Someday Is Now

I can feel I'm getting stronger, the longer
I'm pushed to the limit
Said I'd do it someday
Someday is now

 

Scorpions - Someday Is Now

 

Onko edellisistä sanoistani tosiaan vain viikko? Ei sillä, että aika olisi kulunut hitaasti. Tuohon aikaan on vain mahtunut niin paljon. Olen alkanut kasvattaa juuria, pelko vähenee päivä päivältä. Olen osa suurta kommuunia. Olen rakentamassa omaa pesääni. Muuttolaatikot muodostavat labyrintteja ja kokoamistaan odottavan hyllyn palasia löytyy ympäri huushollia. Nukun useinmiten yöni hyvin. Päivät kuluvat siivillä. En ole yksinäinen. Tekemistä on vielä paljon, mutta vähitellen vedän viivoja muistilistaan merkittyjen asioiden yli ja ennen pitkää kaikki on valmista. Odotan sitä innolla, silloin voi päästää irti viimeisistä stressin ja ahdistuksen rippeistä ja alkaa luomaan omaa arkeani. Kutsua ystäviä kylään. Pitää leipomisiltoja. Katsella elokuvia läpi yön. Suunnata keskustan uumeniin, kun odottamani bändi saapuu kaupunkiin. Jos jotain kaipaan niin keikkoja. Vaikka jalkani veisivät minut maailman ääriin, ei mikään tulee muodostamaan elämääni yhtä tärkeää kulmaa kuin keikoilla ravaaminen. Siis tietenkin jos kaikki kliseiset vastaukset kodista ystäviin jätetään pois.

 

Tuntuu kuin kurkussa kasvaisi piikkejä. Nenää kutittaa ja niiskutan hiljaa paperin takana. Kasvoni ovat kalpeat ja väsyneet. Pää on raskas ja käytetyt nessut muodostavat kasvavaa vuorta. Olinkin jo odottanut tätä. Olen muuttanut kolmesti elämäni aikana ja jokaisella kerralla olen sairastunut, ainoastaan taudinkuva on vaihdellut. Ärsyttävää toki, mutta aika mielenkiintoistakin.

 

Eilen tein tutkimusretken Taiteiden yöhön. Näin erikoisia ja kauniita asioita. Parhaalta kuitenkin tuntui, ettei tarvinnut katsella niitä yksin. Tänään yksi luokkatovereista sanoi, että ryhmämme on perheytynyt. Se on vahva sana, mutta tiedän sen olevan totta. En odottanut tällaisen tunteen syntyvän vain kahdessa viikossa. Odotinko ollenkaan? En. Tulin vain tekemään sitä mitä rakastan, enkä osannut odottaa oppivani rakastamaan jotain uutta. Olen jo näiden kahden viikon aikana muuttunut ja kasvanut, vaikka olen edelleen sama turjake kuin aina ennenkin. Huomaan, että en halua ajatella ensi toukokuuta. Eikä syy ole se, etten tiedä mitä tekisin seuraavaksi.

 

Kaipaan myös niitä kasvoja, jotka olen tuntenut kauemmin. Sydämeni on yhä heidän, vaikka se on nyt jakautunut myös toisaalle. En aio unohtaa. Vaikka menneisyydessä on myös kummittelevia haamuja niin pääasiassa se tuo minulle mieleen kauniita muistoja jotka saavat hymyilemään. Rakennan pesääni ja järjestelen asioita. Pian on aika. Jokainen kynnykselleni ilmestyvä otetaan vastaan halauksella.