Elämä on tarina. Se voi olla pitkä tai lyhyt, tyylilajiltaan mitä tahansa. Kuitenkin jokaisesta hengenvedosta syntyy rykelmä uusia sanoja, joilla on jotain kerrottavaa. Sanat kietoutuvat yhteen ja lauseiksi ja kun lauseita on riittävästi, muodostuu sivuja.
Tuntuu kuin olisin lukenut osan sivuistani huonosti. Palaan taaksepäin ja kertaan niitä, löydän uusia merkityksiä ja etsin kätkettyjä vihjeitä. Jotain, minkä luulin olleen tarkoituksetonta onkin äärimmäisen tärkeää. Asiat, jotka luulin jo unohtaneeni palaavat takaisin. Ratkaisemattomia arvoituksia, joita minun pitäisi katsoa uudelleen ja miettiä, mitä minun täytyisi tehdä.
Tiedän mitä tahdon, mutta olenko valmis? Haluan olla, minun täytyy olla, en osaa enää toimia tai tehdä päätöksiä. Tarvitsen jotain, minkä luulin olleen vain arkeni täytettä. Sen rinnalla minun täytyy myös oppia taito, joka minulta puuttuu. Minun täytyy löytää sanat kertomaan, kun sydän halkeaa ja sielu repeää. Haluan tulla rakastetuksi, haluan olla se joka löytää aina oikeat sanat. Kuitenkin, en voi jatkaa jos löydä niitä oikeita sanoja.
On vaikeaa oppia lentämään. Ennen kuin olen valmis, tarvitsen harjoitusta. Ei riitä, että vain kokeilee siipien kantavuutta. Täytyy myös varmistaa, ettei lennä liian lähelle aurinkoa tai eksy myrskynsilmään. Täytyy tietää, kuinka kauas jaksaa mennä ja onko maa sopivaa laskeutumiseen.
En vielä tiedä, kuinka pitkälle tuuli jaksaa minut kantaa. Mutta jos putoan, olen valmis yrittämään uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti