Oodi ulosteelle

A/N: Blogin sisältö on ollut viime aikoina aika angstista, joten on aika keventää tunnelmaa ja keventää sitä annoksella pissakakka -huumoria. Koulussa pidettiin tänään leikkimielisiä väittelyitä ja kun oma vuoroni koitti menin möläyttämään "Voi paska" joka sitten poiki väittelyn kakka vs. pissa. Tuon jälkeen jokainen sai vielä tehtävän kirjoittaa oodin puoltamalleen asialle, joten... Tässä sitä ollaan. Lukekaa omalla vastuulla, meiksi ei ota minkäänlaista vastuuta traumoista tai äkillisistä pahoinvoinneista.


Jo lapsena löysin taidon,
laskea vaippaan kakan,
sinapinkeltaisen,
rakenteeltaan löysänlaisen.

Joskus hätä pääsi yllättämään,
ja vahinko tuli housuun.
Nyt tunnen pidättämisen taidon,
vaikka kakan kosketusta pakaralla vähän kaipaankin.

Kakka on joka aamun rituaali,
uhrilahjani posliinijumalalle.
Siinä kelpaa lukea päivän lehti,
perseeni pyyhin kasvoihin turhien julkkisten.

Krapulaisen olon helpotus,
antaumuksella laskettu kakkani on.
Jo oloa kummasti helpottaa,
kun suoleni tyhjäksi saan.

Paskalla se ystävyys mitataan,
ei kyläillessä ole kiva kakkaa pidättää.
Kyllä kelpaa kun on kaverin vessa tuttu,
ristipaskalla kelpaa jakaa joka juttu.

Koiranpaskat eivät minua haittaa,
kakkapussit mieluusti roviolla polttaisin.
En myöskään väistä taivaalta satavaa lokin paskaa,
vaan etsin paikan suoralta tulilinjalta.

Toisinaan on kakka niin kova,
että jumiin tuntuu suoleen jäävän.
Vastapainoksi sitä seuraa ripuli,
joka varpusparven lailla ulos lentää.

Äänetön ei kakkani milloinkaan ole,
ensin ukkosen lailla paukkuu ja rytisee,
sen jälkeen vesi loiskahtaa,
kun kakka pyttyyn sulkeltaa.

Pytyssä lilluva pökäle minua suuresti kiehtoo,
siitä ennusmerkkejä etsin ja tulkitsen.
Mutta toisinaan yllätyn suuresti,
kun kakka huuhtomatta viemäriin pujahtaa.

Nyt lähden syömään safkaa,
sen jälkeen syvennyn paskaan.