Sivut

torstai 6. joulukuuta 2012

Willun joulukalenteri: 6. luukku

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikki rakkaat sittisontiaiseni! Itse painelen tällä hetkellä kohti pohjoista ja tämä merkintä on kirjoitettu jo pari päivää etukäteen, joten tuntui hieman jännältä kirjoittaa tuo ensimmäinen lause.

Itse olen aika epäisänmaallinen enkä oikeastaan ole koskaan tuntenut mitään erityistä kiintymystä tätä päivää kohtaan. Toki itsenäisyys on hieno juttu ja näin, mutta itselleni itsenäisyyspäivä on vain päivä, jona telkkarista tulee Tuntematon sotilas ja Linnan juhlat eli toiselta nimeltään arvostellaan-linnaan-kutsuttujen-kolttuja-kotisohvalta. En oikeasti ymmärrä mikä ohjelman pointtina on, ellei sitten erikseen odota jotakuta tiettyä vierasta ja tämän haastattelua. Muussa tapauksessa... mitä jännää on nurista siitä miten juhlakansa on pukeutunut ja katsoa miten nämä syövät ja vetävät polkkaa tanssilattialla?

Itsenäisyys on kuitenkin asia, joka meillä kaikilla tulisi olla. Enkä nyt tarkoita maata tai yhteisöä, vaan jokaisen henkilökohtaista itsenäisyyttä ja oikeutta päättää omista asioistaan. Kuten sanoin, olen itse nyt suunnistamassa kohti Lappia. En laskettele enkä vietä reissussa kuin vain lyhyen ajan. Kertoessani tästä suunnitelmasta äidille, hän myönsi pitävänsä minua pähkähulluna, mutta ei puuttunut asiaan sen enempää. Se tuntui hienolta. Se on merkki siitä, että saan itse päättää asioistani eivätkä läheiseni yritä puuttua valintoihini, olivat ne miten aivottomia tahansa. Enkä piittaa siitä, että muut pitävät minua torvelona siksi, että matkustan toiselle puolelle Suomea vain ja ainoastaan yhden bändin takia. Kyllä, luitte oikein. Se on uskollisuutta, sydämen ja oman tahdon seuraamista. Jos ette ymmärrä, älkää edes yrittäkö. Itse uskon nauttivani joka hetkestä. Toisaalta tämä teksti on tosiaan etukäteen kirjoitettua, joten toivotaan, ettei matkalleni ole ilmestynyt mitään esteitä.

Viettäkää kaikki aivan loistava itsenäisyyspäivä! Älkääkä pelätkö toteuttaa omia toiveitanne, vaikka ne tuntuisivat järjettömiltä ja mahdottomilta. Voin kertoa, että itselläni on runsaasti pähkähulluja suunnitelmia tulevaisuudelle ja olen valmis taistelemaan niiden puolesta kynsin ja hampain!

3 kommenttia: