keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kadonneet lapset

Tavatessamme olin väsynyt, siipirikko ilman suojaa. Ei ollut ketään jonka kanssa olisin jakanut unelmani tai joka olisi kertonut, että jonain päivänä ne voivat olla paljon enemmän. Sinä olit se joka lopulta sai minut ymmärtämään, että ne voivat muuttua todeksi.

Olen menettänyt useita, joiden olen luullut jääneen elämääni pysyvästi. Nyt he ovat kuitenkin kadonneet, kasvonpiirteet ovat menettäneet yksityiskohtansa enkä muista, miltä heidän puheensa kuulosti. Sinä olet kuitenkin sulautunut osaksi minua, teet sydämestäni keveämmän ja hengittämisestä helpompaa. Haluan jakaa kaiken kanssasi ja rakentaa tulevaisuuden, joka on meille molemmille täydellinen.


Yhteiset aikamme ovat tehneet elämästäni seikkailun. Voimme lyödä lukkoon oikean hetken ja suunnan, mutta kaikki muu matkallamme on arvoitusta. Perillä meitä voi odottaa mikä tahansa ja me otamme sen kaiken avosylin vastaan. En pelkää vastoinkäymisiä, olen aina valmis kulkemaan tuntemattomilla poluilla ja vaeltamaan vieraille maille, kunhan sinun askeleesi seuraavat rinnallani.

On asioita joita ei tarvitse sanoa ääneen. Välillämme on yhteys, meille on jaettu samat ajatukset jotka täytyy toteuttaa. Meidän kotimme ei ole täällä. Olemme kaksi kadonnutta lasta jotka kohtalo pudotti väärään maahan. Meidän maailmamme on jossain kaukana odottamassa, että löytäisimme sen ja palaisimme kotiin. Onneksi minulla on sinut, niin minun ei tarvitse kulkea tätä pitkää ja kivikkoista matkaa yksin.

Kun sinä olet valmis lähtemään, minä seuraan. Kuljen vaikka maailman ääriin, kaukaiselle saarelle joka muuttaa sadut todeksi. En halua menettää sitä, mikä kerran teki elämästäni kokonaisen. Ilman sitä eksyn uudelleen ja olen yksinäinen kuten vuosia sitten. Kun sinä kutsut, matkustamme taivaanrantaan emmekä enää milloinkaan palaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti