Idiootti - Leville ja takaisin

Meidän lennolla,

Meidän lennolla!

Lentää Willut alas koneesta

Ja ne putoaa,

ja ne putoaa!

Tämän rundin aikana tuli pariinkin otteeseen todettua, että tämän vuoden joulukuu on ehdottomasti paras ikinä. Vielä on paljon asioita tuloillaan, mutta vaikka ei olisikaan niin en voi sanoa kuin sen, että jo pelkästään tämä viikko on ollut silkkaa kultaa. Sen kuvailemiseen tuntuu mahdottomalta löytää tarpeeksi hyviä sanoja ja unohdan varmasti mainita jotain tärkeää, mutta yritän parhaani. Haluaisin vain jakaa jokaisen hetken näiltä päiviltä koko maailmalle, mutta en tosiaan tiedä kuinka montaa oikeasti kiinnostaa. Te, joita tosiaan kiinnostaa niin paljon, että jaksatte kahlata tienne tämän merkinnän loppuun asti: virtuaalinen joulutorttu teille.

Tämän seikkailun alku ulottuu keskiviikkoaamuun, jona viimein kymmenen aikaan jaksoin potkia itseni ylös sängystä tietoisena siitä, että rauhalliset ja pitkät yöunet olivat siltä osin vähäksi aikaa ohi. Koska aamun aikataulu oli tiukka, piti samantien alkaa vääntämään piirakoita viikonlopuksi, jotta minulla ja Roxxilla olisi jotain syötävää jos joskus selviäisimme takaisin Helsinkiin asti. Ketteränä tyttönä selvisin sapuskojen vääntämisestä nopeammin kuin mitä olin laskenut ja meiksille jäi hyvin aikaa pakata, siivota keittiö, tiskata ja panikoida. Sen jälkeen liikeni aikaa vielä lagaamisellekin ennen kuin piti lähteä juna-asemalle ja kohti Tamperetta.

No, VR ei yllättänyt yhtään olemalla yli kaksikymmentä minuuttia myöhässä. Kiva siellä oli sitten kököttää perse jäässä Pasilassa kun kaikki muut junat huristelee ohi siltä raiteelta, mille odottaa omaa junaansa saapuvaksi. Aika läppä oli myös se, että siitä meni yksi toinen Tampereelle matkalla oleva juna ohi ennen kuin omani suvaitsi saapua.

Saapuihan se juna sitten kuitenkin lopulta, mutta sen sijaan, että se olisi edes yrittänyt kiriä hukattuja minuutteja niitä kertyi muutama lisää. Sinä iltana ei vielä ollut kiire koska olin buukannut itseni hyvissä ajoin lähtevään junaan, mutta koska seuraavalle päivälle suunniteltu aikataulu tulisi olemaan todella tiukka, niin mielen täytti pelko, että jotain vastaavaa tapahtuisi silloinkin. Lisäksi kyseessä oli täyteen ahdattu lähijuna, eli istumapaikkoja ei oltu numeroitu lippuihin vaan niitä piti etsiä itse jos sellaisia edes olisi. Eikä muuten ollut. Niinpä seistä nökötin melkein koko junamatkan tsiigaillen, miten joku skidi pyöri äitinsä jaloissa vaikka sillä olisi ollut omakin paikka millä istua. Olisi antanut sen mulle perkele. Mut ei sit. Onneks joku vekaralauma ryysi jossain vaiheessa pihalle niin pääsin istumaan edes loppumatkaks. Oli kyl hauskaa kuunnella niitten pilttien keskusteluja kun ne oli jotain tätä luokkaa:
Poika edessään olevalle pojalle: "Älä koske pinkkiin! Jos sä kosket pinkkiin me kaikki kuollaan!"

Pojan takana oleva tyttö: "Sä kosket kokoajan pinkkiin, mun takki on pinkki!"

Ja sitä rataa... oli aika aawws.

Selvisin sitten joskus Tampereelle, jossa sain vielä odotella tovin pyllypariani. Aikani jammailtua uljas Nissanimme lopulta kurvasi rautsikan pihaan ja pääsin kömpimään kyytiin. Heti kättelyssä sain joululahjaksi jo kauan himoitsemani version Hobitista, jonka Tove Jansson on kuvittanut. Hauskinta oli se, että mulla oli jo valmiiksi messissä Tolkienin kuvituksella varustettu versio. Niinpä siis raahasin kahta Hobittia mukanani pitkin Suomea, jepa.

Joo kuis. Meillä ei ollut mitään kunnon "päät irti" -levyä mukana joten alkumatka kuunneltiin LotR -biisejä, mutta kaikella rakkaudella kyseistä musaa kohtaan se ei oikein sopinut siihen hetkeen. Niinpä kuunneltiin joululauluja, pääsääntöisesti Nissepolkkaa ja taas oli omaa kivaa. Hilpaistiin myös jonnekin huoltsikalle pissille ja jäätiin sen jälkeen vielä munkkikahveille mikä oli fine koska en ollut ehtinyt koko päivänä syömään juurikaan mitään koska olin keskittynyt friikkaamiseen.

Siitä reissu jatkui Jämsään näkymättömien laskettelurinteiden kupeeseen. Lisäksi hallussamme oleva osoite johdatti meidät jonnekin hornan perseeseen, jossa ei ollut muuta kuin suljettu reception ja kauppa, joka oli niinikkään kiinni. Mitäkä vittua? Istuttiin sit siellä pihalla istumassa ja vammaamassa, kunnes lopulta hoksattiin kyltti joka opasti Himos areenan suuntaan. Sinne siis! Päästiin oikeille mestoille ja heitettiin siinä pihalla rinksaa, mutta koska missään ei näkynyt vielä ketään jäätiin autoon lagaamaan koska ulkona oli kylmä.

Kun ovien avaamiseen oli enää pieni tovi, lyllersimme oville joiden luota löytyikin niin tuttua kuin tuntematonta naamaa. Se oli venkaa kun sai heti esittäytyä uusille ihmisille tyyliin "Me ollaa huomenna menossa Leville". Ajatuksen järkevyyttä kyseenalaistettiin, mutta myöhemmin saatte tekin partaperseet huomata, että kaikki oli sen arvoista. Pysytään toistaiseksi kuitenkin Jämsässä.

Näitten jälkeen syötiinkin puoltoistavuorokautta pelkkää kylmää pizzaa.

Päästin sitten kuitenkin kivasti sisälle ja rynnättiin varaamaan paikkamme lavan edestä. Vaihtelun vuoksi päätimme iskeytyä Samin ja Dregenin puolelle. Osittain syynä oli myös se, että oli taas korkea aika armahtaa Steveä, mikä siis ajatuksena oli ihan jees... Ja meiksi tietysti lahjakkaana tapauksena iskeytyi suoraan jonkun savukoneen kohdalle ja vähän väliä huomasin köhiseväni pilvipöllähdysten keskellä, että sillai. Jonkin aikaa istuttiin siinä jauhamassa paskaa, kunnes huomasin jonkun pienen nilviäisen hiippailevan meikäläistä kohti. Eka katoin, että hitto toihan on ihan Nancien näköinen, mutta ei se voi olla... Sitten sen pallero oli syöksynyt meiksin syliin ja olin, että juu onhan se. Mitä helvettiä? Anniina seurasi pian perässä ja joskus ihan viime minuuteilla ennen keikan alkua myös Ärppä kunnioitti meitä läsnäolollaan. Oli siis aika ryysä sillä puolella lavaa.

No keikka sitten alkoi ja ajatus Steven puolen hylkäämisestä kostautui, sillä aika nopeasti tuli ikävä ja tuntui hämmentävältä katsella Steveä yksin siellä lavan toisella laidalla. Niin yksin... ilman meitä. Nyyh. Ei sillä, että Samin ja Dregenin puolessa lavaa mitään vikaa olisi, me ollaan vaan kuin jotain kasvaimia tai takiaisia tai jotain eikä osata päästää irti urheasta hobitistamme. Ihan mieletön meininki keikalla joka tapauksessa ja meillä tosiaan oli kunnon lössi tuttuja ympärillä, siinä missä useinmiten  näillä random mestoissa olevilla K18 keikoilla saadaan hengata keskenämme Steven puolella.

Keikan jälkeen valuimme pihalle ja sieltä vielä takaoville tsekkailemaan josko Makkosia näkyisi. Noh, Dregen siinä vilahti karvahatun kanssa, mutta vetäytyi nopeasti takaisin sisälle. Odottelimme herraa vielä jonkin aikaa takaisin, mutta eipä tuota enää meiksin ja Roxxin aikana takaisin kuulunut. Vanhuus iski jälleen ja päätimme, että lähdetään vetämään koska oli kylmä ja nälkä ja pitäisi olla hereillä jo muutaman tunnin päästä ja valmiina suunnistamaan kohti Leviä. Siispä lähdimme Nissepolkan tahdissa kohti Tamperetta, jossa päivä päättyi pizzalla josta muodostui päivien kuluessä yksi rundimme pikku vitseistä. Iltapalan jälkeen käperryimme Roxxin sänkyyn pylly vasten pyllyä. Romanttista <3

Tai no olihan meillä nämä <3

No hyvä jos oltiin pyllyt saatu yhteen sovitettua kun herätyskello jo pakotti ylös. Tuntui siltä, etten olis minuuttiakaan nukkunut ja silmät seiso päässä aika mallikkaasti. Olo oli kuin jollaa... fileroidulla kampelalla. Mut ei siin mitään, rullasin itteni ylös ja maleksin ympäri kämppää pysähtyen aina välillä johonkin jumittamaan. Enimmät ehostautumiset säästettiin suosiolla myöhemmäksi, ei siinä tilassa mitään jaksanut. Olisin luultavasti onnistunut vain väkertämään itselleni hitler-viikset kajalilla. Btw, Roxx nappas siinä aamun melskeessä kolmannenkin Hobitin mukaan. Yhtään niistä ei luettu, mitä nyt huviksemme reisutettiin niitä pitkin Suomea. Oho.

Lähdössä oli omat sähläyksensä, mutta oltiin silti reippaasti ajoissa juna-asemalla. Oli muuten aika perseestä, että oltiin tokana odottamassa lipunmyynnin aukeamista, mutta kun ne ovet avattiin niin kaikki perheenäiskät ja -isät ja mummot ja vaarit vaan lähti ryysii meidän ohi koska heillä oli kiire junaan niinku kellään muulla ei olis. Tollasia ryysiä osaa odottaa jossain keikkajonossa, siellä se on ymmärrettävää, mut eiks tässä vaiheessa ihmiset osaa noudattaa mitään järjestystä? Piti oikeesti olla tosi nopea ja skarppi, että saatiin edes se neljäs vuoronumero. Ai niin, lisäks siellä juna-asemalla oli palloilemassa jotain isänmaan toivoja jotka oli hirveessä jurrissa jo aamulla puoli ysiltä. Hyvää itsenäisyyspäivää vaan ja sillai.

Valuttiin sitten pikku hiljaa oikeelle laiturille, jossa paskottiin housihimme koska edellinen juna oli jäänyt laiturille jumittamaan eikä ottanut lähteäkseen, mikä tietenkin tarkoitti sitä ettei meiksien juna päässyt tulemaan ajallaan laiturille. Ihan hyvin se kuitenkin meni eikä lähdetty matkaan kuin muutama minuutti myöhässä joka sekin - ylläri pylläri - onnistuttiin kirimään matkan aikana. Alkumatka syötiin aamiaista ja vammailtiin jotain kuten kirjattiin muistiin kaikkea eriskummallista paskaa, mitä mieleen vain tuli. Varottiin edelleen kaikkea pinkkiä, mikä osottautui turhaksi koska koko tuon ajan Roxxin perseessä roikkui pinkki dildo. Kuolemaa siis odotellessa, toistaiseksi kun se on mennyt vain läheltä.

Lyhyeksi jääneet yöunet kuitenkin pakotti meidät koisimaan hetken. Omalta osaltani se oli kyllä aika perseestä, meiksi kun on aika surkeilla unenlahjoilla siunattu joten se oli enimmäkseen sellaista koiran unta, että nukahtelin pieniksi hetkiksi ja hätkähdin takaisin hereille tai häilyin jossain unen ja valveen suttuisilla rajamailla. Oulussa vaihdettiin junaa, joka kaikeksi yllätykseksi lähti viereiseltä raiteelta joten ei tarvinnut sen kummemmin tsombailla missään. Matka jatkui kohti Rolloa ja fiilikset olivat korkealla! Yritettiin myös ehostaa persenaamojamme, mikä oli aika jännää koska juna paukkui ja tärisi aikalailla. Jotenkin hassusti kuitenkin selvisimme siitä.

Rovaniemelle päästyämme havaitsimme jotain todella eriskummallista. Juna oli nimittäin viisi minuuttia etuajassa. Wow, hyvä VR! Kerrankin näin päin ja meille jäi ruhtinaallisesti aikaa odotella bussia, joka oli aavistuksen myöhässä. Se ei kuitenkaan siinä vaiheessa enää haitannut, sillä olisimme laskujemme mukaan varttia vaille kahdeksan Levillä ja keikka alkaisi vasta puolilta öin. Pakko myös sanoa, että bussikuski oli aivan helvetin hilpeä kaveri! Miksei sellaisia tapaa ollenkaan paikallisliikenteen menopeleissä täällä päin Suomea? Not fair.

Bussissa alkoi hippasen ramasemaan ja harrastin taas nuokkumista osan matkasta. Joskus hieman ennen puoli seiskaa ei kuitenkaan enää kyetty mihinkään niin rauhalliseen puuhaan kuin nukkuminen ja harrastettiin paskan jauhamista niin kauan, että bussimme kruisasi Levihotellin pihaan ja heitti meidät kyydistä. Lahjakkaina suunnistajina aloimme etsiä rähjädyspaikkaa, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Meiksistä ei kokeneena Levin matkaajana ollut mitään hyötyä, edellisestä kerrasta oli jo pari vuotta aikaa ja siinä ajassa vähäinenkin suunnistuskykyni oli kuivunut rusinaksi. Onnistuimme kuitenkin löytämään oikean mestan ja hipsittiin sinne takakautta vain ohittaaksemme Makkosten kiertuebussin. Just kun hipsittiin siitä ohi kuului pauketta ja huomattiin joku tumma hahmo hiippailemassa ovesta pihalle ja bussille päin. Oltiin paskahalvauksen partaalla ja luikittiin siitä ohi niin nopeasti ja huomaamatta kuin suinkin kyettiin. Toiselle puolelle päästyämme havaitsimme ovien olevan vielä kiinni, joten päätettiin etsiä läheltä joku kahvila jossa lagata sen aikaa kunnes ovet Hulluun Poroon aukeaisivat.

Porvari irkku

No, kahvila löydettiin ihan siitä lähituntumasta. Heti lapattuamme ovesta sisään tuli kuitenkin aika eksynyt fiilis, sillä tajusimme paukahtaneemme johonkin suht hintavaan ja siistiin ruokaravintolaan jossa meille heti ensimmäikseksi oltiin tarjoamassa menua. Sönkkäsin hieman hämilläni jotain, että haluttiin vain juomista. Niinpä iskimme perseemme ikkunapöytään odottamaan lämpöisiä juomiamme. Muhun oli vain hetkeä aikaisemmin iskenyt tajuton mielihalu saada Irish Coffeeta ja koska hinnastoa ei ollut missään hollilla niin sellaisen tilasinkin, mikä oli sikäli virhe koska se osoittautui aikamoiseksi kukkaron tyhjentäjäksi. Yhdeksän euroa Irish Coffeesta? Hyvä etten tuoliltani pudonnut kun laskun näin, joka btw tuotiin ihan erikseen tilauksesta pöytään nenujemme eteen. Siinä kahvilassa istuskelumme ajan keskityimme olemaan mahdollisimman vompoja ja erottumaan massasta sekopäisillä kahviposeillamme. Oli aika venkaa.

Siinä ysin pintaan lyllerrettiin takaisin Hulluun Poroon vain ollaksemme siellä ainoat asiakkaat vähään aikaan. Mietittiin oltaisiinko menty moikkaamaan paitamyyjää jonka kanssa oltiin Jämsässä hierottu kauppoja, mutta ei sitten kehdattu. Sen sijaan lysähdettiin istumaan hetkeksi meiksin nauttiessa olusta, joka pienoiseksi pettymyksekseni ei ollut mitään spessua lappalaista vaan perus koffia. Sitte meille tuli nälkä ja käytiin ostamassa sellainen tautisen hyvä kanakori, jota sitten natustettiin puoliksi.

Aikaa oli vielä silloinkin reilusti jäljellä joten hipsimme jonnekin nurkkaan jauhamaan shaibaa. Jossain vaiheessa siihen paikalle tsuippaili joku random kaveri, joka halusi liittyä seuraan. Aluksi se oli ihan fine, mutta sälli osoittautui loppupeleissä aikamoiseksi riippakiveksi joka ei joko tiedä mitään naisten iskemisestä tai sitten Levillä tavat ovat toiset. Jossaa vaiheessa riitti sen Roxxille lurittelemat rakkausserenadit ja poistuin takavasemmalle helpottamaan rakkoni tilaa ja lepuuttamaan korviani. Virheellisesti toivoin, että se olisi kadonnut jonnekkin pissareissuni aikana, mutta vielä mitä. Sen sijaan se oli sillä aikaa keksinyt valua meiksin paikalle. Noooo, meikäläinen on aika omistushaluista sorttia ja siinä vaiheessa jätkä alkoi huojua heikoilla hangilla. Mies, me oltiin tultu kaukaa etelästä Leville asti vain Makkosten takia eikä millekään dating reissulle.

Aluksi yritettiin keskittyä lähinnä perusvammailuun eli alettiin hytkyä ja "laulaa" jonkun TikTakin biisin mukana. No, ei tullut mitään. Aika tsoukilla sitten jossaa vaiheessa tirvasin sitä sälliä kevyesti naamaan ja sanoin "Get off of my girl" ja... se autto. Äijä ei sanonu enää mitään vaan luikki aika liukkaasti vittuun siitä. Jäätiin aika hämmentyneinä tsiigailemaan sen perään ja miettimään, mitäpä vittua just tapahtui ennen kuin lahottiin. Miesparka ei selkeästikään ollut meidän huumorin tasolla, ei sillä, että mitenkään haittais. Päästiin turhasta riippakivestä.

Pikku hiljaa katsottiin parhaaksi luikkia lavan eteen varmistaaksemme eturivin, mikä tosin oli aika turhaa sillä jengi seisoskeli jossain kilsan päässä lavasta vielä keikan alkamisen jälkeenkin. Mutta ei siinä mitään, meillä oli ihan hauskaa joraillessamme niiden kaikkien mahdollisten iskelmäbiisiä kuten Daa-da daa-dan, Tinakenkätytön jne. tahdissa. Ihan kuin illan setti olis koostettu yksin meitä ajatellen. Miten herttaista. Se lava muuten oli aika vitun korkea eikä meiksi nähnyt sinne muuten kuin pää takakenossa varpailla seisten. Onneks mun kohdalla lavassa oli joku... no joku monttu josta sain jalansijan ja pystyin välillä kurkkimaan lavalle sen reunan yli.

Sitten se tunne kun intro pärähti ilmoille... Tuli pieni pakokauhu ja olisi ehkä hevättänytkin jos enää osaisi tuntea sellasta tunnetta, mutta nääh. Se unohtui aika vilkkaasti sen jälkeen kun jätkät hipsi lavalle ja Trick of the Wrist pärähti ilmoille. Mikään yllätys ei ollut, että Steve oli ensimmäinen joka meidät sieltä yleisön seasta bongas. Heti kun se kääntyi mikkiständiin päin... voi vitunperse en taida ikinä toipua siitä ilmeestä ja miten se osoitti meihin päin sillai "Holy shit, it's you two again!" Hahhha, surprise! Dregen tais olla toinen joka havahtui meidän läsnäoloon ollessaan siinä lavan reunalla jammailemassa ja tsekkaamassa eturiviin eksyneitä saamelaisia, turisteja ja... niitä kahta idioottia. Joutu kattomaan kahdesti, ennen kuin todella uskoi näkemäänsä. Samikin havahtui tähän villiin tosiasiaan hetkistä myöhemmin katsellen meitä ensin aika perusilmeellä ennen kuin alko nauraa. Jeejee, jo näiden takia kannatti istua koko päivä junissa ja bussissa ja matkustaa toiselle puolelle Suomea! Pricelss.

En tiedä missä vaiheessa Makke meidät ensimmäisen kerran huomasi, mutta kai sekin tapahtui viimeistään siinä vaiheessa kun se kumartui kohti eturiviä suoraan meidän lärvien kohdalle. Ihme, ettei aiheutettu sen pahempia traumoja ja shokkia. No, keikka jatkui hienoissa tunnelmissa ja jokunen muukin uskalsi tulla eturiviin meidän kanssa. Se jengi vaan oli totaallisen pihalla, koska yleisö ei mitenkään noteeraanut lavalta lenteleviä plekuja. Hyvä jos vähän ihmettelivät, mikä niihin iski.

Joku dorka oli keksinyt pystyttään jäätävän kokoisen joulukuusen suoraan siihen lavan eteen Dregenin ja Samin puolelle, kivat siinä sitten. Jossain vaiheessa keikkaa Dregen meni siihen lavan reunalle seisomaan ja haroi kädellään sitä typerää tekopuuta tyyliin "Samii! This fucking tree is on my way!" Niin söpöä ja samalla surullista. Olisi pitänyt vaan kaataa se, ketään ei ois haitannut. Paitsi ehkä sitä joka siivoo sotkun. Noo, yks immeinen, ei ois haitannut.

Ja mitäs... Sitten keikka loppui ja oltiin ihan fiiliksissä. Oltiin vaan molemmat "Ne ilmeet, ne ilmeet, voi jumalauta!" Sitten keksittiin alkaa haravoimaan maahan sataneita plekuja ja löytyihin sieltä Samin ja Dregenin plekut mukaan haalittavaksi. Yhtäkkiä mun luokse hilpasi joku sälli joka halus nähdä Dregenin plekun ja ottaa siitä välttämättä kuvan. Olin vähän että "Eh, okei... fine" samalla vitun huvittuneena kun niitä on kuitenkin jokunen jo valmiiksi kotona. Noo, mikäs siinä sitten jos joku saa ilonaihetta pelkästään yhdestä kuvasta. Tuli jännä mielikuva sitä esittelemässä kuvaa kavereilleen, kuinka joku sai Dregenin plekun keikalla ja woooooow.

Huvittuneina läksittiin hakemaan lasilliset vettä. Niitä lipittäessämme ihmiset kyyläili meitä kuin jotain turistinähtävyyttä ja joku äijä uskalsi tulla juttelemaankin. Sitten vähitellen selvisi miten pihalla se on. Sille esmes tuli täytenä yllätyksenä, että Sami Yaffa joka vaikutti aikoinaan Hanoi Rocksissa oli juuri äsken lavalla Makkosten riveissä... Yeah, righty. Sit lähettiin karkuun aika vilkkaasti. Taksin kanssa kävi mieletön mäihä, sillä oltiin varauduttu odottamaan sellaista joko puol vuotta Hullun Poron pihassa tai sitten talsimaan taksiasemalle jonnekin hornan perseeseen. Mut joo siis kuitenkin joku sälli oli tilannut sellaisen hetkeä aikaisemmin, mutta saikin kyydin muualta joten me saatiin mukavasti omittua se joten ei jäänyt käyttämättä. Päästiin siis ennätysnopeasti ja kivuttomasti mökille, jossa sekoilin aikani avainten kanssa. Sisällä söimme pizzaa, joka oli paistettu keskiviikko iltana, jonka jälkeen se oli matkannut kanssamme Rovaniemelle, jäätynyt siellä bussia odottaessa, sulanut uudestaan bussissa, jäätynyt uudestaan etsiessämme Hullua Poroa ja sulanut sen jälkeen uudelleen narikassa ja muhinut siellä mukavasti. Namnam. Hölistiin siinä vielä kaikkea paskaa ennen kuin käytiin nukkumaan paskaisten ja veristen peittojen ja tyynyjen sekaan. Oikeasti, yritä siinä valita kummin päin pidät tyynyä kun molemmilla puolilla on veriroiskeita. I don't wanna know.

Sitten tullaankin jo perjantaiaamuun, päivään jona karistimme Levin lumet jaloistamme ja palasimme vaikuttamaan Helsingin suunnalle. Repesin heti aamusta, koska Roxxin ensimmäinen reaktio herätyskelloon oli "Mitä helvettiä?"

Löytyhä sielt reissulta yks poro.

Möngittiin sitten ylös sieltä sontasesta sängystä ja yritettiin saada jotain aikaiseksi. Syötiin lisää niitä kuivia pizzanpaloja ja... juotiin batterya. Batterya aamiaiseksi, kyllä. Juuri näin kuuluu päivä aloittaa. Jossain vaiheessa tajuttiin, että taksi odottaakin jo pihalla ja päästiin lähtemään kohti lentokenttää.

Lentokentälle päästyämme oli hyvä, ettei laskettu allemme kun pelättiin, että Makkoset millä hetkellä tahansa pomppaa jostain. No, ei se sit kumminkaan mistään tullut mikä oli tavallaan pettymys kun jotain sellaista oltiin vähän odoteltu. Toisaalta ihan hyvä sikäli, ettei vielä siinä vaiheessa tarvinnut nolata itseään yhtään enempää. Tosin enhän mä sitä noloutta enää edes tunne, joten paskanko väliä sillä olis ollut. Mutta joka tapauksessa keskityttiin vammaamiseen ja jumittamaan turvacheckissä.

No lento oli loppujen lopuksi 45 minuuttia myöhässä, mutta ei se tässä vaiheessa enää haitannut, päästiin kuitenkin lopulta lähtemään. Päivä alkoi valjeta ja todettiin siinä, että koko se viitisentoista tuntia joka Levillä vietettiin oleiltiin pimeässä eikä nähty revontulia tai poroja ja tunturikin melkein missattiin. Näin ne Willut matkustaa. Lennon aikana harrastin taas nuokkumista ja yllättävän nopeasti aloimme jo valmistautua laskeutumaan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Menetin muuten sydämeni täysin Norwegian Airille, ne aksentit oli vaan sellaisia, ettei niitä voinut pokerina kuunnella.

MEIDÄN LENNOLLA, LENTÄÄ WILLUT ALAS KONEESTA!

Määränpäähän päästyämme hilpaisimme vessojen kautta pihalle ja etsimään oikeaa bussia, joka menisi mahdollisimman lähelle The Willu Housea. Aikamme sähläiltyä löysimmekin sen ja pääsimme aloittamaan Leviltä paluun viimeisen osuuden. Kun päästiin kämpille suihkuun ja syömään hyvää sapuskaa ja juomaan kahvia olo tuntui kuin olisi paratiisissa. Elämä voittaa ja kohti uutta nousua!

Lähdettiinkin siinä aika pian kohti keskustaa, mutta koska Tavastialla ei ollut jonosta tietoakaan menimme aikamme kuluksi Kamppiin tsillaamaan. Käytiin yhdessä kaupassa, mutta ei oikein jaksettu mitään muuta niin menimme sitten istuskelemaan niiden ovien edustalle joilta näki Tavastialle. Siinä istuskellessamme siihen tuli joku muidu joka etsi jotain kiinalaista ravintelia joka sijaitsi Tavastian vieressä ja kysyi sitten, missähän Tavastia mahtoi olla. Kohotimme kätösemme ja vastasimme perussävyyn "Tossa". Aika venkaa.

Tuttuja naamoja alkoi jälleen hilautua mestoille ja päätimme siirtyä Tavastian eteen hengaamaan ja selittämään Levin reissumme eriskummallisista vaiheista. Jossain vaiheessa Steve tuli ulos Tavastialta ja jäi ensin puhumaan Nancien ja Ärpän kanssa. Roxxin kanssa yritettiin olla kuin ei oltaisikaan, mutta kyllä Steve meidätkin huomas... meitä kun ei mitenkään kauhean helpolla piiloteta. Naureskeli siinä, että "These guys are nuts! They were in Levi last night!" ja tuli halaamaan, ihme et uskalsi.

NUTS

Vähän myöhemmin se joku Tavastian naapuriovi aukes ja katoin vaan, että sieltä tulee joku nainen ja käännyin takaisin keskustelurinkiin päin. No, se nainen meni ohi ja sitten tajusin, että joku taputtaa mua. Käännyin sitten kattoon kuka oli tullut ja huomasinkin Samin ilmestyneen jostain. Oho, moi. Perusmoikkausten lisäksi Sami kysyi, että miten me Kittilään päädyttiin johon se sai naurunsekaisen vastauksen junista. Ei siihen hätään mitään nokkelampaa keksitty.

No ovetkin aukeni lopulta ja vipellettiin minkä kintuistamme pääsimme siihen välioville. Siinä sitten paskoimme tunnin housuihimme, ennen kuin lopulta pääsimme ryysimään lavan eteen. Mulle tapahtui tässä vaiheessa jotain hämmentävää, kun tasapaino heitti ja joku mursu vielä lähes heitti mut sivuun. Hetki meni toipuessa, mutta pääsin kuitenkin enemmittä kivuitta rämmittyä Roxxin viereen lavan oikeaan kulmaan.

Okei, oli siinä vielä pientä kärsimystä luvassa koska Mikko Herranen oli lämppäämässä Makkosia niin kuin Turussa. Olen edellisen keikkamerkinnän ohessa maininnut jo kaiken oleellisen siitä kaverista, joten en sano siitä enää mitään. Terve vaan ja sillai.

Seuraavan päivän keikkojen takia muistini tökkii tässä kohdin, joten ei tule perjantain keikalta mitään erityistä mieleen. Mitä nyt oltiin hyviä ihmisiä ja lahjoiteltiin kaikki haalimamme kama edessämme olleille pyörätuoli-ihmisille. Mut siis joo, keikka oli ihan loistava, ei siinä sen ihmeempää. Sen jälkeen oli mukavaa möyriä kämpille syömään ja tutimaan, vaikka joku masokistinen puoli mussa olisikin halunut jäädä sinne Tavastian edustalle kökkimään. Loppujen lopuksi ne yöunet tuli kuitenkin enemmän kuin tarpeeseen, kun oli se kirottu Levin reissu takana ja kaivattiin tasoitusta sille.

Dregen ja Sami, Karl ja Makke, Steve ja... me?

Itseni osalta lauantai valkeni hyvissä fiiliksissä. Kirmasin heti herätyskellon soitua suihkuun ja kävin läpi pitkän ja hartaan vaatekriisin ja keittelin kahvia, kunnes tajusin Roxxin tekevän kuolemaa sohvan pohjalla. Kahvin tuoksu houkutteli öttiäisen lopulta ylös ja aloin kaivella kaapista kaikkia mahdollisia troppeja, jotta saisin otukseen jotain liikettä sillä itse olin alkanut käydä läpi pakollista stressiä, joka ikärajattomilla keikoilla iskee tuplavoimalla.

Hieman kymmenen jälkeen päästin lopultakin Tavastialle, jonka luona oli yllättävänkin paljon jengiä kasassa ja meiksi alkoi stressata vähän lisää siinä aikani kuluksi. Jossaan vaiheessa varpaat alkoi jäätyä, joten päätettiin mennä sisälle etsimään kahvia lipitettäväksi. Saatiinkin pikapuoliin cappucinot eteemme ja jonkin ajan päästä raahautui paikalle lisää tuttuja naamoja, joskin yksi helvetin Vesa Keskinen loisti poissaolollaan. Hetken öristyämme lähdettiin porukalla takaisin Tavastian eteen, jonne ryhmä oli kokoontunut sekavaksi kasaksi. Jossain vaiheessa yritettiin virittää yhteishenkeä ja luriteltiin Pumppulaulua ja Jos sun lysti on:ia, mutta ketään ei kiinnostanut. Lol, oltiin Roxxin kanssa vanhimmat sielä ja vedettiin ihan innolla samalla kun meitä nuoremmat vaan tsiigas meitä kun jotaa idiootteja, joita me toki ollaankin. Btw, mä näin kun muutaman suunpieli nyki! Ens kerral lähette mukaa, senkin ipanat.

Noo, ovet sit aukes ja porukka päästettiin sisälle. Lähdin vauhdilla ryysii mun ja Roxxin tavaroita narikkaan ja siitä sitten välioville odottamaan joko sydänhalvausta tai ovien avautumista, kumpi sitten ehtisikään iskemään ensin. No, ovet ehti. Onneks. Pian oltiin taas siellä lavan oikeella puolella, vaikkei ihan niin keskellä kuin oltaisiin haluttu, mutta hyvät paikat silti. Stressistä päästyämme pumppailimme vähän lisää ja nyt saatiin jokunen muukin lähteen messiin! Jeee, vanhukset tykkää!

Paine ja ryysis oli jotain sellaista, mitä ei oltu aikoihin nähny ja kaikki ne skidit kirku kuin jossain hengen hädässä ja oli ihan hysterian äärellä mikä oli aika hämmentävää. Hassua miten ne ekat hetket siellä Tavan limukeikoilla tuntee ittensä aina järjettömän vanhaksi, raihnaiseksi ja ylimääräseksi, mutta sitten itse keikalla se unohtuu aika nopiasti. Oltiin muuten aikaisemmin missattu jätkät ovilla koska oltiin Roxxin kanssa pissillä ja ne oli varmaan jo pienen hetken ehtineet toivoa, ettei ilmaannuttaiskaan enää. Mut hohho, kuis kävikään?

Joo tosiaan toi muksujen into on sika hämmentävää ja sitä huomas kerran jos toisenkin hukkuvansa niiden ja järkkäriaidan reunalle tulleen Makken väliin. Siinä sit yritti parhaansa mukaan suojautua ja pitää rilleistä kiinni. Dregen myös stage dives kitaroineen yleisön sekaan ja pysyi hienosti pinnalla, pumppaus siis auttoi! Jeee!

Limukeikka oli aika peruslimu, sellanen kiva pikku lasten mehuhetki. Päästyämme pihalle iskettiin perseemme uudestaan jonoon muutaman muun kanssa. Pian Tuurikin suvaitsi kunnioittaa meitä olemassa olollaan ja ilmestyi Pikku Myyn näköisenä paikalle, ihan vain hengatakseen siinä hetken ihanassa seurassamme. Jossain vaiheessa meiksiä alkoi kaljattaa ja totesin tarvitsevani sitä selvitäkseni Herrasesta, joten lähetin Tuurin asialle ja Roxx paineli mukana hiuslakan ostoon. Siinä sitten yksi jos toinenkin lähti etsimään ruokaa ja ties mitä eikä meitä sitten lopulta ollut siinä enää kuin pari tyyppiä paikkoja pitämässä. Pientä feidausta, tosin itse olin niin laiska etten olisi jaksanut siitä enää mihkää liikkua vaikka jääkausi olisi iskenyt. No, ei kyllä jääkautta tullut, mutta Dregen kyllä vilahti siitä ohi karvalakkeineen. Rakastan sitä miten se pikku mies aina kiireessäkin pysähtyy paijaamaan ja kyselemään kuulumisia. Öw. Pointti hävis.

Roxx ja Tuuri viipyi Kampissa niin kauan, että pelkäsin jo hetken niiden jääneen juomaan mun rahat. No, tulihan se sieltä sit onneks ja pääsin lipittämään mallasjuomaani. Omomom. Jossain vaiheessa kävi myös niin jännästi, että Johanna tarjosi Tuurille mukanaan olevaa ylimääräistä lippua. Niin Tuuri siis liittyi seuraamme ensimmäiselle K18 keikalleen. Noin sitä vaan Tuurin tuurilla posotetaan ilmaiseksi loppuunmyydylle keikalle. Juu-u.

Puol kasilta sitten ovet aukes ja vain hetkistä myöhemmin meiksit päästettiin jo ryysimään lavan eteen. Ja en nytkään edes aloita Herrasesta, se tuntui jo ekalla kerralla nähdyltä niin kelatkaa sit kolmas kerta.

Oltiin jostaa keksitty, että keikka alkaisi puol kympiltä. Oltiin varttia yli siinä ihan into persessä, että "Jee, enää vartti!", kun intro jo paukahtikin käyntiin. Oho. Hetki lagausta ja sit taas riehumaan päätä irti. Tosin jäätiin siinä keikan alussa hetkeksi jumittamaan kun Roxx kysyi, mikä Karlilla on päässään. Aloin itsekin tähyillä sinne suuntaan, mutta sitten muutkin jätkän tuli lavalle ja... Vittu niillä kaikilla oli parrat naamalla ja tonttulakit päässä. Kunnon mindfuck heti keikan alkuun ja sillai. Ja se koko keikka itsessään oli yksi helvetin mindfuck. Ihan kuin olis uni muuttunut todeksi, herra mun vereni. Toinen illan sana oli perseily. Perseitä siellä ja perseitä täällä. Steven perse kävi Roxxin naamallakin, että joo... Myönnän, olen kateellinen ja mustasukkainen. Nauttikaa nauruista. Tuntui että koko keikan ajan ne yritti hieroa sitä kaikkea häröä päin meidän pläsejä ja saada meidät vuorostamme hämillemme ja maksaa takaisin Leville ilmestymisemme aiheuttaneen hämmennyksen. No... tilit on nyt tasan. Ja Team Willu miettii jo vastaiskua.

Brace yourselves!

Aika pian Samin parta lensi kutakuinkin suoraan meikseille. Roxx sitten poimi sen eikä oikein tuntunut olevan tilanteen tasalla, joten avitin vähän pikkuista. Tempaisin parran siis itselleni ja kiskoin sen Roxxin naamalle. Sami ainakin repes aika lahjakkaasti, eikä edes ollut vika kerta sen illan aikana.

Sitten jossain vaiheessa Dregen kimpoili catwalkille ja sen jalka heilahti suoraan meidän nenien edestä. Oikeen tunsi sen ilmavirran hipomassa naamaa. Noo, ajateltiin, että joku virhearviointi ja puhdas vahinko, mutta vieläpä mitä kun sama tapahtuu vain hetkeä myöhemmin uudestaan. Dregen yrittää selvästi potkasta meidän päät irti. Voin vaan kuvitella ne kiitämässä Tavastian halki laulaen samalla pumppaamisesta. Potkujen välissä Dregen kävi jutskaamassa jotain Samin kanssa... Mitä lie juonivat.

Kuten päivällä myös tällä keikalla Dregen yritti stage divea, mutta yleisö feilas ja oli vähällä, ettei Dregen pudonnut lattiaan asti. Onneksi joku sai sen pelastettua, vilpitön kiitos sille vaikka Dregen nyt yrittääkin potkia meidän päitä menemään. Tän siitä saa kun ei pumpata tarpeeksi, pahoja asioita voi sattua.

Jossain vaiheessa, olisko ollu encoressa Makke jakoi lakuja eturiville. Roxxilla oli tällä keikalla joku ihme juttu, että kaikki sälä lensi sille ja sitten se perkele onnistui vielä ryysimään lakun, joka oli  puolet isompi kuin muilla! What the fuck?!

 Koko tällä rundilla on muuten tapahtunut joku älytön sekoaminen aina Get onin aikana, että sitä vaan hyppii ja pomppii ja vammaa ympäriinsä. Eikä mielen viereenkään ole tullut syytä, että miksi vitussa? En kuuntele Hurriganesia ja vaikka biisi onkin hyvä, niin ei mitenkään henkilökohtaisen sykähdyttävä. Yhtä jatkuvaa sekoilua ja randomeja tilanteita siis koko rundi täynnä.

Keikka oli ihan järjettömän loistava, ehdottomasti eteläisen Suomen keikoista paras ja jaetulla kultasijalla Hullun Poron keikan kanssa. Päässä vallitsi kaaos ja sekasorto ja olin täysin kykenemätön mihinkään järjelliseen toimintaan. Lisäksi jalat huusivat hoosianna ja ääni oli ottanut pikaloman Kanarialle. En ole vieläkään selvinnyt tosta fiiliksestä enkä tule varmaan koskaan selviämään. Miten mä kykenen vähään aikaan yhtään mihinkään?

Mä niin rakastan tätä, rundaaminen on parasta mitä mun elämässä on. Se tunne, mikä kaikalle lähtemisestä ja siellä olemisesta tulee on paras tunne maailmassa. Ihan sama vaikka joka paikkaan sattuu, tulee mustelmia, väsyttää ja viluttaa, niin tätä en vaihda. Muut pitäkööt mua hulluna, mulle riittää ne, jotka on mukana siellä jonossa kerjäämässä itselleen hypotermiaa ja riehumassa keikalla. Äh... Ei mulla ole edes sanoja tässä vaiheessa enää. Turhaan mä tätä maratonpostausta enempää pitkitän. Pumppaillaan taas jatkossa!