sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Hear this voice from deep inside

Elämäni on rakennettu huojuvaksi torniksi, sen merkitys on aina hakenut tasapainoa veitsen terällä. Nyt joku on vienyt pois palan, joka piti kaikkea pystyssä. Kaikki romahtaa, romahtaa, romahtaa ja minun on koottava palaset uudelleen, uuteen järjestykseen. Tarvitsen uuden kantavan palan, tukipilarin tälle kaikelle. Tiedän jo nyt, etten löydä sitä täältä. Minun täytyy lähteä pois ja antaa sydämelleni vihdoin lupa johdattaa.

Sisälläni kuohuu. On kylmä enkä löydä symbioosia muun maailman kanssa. He katsovat minua, mutta eivät näe. Pidän piilossa kokonaista avaruutta, omia pikku galaksejani ja tähdistöjäni. Ehkä kaukaisuuteen katsovat silmäni juoruavat niistä, antavat pieniä vihjeitä. En kuitenkaan pue sitä sanoiksi, se on liian nuori ja kaunis maailman riepoteltavaksi. Vielä pelkkää unelmaa, joka jonain päivänä muuttuu todeksi. Silloin voin jättää taakseni tämän kaiken.

Juoksen. Joku huutaa jälkeeni, käskee pysähtymään. En voi lopettaa, kaipaan perille paikkaan, mihin voin jäädä. Se on minua varten, se ottaa minut vastaa sellaisena kuin olen ja hyväksyy puutteeni. Joku katsoo silmiin ja toivottaa tervetulleeksi kotiin.



Kaunko minun täytyy vielä odottaa? Mitä pitäisi tehdä kun maailma tuntuu pysähtyneen, enkä pääse eteenpäin? Mistä löydän ne palat, joita kaipaan? Olen aina etsinyt jotain puuttuvaa osaa, jotain mikä saisi kaiken tuntumaan täydelliseltä. Jotain, mikä saisi maailmani näyttämään eheältä sen huojuvan tornin sijaan, mitä se on ollut liian kauan.

Räjähdyksiä ja kirkkaita valoja. Hetken maailma hipoo täydellisyyttä. Sisälläni nousee aalto, joka pyyhkäisee minut mukanaan. Se vie minut jonnekin kauas, irrottaa hetkeksi tästä vääristyneestä maailmansa ja antaa syyn olla onnellinen. Yö huutaa minua luokseen ja minä seuraan, minne ikinä se minut houkuttelee.

Tuntuu kuin kuuntelisin elämäni soundtrackia. Jokainen sana tuntuu kertovan tulevaisuudesta, ihan kuin joku tietäisi ja omistaisi tämän illan minulle. Olen vakuuttunut, uskon siihen mitä he minulle kertovat. Se, mitä meillä on nyt ei ole vielä mitään. Pelkkiä ensiaskeleita. Paras on vasta tulossa. Tämä ilta on täytetty lupauksilla ja hetken tuntuu siltä, kuin koko maailma uskoisi niihin.

© Roxx
Olen myrskynsilmässä. Rauhaton ja epävakaa sielu, joka ei osaa pysähtyä. Maa tärisee jalkojen alla ja syke nousee taivaisiin. Lipsun vaaravyöhykkeelle, tuntuu kuin putoaisin avaruuteen. Korvissa soi ja kädet tärisevät. Pyörremyrsky kulkee ylitseni ja koko maailma on epätasapainossa. Ja minä horjun sen kaiken huipulla.

Ilta vetää viimeisen kerran henkeä. Joku katsoo alaspäin ja tuntuu, kuin hän muistaisi. Näkisi, mitä silmieni takana liikkuu. Pysähdyn kuuntelemaan ja tavoitan äänen, joka tuntuu luissani asti. Suljen silmäni ja ymmärrän. Minun on löydettävä tie, joka vie täältä pois. Avattava ovi, jonka takaa voin löytää kaiken sen, mitä olen kaivannut.

Maailma näyttää erilaiselta. Tunnen sen maassa, tuulessa ja meressä. Kaikkialla. Se on jotain uutta, se kertoo muutoksesta.

Usko minua, rakkaani, vielä koittaa päivä jona muurit murtuvat. Ja silloin voimme mennä minne tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti