See you next time

Se saapui luokseni keskellä yötä. Vielä hetkeä aikaisemmin riipinyt väsymys sai väistyä rakastumisen tieltä. Eihän siitä nukkumisesta mitään tullut, koska L.E.S. tankkasi rappiolle luiskahtaneen ruhoni energialla, millaista en ollut tuntenut kuukausiin. Sen nimissä olen jo pudonnut sängyltä, melkein pudottanut kattokruunun ja viskannut meikkipussin menemään niin, että kaikki purkit ja purnukat levisivät pitkin lattiaa. Kyllästyttyäni painamaan repeat -nappulaa jatkuvasti tein yhden biisin soittolistan, joka pyörittää uusinta rakkauttani edestakaisin aina uudelleen ja uudelleen.

Roxx löytyi Pasilan jännältä juna-asemalta neljän tienoilla. Siitä seurasi sarja epämääräistä älämölöä, riehumista ja hyllymistä jonka tuoksinnassa onnistuimme jotenkin roudaamaan itsemme aina Willuhouseenkin asti. Joimme kahvit viikonlopun ja L.E.S:in kunniaksi riehuen siinä sivussa minkä kerkesimme. Oltuamme aikamme idiootteja sisätiloissa päätyimme siirtyä olemaan idiootteja ulkotiloissa ja kruisailimme ratikalla (7B voi muuten tietystä vinkkelistä katsottuna näyttää 78:lta) keskustan uumeniin. Kuvaussessioita, kadonneita linssinsuojuoksia, ruokashoppailua sekä kahvia ja ällösöpöjä leivonnaisia.

"Who let the dogs out?"

 Koska meillä on paljon rakkautta jaettavaksi, omistimme perjantai-iltana osan siitä myös Hobitille joka on sotkenut pasmojamme mukavasti aina joulukuusta asti. Nimimerkillä blogini joulukalenteri muuttui aikoinaan hobittikalenteriksi oho. Tosiaan, katsoimme kyseisen trilogian ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan ilmestyneen ostan extroineen päivineen. Kuten kaikessa muussakin, räkätettiin omiamme ja saatiin roimasti aivopieruja. Mennessämme nukkumaan, olimme jo päivässä joka räjäyttäisi Helsingin kartalta.

Seuraava päivä alkoi saippuakuplilla. Edellispäivän äkillinen päähänpisto sai tarkoituksen ja siitä kasvoi hetkessä jotain paljon suurempaa. Saippuakuplat ovat tämän kesän sana ja ne valtaavat Suomea meidän kanssamme. Kesän loppuun mennessä tähtäimessä on muuttaa koko Suomi yhdeksi mammuttimaiseksi kuplaksi.

What is this, precious, what is this?

Häirittyämme aikamme rauhallista naapurustoeloa suuntasimme marssimme kohti Virgin Oilia. Ylläri pylläri, olimme Roxxin kanssa siellä ensimmäisinä. Parkkeerasimme ruhomme portaiden sivuun ja asetuimme taloksi. Eipä aikaakaan kun myös Tuuri saapui mestoille. Tuuri myös jakautui kahdeksi. Valitettavasti näistä kahdesta ne kauniinpi ja vihreämpi osapuoli otti ja kuoli. Toivottavasti kukaan silminnäkijä ei keksi syyttää meitä kuolemantuottamuksesta, sen verran innokkaasti oltiin viskomassa Tuuripalloa menemään tuulen mukaan. Tältä tieltä se eksyi myös autotielle ja levisi sinne vihreäksi raadoksi. Sitten meille tuli nälkä ja lähettiin Mäkkiin. El Macot oli loppu, mutta Nacho Pollo oli itseasiassa paljon muikeempi vaihtoehto. Nachot hampparin välissä on aika jänniä.

Syötyämme ja pissittyämme läksittiin takaisin jonoon. Keksittiin jopa kysyä, että saataisiinko käyttää terassille pinottuja huopia lämmikkeenä, etteivät perseemme vajoaisi ikijäähän. Saatiin lupa ja oltiin iloisia. Siirryimme myös hieman lähemmäs ovia, ettei kukaan vahingossakaan livahtaisi ohi tai sniikkailisi edellemme. Siinä sitten lahnattiin, puhuttiin paskaa, pumpattiin ja jammailtiin. Jossain vaiheessa jumittamiseltani tulin katsoneeksi pidempään yhtä ohitsemme vilahtanutta ukkoa, joka myös katsoi meitä vähän hämmentyneen oloisena. Ukon mentyä tajusin, että vittu, Nasse meni just ohi ja meiksi vain tuijotti sitä kuin vähäjärkinen kampela. Ja meni muuten myöhemmin vielä uudelleen, perhana. Vähitellen jengi ympärillä kasvoi ja harrastimme kaikkea kypsää ja aikuismaista toimintaa kuten korttipelejä, saippuakuplien puhaltelua ja naamarien askartelua. Makkosetkin hilpas siitä jossain vaiheessa ohitse ja moikkailivat kivasti siinä sitten niin.

Hippasen ysin jälkeen tapahtui jotain odottamatonta, kun ovet yhtäkkiä avattiin vaikka olimme laskeneet sen varaan, että olisimme saaneet istua pihalla vielä vajaan tunnin perseet huurussa. No ei siinä mitään sitten, kamat vaan kantoon ja narikkaan kauhealla sählingillä kun ei ollut tarvittavia hilujakaan varattu valmiiksi kuten yleensä. Selvisin kuitenkin, vaikka vähän tiukkaa teki. Seuraavaksi kärvisteltiin sinne kymppiin asti yläkertaan vievien väliovien luona jännäkakka perseessä poikittain. No jaa ei kyl niinkään, jonotus oli leppoisaa ja liki kaikki tunsi toisensa ainakin joten kuten, niin ei siinä pahemmin jaksanut stressata. Teki vain mieli kirjoittaa toi jännäkakka tänne.

Joo ja ne ovat tosiaan aukes kuten ovilla on tapana tehdä ja pompittiin hymy pyllyssä yläkertaan. Erehdyin katsomaan paitakojua ohittaessani sen ja panin merkille suloisesti esillä olevat Steve -paidat. Varattuamme paikat lätkäisin Roxxille rahat tassuun ja usutin tämän hakemaan meille ikiomat Steve -paidat, joille tarjota lämmin ja rakastava koti. Väkivallattomuutta en voi taata, sillä voi olla, että Steve -paita saa nähdä vielä terästä tuunaamisen merkeissä. En tiedä, se kun on aika nätti ilman sen erikoisempia raiskaamisiakin. Mutjoo, takas lauantaihin. Keikkaa saatiin odottaa vielä clubin puolellakin parisen tuntia ja se aika kului kyllä tuskasen hitaasti vaikka sitä yrittikin keksiä ties mitä ajankulua.

Levitoiva pää, supersankari ja lollero sidekick

Keikka pärähti käyntiin The Ballad Of The Lower East Sidella, mikä pääsi vähän yllättämään. Kohtuu nopeasti kuitenkin sain psyykattua itseni L.E.S. -moodille ja olin taas kartalla. Olin odottanut biisin olevan livenä aivan mieletön ja sitä se todellakin oli aijai tärisen pelkästä muistosta. L.E.S:istä jatkettiin tutumalla setillä aina sinne jonnekin kahdeksanteen biisin asti, jolloin kuultiin lisää uutta matskua kun meitä hemmoteltiin syksyllä ilmestyvän lätyn nimikkoraidalla. Horns and Halosista meni meiksillä osa lyriikoista vähän ohi, mutta buugia ja ruutia siinä oli ja voin kuvitella, että kunhan biisi tulee astetta tutummaksi se on sellaista kamaa, jonka aikana irtoaa päitä.

Nassea odottelin koko keikan enemmän tai vähemmän saapuvaksi lavankin puolelle, mutta eipä tuota sitten näkynytkään. Mukaan lähti jälleen yksi Steven pleku, jota meiksin ei oikeasti pitänyt omia, mutta minkäs teet kun se tipahtaa suoraan kädelle. Encore yllätti pituudellaan ja se tuntui vain jatkuvan, mikä ei kuitenkaan ollut missään nimessä huono juttu. Olisi voinut kestää kauemminkin, ei olisi haitannut...

Keikan päätyttyä harrastettiin vähän yleistä häröämistä ja joraamista. Tai no muut siinä enimmäkseen joraili, itse kun olen tällainen paatunut alkoholisti läksin hakemaan lonkeroa ja lysähdin backstagen ovien läheisyyteen sitä lipittämään ja hymyilemään kuin vihoviimeinen idiootti. Ovien luona norkoilu ei osoittautunut turhaksi, sillä sekä Steve että Sami uskaltautuivat vuorollaan ulos backstagen herkkujen ääreltä. Hauskaa oli, eipä kai tuota sen enempää tarvitse tarkentaa.

Illan pääteksi Roxx orjuutti Satun kyytsäämään meidät takaisin Willulaan (= Pasila). Oli kyllä jännin automatka vähään aikaan.

Tässä merkinnässä ei oikeastaan ole mitään järkeä, kunhan pölisin paskaa. Panostin enemmän Reunalle, joten käykääs siellä kurkkimassa. Ja tähän loppuun joku voisi kertoa meiksille yhden pikkulilliriikkisen jutun. Kohta alkaa kesä, joka on pumpattu täyteen festaria festarin perään. Lisäksi siinä jossain vaiheessa ilmestyy The Hobbit: Desolation of Smaugin traileri. Elokussa julkaistaan Horns and Halos, jota seuraa tietysti tapporundi Makkosten tahdissa. Joulukuussa puolestaan ilmestyy edellä mainittu leffa, joka ei taatusti tee psyykkeelle mitään hyvää. Eli kysymys kuuluu: kuinka helvetissä meiksin pitäisi muka selvitä tästä vuodesta?!

...saati sitten tästä?

P.S. Tattis vaan kaikille joilta pöllin photoja.