen saamaton nysvä. Mutta haastatteluun vielä palatakseni, niin sen perusteella Takahashista jäi todella sympaattinen kuva. Ihana pikku ukko.
Koska törsääminen kuuluu aina asiaan kun johonkin lähdetään, suunnistimme seuraavaksi tutkimaan myyntipöytiä. Itselleni ei tuossa vaiheessa tarttunut mukaan vielä muuta kuin Meteor Ginin suomipainos, mutta Roxx sekosi ikihyviksi Super Mario Brosista tutuista sienipehmoista ja yksi sellainen lähti sitten mukaan. Ostosten jälkeen pällistelimme aikamme aulakahvilassa, josta kuitenkin siirryimme tarpeeksi aikaisin jonottamaan Hopeanuoli!musikaaliin.
Mitä ikinä sitten ennen esitystä odotinkaan, niin lopputulos ylitti kaikki odotukseni. Sanoitukset olivat loistavia ja sovitettu hienosti tarinaan. Alkuperäiset sanoitukset oli muokattu hienosti eikä mielikuvitusta todellakaan puuttunut. Mukaan oli poimittu parhaita paloja myös legendaarisesta suomidubista, joka tietysti aiheutti totaalisen repeämisen. Ja vaikken silmiäni ruvelle itkenytkään, tunsin oloni myös paikoin haikeaksi ja surulliseksi. Erityisesti Tuttu haju II ja Tuo huomen liikauttivat jotain tunnevammaisessa sielussani.
Näkyi selvästi, että työhön oli paneuduttu ja vaivaa nähty, mutta silti lopputulos ei ottanut itseään liian vakavasti. Jäin kaipaamaan tietysti poisjätettyjä hahmoja ja kohtauksia, mutta ymmärrän kyllä että syystä tai toisesta kaikkea ei voinut mahduttaa esitykseen. GNG on kuitenkin erittäin massiivinen tarina hahmoineen ja kohtauksineen ja vaikka kaikkea ei saanut mukaan musikaalin, oli alkuperäistarinan soveltamisessa onnistuttu hienosti. Hahmosuunnittelu oli myös hyvin onnistunutta ja näyttelijät tulkitsivat hahmojaan hienosti. Musikaalin katsominen oli aivan mielettömän eeppinen kokemus!
Hahmojen toteutuksesta ja tulkinnasta... En tiedä osaanko tiivistää tätä mitenkään hienosti, mutta yritän. Jokainen hahmo oli omaperäinen ja pieniinkin yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomiota. Fujin äidillisyys essuineen kaikkineen, Sniper natsihenkisessä hihamerkissä, Tiikeriveljesten raju punk/katujengi meininki, Hakurôn nauru, Akamen letkeä lavan poikki juoksentelu, Mutsun kenraaleiden diivahtava suuruudenhulluus... ja kaikki mitä en tuossa maininnut. Hienoa työltä kaikilta.
Kuulemani mukaan musikaali sai kiitosta myös itse Takahashilta ja sen se oli totisesti ansainnut! Myönnän olevani hieman kateellinen musikaalin porukan näkemästä vaivasta ja kyvystä saada aikaan jotain näin mieletöntä, joka tekee vaikutuksen jopa Takahashiin.
Taisin nyt innostua hieman jauhamaan tuosta musikaalista, että se siitä tiivistämisestä... Takaisin muihin juttuihin. Musikaalin päätyttyä oli tarkoitus ostaa Roxxille lisää sieniä, mutta pahaksi onneksi myyntikojut oli siltä päivältä jo suljettu. Niinpä suunnistimme pizzerian kautta takaisin Roxxin luo odottamaan seuraavaa päivää ja aloittamaan "piirrä vähintään kerran päivässä" -hommaa. Ilmoitin haluavani katsoa Napapiirin sankarit -leffan, mutta jossain vaiheessa kiinnostus herpaantui eikä mieleen jäänyt paljonkaan. Seuraava älynväläys oli katsoa Prätkähiiriä koska ne muka menisivät sopivana taustahälynä. Loppujen lopuksi katselimme hiirien säheltämistä hyvinkin keskittyneinä.
Koska ilmapatja oli sanonut itsensä edellisenä yönä irti, Roxx lahjoitti armeliaasti sijauspatjansa käyttööni. Ehkä se johtui vain sieniveljeni tuoksuista, mutta se tuntui todelliselta luksukselta edellisen yön jälkeen.
Sunnuntai olikin sitten viimeinen Tracon-päivä. Samana päivänä myös Sami Yaffa täytti vuosia, josta taisin selittää Roxxille ja Ninjille pitkästymiseen asti. Onnittelut vielä kerran, vaikka herra tuskin sitä tästä koskaan tulee lukeneeksi. Jätetään yaffailut nyt tältä erää ja hehkutetaan siitä aiheesta lisää sitten ensi perjantain keikan jälkeen.
Herätyskello herätti jo seitsemältä, koska päätettiin olla jo ysiksi Tampere-talolla ettemme taas missaisi nimmarilippuja. Jumitin siinä kuitenkin puoli kasiin asti, ennen kuin sain itseni ylös. Fiksasin itseni vähemmän idiootin näköiseksi, imaistiin aamukahvit kitusiimme ja lähdimme jälleen kohti Traconia. Ehdimmekin hyvissä ajoin jonottamaan, vaikka jokunen oli paikalle ehtinyt jo ennen meitä. Ensin jonotettiin väärän pöydän edustalla, mutta onneksi joku järkkäri osasi toimia fiksusti ja ohjasi meidät oikeaan paikkaan jonottamaan eikä vain repeillyt nurkassa. Hauskaa sillä taisi jonottajien kustannuksella kyllä olla, mutta tärkeintä on se että äijä sai suunsa auki.
Jonotusta kesti sen pari tuntia, mutta ei se sisätiloissa ollut lainkaan paskempaa. Paikalla ei myöskään ollut rasittavia kovaäänisiä teinejä joihin useilla keikoilla tuppaa törmäämään, joten mikäs siinä oli ollessa. Jatkoimme kuva per päivä tehtäväämme ja puhuimme kaikenlaista paskaa. Taisimme itse olla ne kovaäänisimmät tällä kertaa ja ihmisillä oli varmasti kestämistä. Anteeksi kaikille paikalla olleille ja kiitos kärsivällisyydestä.
Hieman ennen signeeraustilaisuuden alkua lähdimme jonottamaan. Jonotus sujui mukavasti ja kun signeeraushuoneen ovi avattiin ja ensimmäiset päästettiin sisälle, aloin friikata. Pälpätin typeriä, stressasin millä kielellä olisi kaikista fiksuinta lausua kiitokset, mietin miten saisin raahattua kaikki kamat mukanani ilman kauheaa säätöä ja roikuin Roxxin hihassa. Olin kolmikostamme viimeinen joka käveli Takahashin eteen, koska olimme laatineen järjestyksen sieniemme (tai sieneytemme) koon mukaan. Huoneeseen päästettiin muistaakseni (olin niin umpisekaisin, etten ole enää mistään varma) kaksi kerralla, yhden ollessa pöydän ääressä ja toisen tämän takana valmiina. Roxxin ollessa Takahashin luona kuulin järkkärin sanovan jollekin takanani "Kun tää Bon Jovi-mies tai mikä hän nyt onkaan tulee ulos seuraava voi mennä sisälle odottamaan". Bon Jovi-miehellä viittattiin siis Roxx-rakkaaseeni, koska hänellä oli takkinsa selkämyksessä Bon Jovin kuva. Se aiheutti vähän kevennystä friikkaavassa mielessäni ja oli ihme etten repsahtanut siihen paikkaan.
Repsahtaminen taisi lykkääntyä, koska samaan aikaan Roxx kääntyi ja asteli pois huoneesta. Tutisutin itseni Takahashin pöydän ääreen ja idioottimaisesti hymyillen ojensin hänelle vuosia aikaisemmin ostamani japaninkielisen GNG-mangan signeerattavaksi. En kestä, Takahashi oli niin suloinen ja se hymy! En huomannut koko huoneessa mitään muuta kuin Takahashin ja tuijotin silmät selällään miehen jokaista liikettä, hänen raapustaessa nimensä mangaani. Kelasin vain mielessäni ajatusta "Oh my mushrooms, tämä tapahtuu oikeasti!"
Liian pian mr. Takahashi kuitenkin ojensi mangani hymyillen takasin ja edelleen idioottimaisesti virnuillen tutisutin itseni pois. Löydettyäni Ninjin ja Roxxin tervehdin Roxxia ensitöikseni sanoilla "Terve, Bon Jovi-mies!". Roxx ei ymmärtänyt, joten selitin naurua pidätellen mistä oli kysymys. Bruddahini oli selkeästi imarreltu. Ja sitten taas hengattiin pari tuntia kunnes siirryimme kuuntelemaan paneelia Hopeanuoli ja Suomi. Paneelissa siis käsiteltiin yleisesti Hopeanuolen historiaa Suomessa, milloin se saapui ja miten se lunasti suosionsa suomalaisten keskuudessa ja nousi suureksi hitiksi. Paljon oli jo entuudestaan tuttua tietoa, mutta selvisi siinä myös kaikenlaista uutta ja jännää.
Lähtökohtana oli tietysti se, että Suomeen Hopeanuoli tuli alunperin Ruotsista jossa kaikenlaisen verellä mässäilyn leikkely oli jo hoidettu. Tuosta sitten lähtivät suomalaiset työstämään legendaarista dubbia sellaisella 4-6 ihmisen voimalla. Näytettiin myös pari kuvaa tanskalaisista GNG:n VHS -kansista jotka ovat julkaisumaassaan samanlaisessa nostalgia-arvossa kuin suomenkielinen dubbaus meillä. Noita ei voi sanoin kuvata. Katsokaa siis itse.
Hmm... Akakabuto goes pedobear.
Kerrattiin myös aikaa jolloin tuota leikkaamattoman DVD -boksin julkaisua lykättiin vuodesta 2000 aina loppuvuoteen 2003. Ja pitkästä odotuksesta huolimatta laatu ei tosiaan edes ollut kummoistakaan, takakansissa selitettiin edelleen vähän mitä sattuu ja tekstitykset olivat päin helvettiä, koska Future Film oli lätkäissyt siihen kääntäjän raakaversiot, joita ei oltu vielä hiottu valmiiksi. Sivuttiin myös ensimmäisenä Suomeen saatuja GNG -mangoja ja tautisia hintoja, joita niistä maksettiin ja Ginga Densetsu Weed -animen kovaa odotusta ja rajua pettymystä.
Tunsi siinä myös kerrankin pientä ylpeyttä suomalaisuudestaan, kun käytiin läpi miten suuri ja aktiivinen suomalainen fanikanta on. Ainaisen vinkumisen ja kinuamisen lopputuloksena saimme lopultakin GNG -mangan Suomeen vuonna 2010 ja GDW on tulossa joulukuussa 2011 ensimmäisenä Pohjoismaissa. Lisäksi saimme vielä Takahashin Suomeen! Muistan fantasioineeni tällä ajatuksella joskus vuosia sitten, mutta tuhahdellut miten moinen ei varmasti koskaan toteudu. Vaan kuinkas kävi?
Paljon muutakin paneelissa puhuttiin, mutta osa asioista on jo karannut lahosta päästäni ja osasta en keksi mitään erikoista sanottavaa vaikka mielenkiintoisia faktoja ovatkin esim. englanninkielinen IPhone -manga GNG:stä. Siirtykäämme siis paneeli kakkoseen, eli Hopeanuoli on p*rseestä. Luulin aluksi, että joku mittavaan Hopeanuoli-ohjelmaan tympääntynyt ihminen oli päättänyt luennoida kaikki GNG-faneja vastaan kertomalla miten paska koko sarja on. Kyseessä oli kuitenkin ihan asiallinen, mutta samalla hauska luento jossa myös fanit saivat osansa haukuista.
Paljon puhuvasti paneeli alkoi aivan järkyttävällä Korean GNG openingilla, jonka voitte katsoa tuosta alempaa. Alkuperäinen eeppinen, hienoa animaatiopätkää sisältävä loistavalla musiikilla höystetty intro korvattuna luritukselta, joka kuulostaa korvissani joltain pakosta raiskauksen uhalla laulavalla pikkulapselta. Taustamusiikista tulee enemmänkin mieleen varsinkin alussa jonkin vanhan Nintendo-pelin taustarämpytys. Sarjasta saa aivan väärän kuvan eikä intro nostata sitä samaa upeaa fiilistä kuin alkuperäinen japaninkielinen.
Mutta pois tuosta openingista. Yleisöä hemmoteltiin still-kuvilla GDW -animesta ja vertailun vuoksi joukossa oli muutama hyväkin kuva, mutta noin pitkälti kyseessä oli liuta vammaisia laatikkokoiria. Lisäksi hämmästeltiin, miten turhista hetken ruudussa vilahtaviin hahmoihin oli usein nähty enemmän vaivaa kuin keskeisiin hahmoihin. Haukkuja saivat myös suomijulkaisun tekstitykset, joissa ei ajoittain tuntunut olevan päätä eikä häntää.
Eipä tuo rakas vanhempi Gingakaan haukuitta jäänyt, loistavana esimerkkinä Hidetoshin ilmeettömyys tilanteessa kuin tilanteessa. Jätkä on juuri rämpinyt metsän poikki joka on täynnä verta ja suolenpätkiä sekä kuolleita karhuja ja koiria, mutta Hidetoshi näyttää siltä kuin miettisi mitä söisi iltapalaksi. Tietysti vanhaa suomidubbiakaan ei voitu jättää mainitsematta, sehän sisältää jos minkälaisia kauheuksia oli miten nostalgista tahansa. Pistän tuonne alemmas parit esimerkit.
Faneista ensimmäisenä haukut sai pieni Yaoi-fanien ryhmä. Hieman häpeillen valuin tässä kohtaa alemmas penkilläni, sillä en ole tällä alueella todellakaan puhdas pulmunen. Mitään en kuitenkaan tunnustanut, olisin vielä saanut jonkun kimppuuni. Osansa sai myös fanien surkea huumori ja John-fanit, jotka eivät kuulemma näe miten onneton luuseri koko hahmo on. Luennoitsija esitti asiansa niin hyvin ja vahvasti, että paneelissa en voinut kuin pitää turpani kiinni, mutta koska John on omia suosikkejani on tässä nyt hieman puolustettava. John on hyvä taistelija, vain hieman harkitsematon ja toimii liian nopeasti jolloin tulee otettua helposti myös köniin. Tosissaan John kuitenkin tekee paljon ja on vahva, vaikkei se kaikista paras tappelija olekaan. John on ehkä vähän liiankin itsevarma, mutta ei ainakaan jää itkemään häviötään vaan uskoo itseensä silti. John on ihana vaikka saattaakin olla ajoittain hieman idiootti.
Haukut saivat myös suomalaiset fanit, jotka kävivät infossa urputtamassa kun Takahashin signeeraustilaisuuteen jaetut liput loppuivat. Osio oli alunperin varattu ruotsalaisille, mutta tilanne vähän kääntyi kun yksikään ruotsalainen Traconiin raahautunut ei käynyt infossa itkemässä. On kieltämättä käsittämätöntä tämä joidenkin suomalaisten touhu, olihan jo etukäteen tiedossa että lippuja jaetaan 100 + 100 (+ 50 lisälippua). Aikainen lintu madon nappaa ja varmasti vituttaa jos jää nimmari saamatta, mutta se ei todellakaan ole järjestäjien vika. Että se siitä suomalaisuudella ylpeilystä. Paneelin päätteeksi käsiteltiin vielä fanien paskaa huumoria, mutta eikö se ole niin että totaalisen paska huumori on aina sitä parasta huumoria?
Paneelin jälkeen sanottiin "hei hei" Traconille ja lähdettiin takaisin Roxxin luo. Tankkasin itseni kahvilla ja pizzalla, ennen kuin pakkasi itseni, kamppeeni ja Ninjin autoon. Tracon on nyt takana ja fiilis on mahtava, Takahashin näkeminen on jotain uskomatonta jonka en uskonut koskaan voivan toteutua. Kiitos kaikille tapahtuman järjestäjille, Roxxille ja Ninjille sekä tietysti herra Takahashille. Willu kiittää ja kumartaa.
...ei, en suinkaan unohtanut niitä lupailemiani clippejä. Ne tulevat nyt sokerina pohjalla.
Ginga Nagareboshi Gin, Korean opening
Suomidubin helmiä. Kuunnelkaa tarkasti tuota koirien räkätystä!
Lisää suomidubbia... Cross vs. Chutora, ehkä yksi traumatisoivimpia kohtauksia ikinä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti