Kipinä

Käskykello soi jälleen. Jalat vapisevat, tekisi mieli järjestää aikatauluja, pakata tavaroita, kirota euron kuvia, jäädyttää varpaita. Mutta minä käännyn, suljen korvani ääneltä. Vie keskittyminen muualle. Hengitä. Muista, täällä on muutakin hyvää. Onnelisuuteni ei voi ikuisesti riippua yhden asian varassa.

Vuosien pakomatka. On aika irroittaa. Ei kerralla, mutta vähitellen. Hyväksyä, että vähitellen se, mikä kerran oli minulle koti ja koko maailma, etääntyy nyt kauemmas. Tiesin sen tapahtuvan pian ja opin hyväksymään sen. Silti tuntuu kuin hylkäisin velvollisuuteni. Jalat horjuvat, kädet hapuilevat tukea. Yritä itse nousta jaloillesi, kun maa viedään niiden alta. En voi kuin pudota ja odottaa, että pohja joskus tulee vastaan.

Tässä on kyse valinnoista. Mitään ei saa luopumatta jostain, näin vaihtokauppoja tehdään. Antamalla jotain pois saa tilalle jotain muuta. On vain tiedettävä, mitä on valmis maksamaan, eikä se välttämättä ole halpaa.

Päässäni on likaa ajatuksia, jotka eivät sovi sinne. Olen unohtunut menneisyyteen, sinne mikä joskus oli tärkeää. Olen muistellut maisemia vuosien takaa ja kerrannut askeleet, jotka ovat tuoneet minut tänne. Mietin, miten onnistuin unohtamaan jotain niin arvokasta, jotain mikä kerran määritteli kaiken mitä olin, saamatta tilalle kaipausta. Muistaminen tuntuu hyvältä, mutten silti saa kiinni siitä kipinästä, joka kerran paloi.

Entä jos se sama tapahtuu uudelleen? Olen pitkään pelännyt, että minut unohdetaan. Entä jos se onkin toisinpäin? Jos minä olenkin se, joka kääntää selkänsä ja rakentaa ympärilleen uuden maailman, jossa ei ole tilaa menneelle? Entä jos vuodet kuluvat ja unohdan jotain sille matkalle, enkä enää osaakaan kaivata sitä?

Miltä tuntuisi vuosia myöhemmin löytää jotain, mikä palauttaa muistot tästä ajasta? Hymyilisinkö sille vai tuntisinko itseni petturiksi? Voisiko olla, että tämä kaikki on tulevaisuudessa vain yksi ajanjakso menneisyydestä, enkä enää löydä sille sopivaa paikkaa? Tiedän, etten halua sitä. Se ei kuitenkaan ole yksin minusta kiinni. Elämä edessäni on liian pitkä, jotta voisin määrätä jokaisen päivän ennalta ja varmistaa, ettei yksikään muisto jää matkasta. Olen langennut ennenkin.