Sylje mut pois sisältä neljän seinän

Yksi elämäni upea ajanjakso on päättymässä, vain muutama viikko jäljellä. Se kaikki osoittautui aika erilaiseksi, mitä odotin. En saavuttanut täysimittaista tarinaa, mutten sure puuttuvien sivujen perään. Ne ehtii täyttää myöhemminkin, olen kuitenkin luonut niille jo kattavan pohjan ja alun, jonka pariin olen valmis vielä palaamaan. Olen oppinut itsestäni uusia asioita ja tunnistanut osan niistä demoneista, jotka leikkivät pääni sisällä. Nyt ne on enää vain kukistettava. Menneet kuukaudet ovat maalanneet elämälleni suunnan ja nyt tiedän paremmin, millaisia tarinoita haluan kertoa maailmalle. Olen tehnyt suuria päätöksiä, enkä tiedä olisinko ollut valmis tekemään niitä ilman tätä askelta. Kuukausia sitten loppu pelotti minua, mutta nyt otan sen vastaan kauan odotettuna juhlana joka lähettää minut kohti uusia seikkailuja. Sain kuitenkin kadottamani aarteen takaisin ja parhaat ovat tulleet jäädäkseen. Tässä vaiheessa mikään muu ei ole yhtä tärkeää.

Vereni vetää musiikin luo, se kutsuu minua paikkoihin joissa en ole ennen käynyt. Joskus sitä huomaa ajattelevansa, että "ehkä tämä ei sittenkään ole järkevä ajatus". Se tarkoittaa sitä, että suunnitelma on ehdottomasti toteuttamiskelpoinen. Sen ei tarvitse olla järkevä ollakseen hyvä. Tiedän, että tulevat kuukaudet tulevat tarjoamaan minulle jotain ikimuistoista. Olemme piirtäneet reittikartan, siihen piirretyt viivat kulkevat ristiin ja muodostavat solmuja. Sen katsominen saa minut hymyilemään, enkä malta odottaa päivää jona tämä sirkus on valmis aloittamaan kiertueensa. Edessä ovat unettomat yöt ja tanssimisen väsyttämät jalat. Kukkarosta paljastuu pelkkiä koiperhosia ja vatsa valittaa kofeiinin yliannostuksesta. Nämä lupaukset ovat korvilleni kuin enkelten laulua. Odotus on istuttanut minut piinapenkkiin. Tuntuu mahdottomalta pitää ajatuksia poissa siitä, mikä odottaa aivan kulman takana. Tuijotan laskuria joka vähitellen valuttaa sekunteja, minuutteja ja päiviä eteenpäin, tuoden räjähdyksen pikku hiljaa lähemmäs.


Ennen sitä yritän keksiä elämälleni sisältöä. Vastaan ihmisten kutsuihin, annan kotini seinien tanssia keskenään ilman minua. Kaikki ei mene kuin saduissa, mystisessä takahuoneessa minusta välittää vain yksinäinen sohva eikä vastassa ole odottamiani herkkutarjottimia tai ilmaisia juomia. Sekin on kuiten yksi hetki ikimuistoisten kokemusten sarjassa, ovien toisella puolella voisin vain arvailla mitä tuosta salaisesta tilasta voisikaan löytyä.

Mielessäni näen luovuuden suurena, monioksaisena puuna. Jokaisella taiteen suunnalla on oma oksansa, joka ruokkii hedelmillään niitä jotka ovat nousseet kyseiselle oksalle. Ne eroavat paljon toisistaan, mutta kaikki ovat lähtöisin siitä samasta siemenestä. Halusta luoda jotain omaa ja räjäyttää sisimpänsä parhaaksi kokemallaan tavalla ja julistaa sitä koko maailmalle. Tämä elämänsuunta on epävakaa, vain harvat menestyvät ja useat joutuvat taistelemaan leipänsä ja vetensä puolesta. Kuitenkin heidät pitää elossa rakkaus mahdollisuuteen toteuttaa sitä alaa, jonka sydän on kokenut parhaaksi. Näitä tosielämän taistelijoita ei tulisi kahlita eikä heidän mahdollisuuksiaan rajoittaa. Kuitenkin joku keksi riistää heiltä jotain. Henkilökohtaisesti se ei ehkä koske jokaista, joka nauttii luovuuden puun hedelmistä. Kuitenkin jokainen tuon puun oksalla istuva sielu on osa perhettä, meillä kaikilla on jotain yhteistä. Siksi myös minä, jonka luovuus on enimmäkseen lähtöisin sanoista eikä niinkään väreistä ja yhteensulatetuista viivoista, puen ylle sotisopani ja otan osaa tähän taisteluun. Allekirjoitan paperin, joka sinetöi lupaukseni ja pyydän sinua tekemään samoin. Se ei vaadi paljon, mutta saavutuksilla voi olla sitäkin suurempi merkitys.

TAMKIN KUVATAITEEN KOULUTUSTA EI SAA LOPETTAA