Olen tullut kauas. Muistan alun selkeästi, naurattaa kuinka vähän silloin tiesin. Kirjoitin kuitenkin jo silloin sanomattoman sopimuksen, jossa luovuin sydämestäni. Enkä ole sitä milloinkaan katunut.
Minun ei pitänyt rakastua. Loppujen lopuksi kukaan ei kysynyt minulta lupaa, niin vain tapahtui.
Kolme kaunista iltaa joulukuussa. Lumisateessa vietettyjä öitä, matkoja aamun varhaisilla tunneilla, loputon ketju väsyneitä ajatuksia ja naurua. Teen mitä vain, etten joudu katumaan myöhemmin. Kuinka hyvältä tuntuu taas olla siellä, minne kuuluu. Hyppiä valoissa ja huutaa kovempaa kuin aikoihin. Tanssin pois suruni ja pelkoni, tartun kiinni onnesta. Olin unohtanut, miltä se tuntuu. Suloiselta ja kauniilta, aina syvällä vatsanpohjassa asti. Muistan miten paljon hyvää olen saanut vain siksi, että uskalsin rakastua.
Olenko koskaan kertonut, miten tärkeää minulle on pelkästään se, että tiedät minun olevan olemassa?
Lupauksia tulevasta, naurua ja läheisyyttä. Jalat ovat tulessa ja
katse väsynyt, jaksan ainoastaan hymyillä. Ehkä joskus löydän sanat
kertomaan, miten paljon tämä kaikki minulle merkitsee. Mikä tekee
elämästä maapallon kylmällä puolella kaiken arvoista.
Pitäisi löytää uusia sanoja, mutta olen jo käyttänyt kaikki superlatiivit. Ylistyslauluni ovat vain sekavia ajatusketjuja. Huutoja, jotka joku ehkä kuulee.
Luulin olevani liian väsynyt, mutta oikeasti haluaisin vielä jatkaa. Tulevaisuus on vielä arvoitus, mutta toivon sen antavan paljon hyvää.
Hengitän talviyötä ja katson kaikkoavien valojen perään. Olen onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti