Sivut

torstai 24. heinäkuuta 2014

Pärinä-Sussu muistojen äärellä

Sunnuntaina vietettiin serkkupojan rippijuhlia, joten sillä syyllä tuli reissattua Turkuun perjantaina ja takaisin pääsin eilen keskiviikkona. Melkoisen nostalgiapainoitteinen trippi ja kivaa oli, mutta kivaa oli tulla takaisin Pasilaankin.

Perjantaina tuli nähtyä vanhoja kavereita, kierreltyä kansainvälisillä suurmarkkinoilla molemmin puol jokkee sekä nautittua hieman huurteisia. Markkinoilla oli tarjolla ties mitä ruuasta vaatteisiin, mutta säästelin tämän kerran rahojani.

© Janne Riikonen
 Lauantaina kävimme Anttila Kivikukkaron loppuunmyynnissä. Tavallaan aika haikea reissu, kyseisestä liikkeestä on kuitenkin keskivertoa enemmän muistoja mitä yksittäisiin kauppoihin tulee. Iso osa leffahyllyni sisällöstä on tullut haalittua Kivikukkarosta, kerran olen pyörtynyt kassoille ja joskus villeinä teinivuosina silloisen parhaan kaverini kanssa harrastimme kaikenlaista lapsellista älöilyä joka johti vartijan antamaan puhutteluun ja ihme sinänsä ettemme saaneet porttikieltoa koko kauppaan. Muistan varmaan ikuisesti miten kyseinen setä kehoitti meitä "menemään hiekkalaatikolle leikkimään". Haha, good times! Ehkä nykyisin kuitenkin on sen verran älli lisääntynyt, että osaan nippa nappa käyttäytyä.

Anttilasta siirryimme picnicille Aurajoen rannalle, lähelle Föriä. Aika riensi mukavasti epätasokkaiden juttujen ja vanhojen muistelun merkeissä. Koko päivän oli painostavan kuuma ja loppuillasta alkoi myös ukkonen jyrähdellä. Taivaalla näkyi myös luvattoman kaunis sateenkaari, josta yritin nappaista kuvaa, mutta täytyy sanoa että tässä tilanteessa kuva ei tee minkäänlaista oikeutta todellisuudelle. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt niin selkeää ja suurta sateenkaarta, josta värit erottuivat vahvasti. Siinä sateenkaarta ihastellessamme paikalle pelmahti joku mummeli juttelemaan mukavia ja aloitti asiansa sanomalla: "Mun piti tulla ihan lähemmäs kattomaan kun on niin upean näköiset hiukset." Hieman facepalmasin, koska olin takuuvarma, että täti halusi katsella sateenkaarta eikä suinkaan rehottavaa tukkapehkoani. Mummeli jäi siihen hetkeksi jutustelemaan ja sanoi myös olleensa itsekin nuorempana aikamoinen pärinä-Sussu. Good to know.


Sunnuntaina olivat tosiaan serkkupojan rippijuhlat. Kilttinä tyttönä suostuin mukisematta osallistumaan myös itse konfirmaatiotilaisuuteen, vaikken kyseisestä jutusta oikein mitään eriskummallista irti saanutkaan. Uskonnot ovat mielenkiintoisia eikä minua suuremmin kiinnosta käydä mitään väittelyjä aiheesta koska koen uskonnon olevan jokaisen henkilökohtainen asia, mutta henkilökohtaisesti tilaisuus ei koskettanut. No, vähän päälle tunti siinä nokka tuhisi ja tuskinpa olisin kyseisellä ajalla mitään tähdellisempää saanut aikaiseksi.

Kirkosta siirryimme itse pippaloihin. Fiksun ja filmaattisen aikuisen rooli ei paljon kiinnosta, joten jos en ollut syömässä tai juomassa kahvia vietin aikaani lattialla röhnöttäen ja rapsuttaen serkkujen ihastuttavia moppikoiria. Koska oman turrin hankkiminen ei tässä elämäntilanteessa tunnu oikein mahdolliselta, piti noita rapsuttaa koko sielun kyllyydestä. Yksi ja toinen sukulainen ja sukulaisen sukulainen erehtyi myös kysymään tämänhetkisistä suunnitelmistani, joten pääsin myös mainostamaan marraskuun lopulla liikkeelle lähtevää idiotismi touria Uuteen-Seelantiin ja Kaliforniaan. Voisin sanoa sukulointireissua siis aikamoiseksi menestykseksi.


 Yöllä selaillessani nettiä ennen nukahtamista kännykkäni otti ja sekosi. Sammutti itsensä, eikä sitten enää suostunut käynnistymään ja vilkutti erroria ruudulla. Onneksi takuuaika oli vielä voimassa, joten matkakassan ei tarvitse kestää uutta puhelinta tai vanhan korjaamisesta koituvia kuluja. Nyt käytössä on äiskän vanha Nokia 301, joka on verrattain ihan jees puhelin vaikkei sillä nettiä jaksakaan selata ja muutkin älypuhelimien mukavuudet puuttuvat. En esim. pääse päivittämään Instagramiani joka toinen tunti! Yhyhyy! Kamalaa miten meiksi joka pitkään paasasi miten on ihan riittävää, että kännykällä voi soittaa ja lähettää viestejä, on nyt täysin massakansan trendien orjuuttama.

Maanantain ohjelmaan sisältyi lähinnä kaupunkikierrosta äiskän kanssa. Shoppailu pysyi aikalailla käytännöllisenä, mukaan lähti uusi piirakkavuoka koska edellinen mokoma otti ja halkesi sekä uusi paistinlasta, koska vanha alkaa muistuttaa reunoilta lähinnä hiirien vessaranttua. Onnistuin myös löytämään vanhasta huoneestani jonkun vuosien takaisen rahakätkön joka johti peinoiseen rikastumiseen. Vaikka lähinnä mietyttää, että kuka on niin dorka että unohtaa moisen olemassaolon.


 Tiistaina kävin äidin isän luona pullakahveilla. Hyvän puhelinkameran kaipuu tuntui karvaana, sillä talon takana olevat omenapuut, viinimarjapensaat ja pikkuinen kasvimaa suorastaan huusivat tulla kuvatuiksi. Jäi hienot landekuvat saamatta ja jakamatta, voi tätä surun määrää.

Vielä samana iltana menin kylään kaverille, jonka olen tuntenut kutakuinkin 14 vuotta. Taas tuli hieman vanhoja muisteltua, mutta tietysti myös nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Rakastamme molemmat matkailua ja kaveri olikin juuri tullut parin viikon reissulta, joten niistä seikkailuista kuulin oikein mielelläni siinä missä minunkin piti hypettää reissua jota pitää vielä neljä tuskaista kuukautta odotella. Tietysti myös haaveilimme kaikista niistä paikoista, joihin pitää vielä joskus päästä. Pääsin myös rapsuttamaan kaverin cockerspanielia, hih <3.

Ennen kuin juna lähti keskiviikkona, kävin vielä läpi ison läjän vanhoja valokuvia, kortteja ja kirjeitä joita vanhempien luona on kaapit piukassa. Sain inspiraation alkaa työstämään kotiseinälleni postikorttikollaasia, joten haalin mukaani paljon moisia. Lisäksi löysin kirjeen, jonka olin saanut luokanopettajaltani joskus tokalla luokalla. Lyhyestäkin kirjeestä löytyi mielettömästi muistoja sen ajan parhaasta kaverista ja sekä "kirjasta", jonka olin joskus mukelona väsännyt ja kiikuttanut kouluun opettajan luettavaksi. Truu kirjailija pienestä pitäen siis. Noista laatikoista löytyi myös kirjeitä 17 vuoden takaa, jotka olin saanut silloiselta suurelta rakkaudeltani. Nyt on ikää mittarissa se 24, joten jokainen osaa varmasti laskea minkä ikäinen siihen aikaan olin ja miten vakavasta ja maailmoja mullistavasta rakkaudesta olikaan kyse.


Kotiin päästyäni aloin työstämään tuota postikorttiseinää. Kaikkia kortteja en siihen jaksanut laittaa, koska Kanarian saaret -kortteja oli suhteessa aivan liikaa ja osa korteista ei muuten vain napannut kuvitukseltaan. Olen viime aikoina havahtunut siihen, miten paljon matkustaminen meiksille merkitsee. Pitkään ajattelin, että tärkeintä olisi vain päästä ulkomaille asumaan, mutta enää se ei ole tärkein asia. Enemmän merkitsee se lähteminen ja uusien asioiden kokeminen, seikkailu ja se miten oma kartta täydentyy uusilla paikoilla, joissa on tullut käytyä. En tietenkään ole sulkenut ulkomaille muuttamista kokonaan pois, mutta laajempi matkustelu menee silti tällä hetkellä etusijalle. Haluaisin, että voisin vielä joskus elättää itseni tien päällä. Englantini on kuitenkin vielä aika hanurista, joten se jarruttaa haavetta jonkin verran. Suunnitelmia on paljon, mutta niin (ainakin toivon) on aikaakin.

Ja vielä lopuksi: Hobitti 3:n teaser traileri ilmestynee lauantaina(vihdoinkin!), illalla Suomen aikaan. Upea juliste on jo kiertänyt netissä, jestas niitä sydämentykytyksiä kun se tuli vastaan fabossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti