Kova maa kasvatti heidät sotureiksi,
takoi kiivaan sydämen ja vahvan mielen.
Suonissaan muinaisten kuninkaiden veri,
niiden joita sankareiksikin kutsutaan.
Täynnä itsevarmuutta ja rohkeutta,
kuin mikään ei voisi heitä lannistaa.
Vain yhtä he katsoivat ylöspäin,
kunnioittaen, kuin isäänsä rakastaen.
He seuraavat häntä viimeiselle matkalleen,
taakseen katsomatta, pelkäämättä.
Rinnakkain he kohtaavat vihollisen,
sodassa valtakuntansa porteilla.
Aamunvalo kultaa nuolenkärjessä,
valuvaa hopeaa miekan terällä.
He nousevat muuriksi kuninkaansa,
taistellen kunnes pimeys heidät nielaisee.
Ilmassa soi kutsu horisontista,
maailmasta sumuverhon toiselta puolen.
Tuuli kuiskaa sen minkä sydän jo tietää,
tämä on heidän tarinansa viimeinen luku.
He lepäävät kuninkaansa vierellä,
kultaisilla vuoteilla vuoren sydämessä.
Haudoissa on kaatuneiden lasten nimet,
joista nykyisin sankareina puhutaan.
Voi sun perkele... Taas myöhässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti